lauantai 2. huhtikuuta 2011

Ihanin pipo ikinä!

Käytiin tänään taas vaiheeksi järjestelmässä kirpparipöytää. Mikään ei oo niin ärsyttävää, kuin todella täydet ja sekaisin olevat pöydät. Niistä ei tee mieli ostaa mitään. Siksi itse on ollut tapana käydä joka päivä (jos mahdollista) järjestämässä pöytä ja viemässä pikkuhiljaa lisää tavaraa. Mikä näemmä kannattaa, sillä rahaa vajaan neljän päivän ajalta oli kertynyt melkein 300e ja siitä pöytävuokra pois. Ainakin kaksi viikkoa olisi tarkoitus pitää pöytää. Mutta siihen pipoon, mistä otsikko kertookin :)

Löysin toisesta pöydästä aivan IHANAN värisen lasten tunikan koossa 110cm. Hintakin vain 1,5e. Suorastaan huusi minua ostamaan ja tekemään siitä pipon. Joten mukaanhan se lähti. Yhdestä paidasta tulikin sitten kolme kevät/kesäpipoa ilman vuorta. Kaksi ylimääräistä myin kavereille pienellä vaivanpalkalla. Tässä tämä ihanuus! Kuva nopeaa pihalla räpsäisty, että väri näkyisi parhaiten. Ei mikään edustavin potretti minusta :D


Tästä kaikki lähti.


 Lupasin myös ommella Tomas-pojalle muutaman pipon kevääksi. Tomaksen äiti osti mulle kankaan ja minä surauttelin siitä pari pipoa. Toive oli saada Veetin Kimperin pipon mallinen neliöpipo ja ylimääräisestä kankaan palasesta tein vielä vuorettoman lörppäpipon. Neliöpipossa siis myös vuori samaa kangasta. Tomas on Veetin kanssa saman ikäinen, joten tässäpä Veeti mannekiinina!





Veeti oli tänään ihme asennossa pinnasängyssä, kun mentiin hakemaan sitä pois päikkäreiltä, kun ei ilmeisesti nukuttanutkaan... Laskettiin tänään myös pohjaa alemmaksi, että Veeti ei pääse kiipeämään pois sängystä ja tippumaan kun on oppinut nousemaan siihen konttausasentoon.


Tämä ei liene kovin hyvä nukkuma-asento?

2 kommenttia: