| NauravaNappi: Evakkoon, mars!

perjantai 25. helmikuuta 2011

Evakkoon, mars!

Tänään joudutaan lähtemään evakkoon eli siis pyörimään toisten nurkkiin määrittelemättömäksi ajaksi X. Meidän omassa pesuhuoneessa on tehty saumaustyöt hieman heikosti, joten pesuhuoneessa on kosteutta, kun vesi on päässyt sisään saumoihin jääneistä raoista. Nyt rakentaja tulee korjaamaan tuon virheen ja saumat revitään auki ja kylpyhuone kuivatetaan. Suihkua ei tietenkään saa tuona aikana käyttää, joten pienen lapsen kanssa on helpompi pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä pois tieltä. Remontti sovittiin miehen sairasloman ajaksi, jotta miehen ei tarvitse ajaa töihin pitkää matkaa joko minun tai hänen kotoaan.

Tänään pakataan siis laukut ja suunnistetaan anoppilaan viettämään vkonloppua ja mahdollisesti alkuviikkoa. Onneksi mummolassa on talvilomalla myös Veetin Lauri serkku vanhempineen, eli miehen veli perheineen. Nähdään nyt samalla heitäkin kun välimatkan takia harvemmin tulee nähtyä. Ensi viikolla suunnistetaan sitten puolestaan minun kotiin, jossa Veeti pääsee toisen mummun hemmoteltavaksi. Veetillä koittaa siis onnenpäivät! No paljon käsitöitä, kankaita ja saumuri matkaan niin voi olla hyödyllinen silloin kun mummu leikkii Veetin kanssa.

Harmistuksen aihe oli se, että sain viime viikolla Elmerin aviatrixin valmiiksi ja siitä tuli liian pieni! Koko ehkä 42cm, mutta tarkoitus oli, että se menisi kevään niin se jää auttamattoman pieneksi. Onneksi lankaa jäi uuden pipon verran. Pitänee varmaan suurentaa puikkojen kokoa ja ottaa isomman pipon silmukat, kun tuo oli tehty jo ohjeella, jonka mukaan piposta olisi pitänyt tulla 46cm! Tosin lanka oli hieman ohuempaa. Ylimääräisenä nurkissa pyörii nyt tuo turkoosin värinen aviatrix, jos joku sen haluaa ostaa vaikka pois! Lankana Lanet superwash. Kuvassa vielä päättelemättömänä ja ilman nappia.


Mummulareissulla olisi tarkoitus myös käydä kyläilemässä miehen kavereiden luona, jotka saivat tässä vuoden alussa pienen, alle kilon painoisen keskosvauvan. Tulihan sitä vauvallekin väkerrettyä pieni lahja, jonka sopivuudesta en kyllä varma, kun en osaa kuvitella kuin pienen pieni sellainen keskonen on. Tuli sitten varalta tehtyä muutamaa kokoa :) Kuvaa tulossa tänne, kunhan perhe ensin saa itse nähdä lahjansa. Toivottavasti joku osa lahjasta on sopiva ja mieleinen!

Yritän päivitellä myös reissun päältä blogia, joten palataan astialle sitten mummolasta!

3 kommenttia:

  1. Täällä ois innokas ostaja :) Oon katsonut jo aikasemmin tuommoista ku oot laittanu kuvia, ja alkanut haaveilemaan tuommoisesta! Tuo ois meidän Eetulle just passelin kokoinen... -sanna mäkinen-

    VastaaPoista
  2. Varattu alustavasti Sannalle. Laitoin sulle viestiä facebookissa! :)

    VastaaPoista
  3. Paapas millaisia hintoja pyydät tekemistäsi jutuista :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...