| NauravaNappi: Keskeneräistä puikoilla

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Keskeneräistä puikoilla

Aurinkoista sunnuntaipäivää kaikille! Tähän postaukseen ei tule sitten yhtään valmista käsityötä, yksi keskeneräinen vain. Mulla on taas se vaihe päällä, että tekee mieli tehdä miljoonaa asiaa yhtä aikaa, joten mikään ei ehdi valmistua kun pitää aloittaa jo toista :) Tästä syystä kesken on kahdet villasukat ja yksi kolmas neule, jota en vielä paljasta. Sain tehtyä muutamassa päivässä valmiiksi Shalom cardiganin, mutta en ole sitä saanut aikaiseksi prässättyä, niin esittelen sen sitten kun se on lopullisesti valmis!

Tässä yksi keskeneräisistä neuleista. Laitanpas sen keskeneräisenä, koska tämä on näillä näkymin menossa lahjaksi enkä välttämättä laita siitä valmiina kuvaa. Tai sitten laitan ja toivon, että lahjansaaja ei hoksaa, että se on hänen lahjansa. Lanka on Dropsin Delightia, mikä on minulle aivan uusi tuttavuus. Mukavasti liukuvärjättyä, joskaan ei ihan oman väristä lankaa. Itse voisin ottaa semmoisen lilansävyn, mitä on olemassa, mutta täältä ei saanut. Näin netissä myös tästä tehdyn hauskan huivin ja ajattelin, että semmoisenkin voisi jossain vaiheessa tehdä.


Tässä siis keskeneräinen neule. Aika hauskan väristä!

Tässä se samasta langasta eri värisenä tehty huivi. Bongasin kuvan osoitteesta http://maikinkontti.blogspot.com.  Aika hauskannäköinen vai?

Kevät alkaa tosiaan olla täällä, sillä aurinko paistaa melkein joka päivä ja lämpötila on reilusti plussan puolella. Aivan ihania ulkoilukelejä! Ollaankin käyty Veetin kanssa melkein joka päivä vaunuilemassa. Sisälläkin Veeti monesti hakeutuu matolla kohtiin, joihin aurinko paistaa. Tässä kuvassa Veetillä yllään hieno raidoitus sälekaihtimista :)



Tässä puolestaan tämän aamun tunnelmia. Hassua, kuinka hyvin vaaleansininen ja punainen sopii yhteen. En olisi ikinä keksinyt itse niitä yhdistää, ellei tuossa Lindexin bodyssä olisi ollut punaiset resorit. Ja nuo meidän sukkahousut näytti olevan tismalleen samaa punaista!

Niin ja yksi kysymys kestovaippailijoille! Kuinka paljon te käytätte tuommoisilla puolen vuoden ikäisillä imuja? Meillä on ollut nyt vain yksi ja tulee kyllä ensimmäisestä pissasta joskus läpi. Nytkin ehti olla vaippa sen tunnin päällä niin tuli tuosta mahan puolelta yläreunasta pissat yli. Ja minkälaisia imuja te käytätte? Olisiko vanhoista pyyhkeistä tehdyt tehokkaampia kuin tuommoiset mikrokuituimut, mitä tuli noiden mun valmiina ostaminen vaippojen mukana?

Me ollaan Veetin kans aloitettu myös pikkuhiljaa sormiruokailu. Aluksi se tyssäsi siihen, kun en keksinyt, että mitä sille uskaltaa antaa ilman, että on kamala tukehtumisvaara. Nyt sitten oon antanut kurkusta isoja pötköjä, joita Veeti jyystää mielellään. Uusi tuttavuus oli uunissa paistetut lohkoperunat. Isosta perunasta vaan semmoisia isoja tikkuja/lohkoja ja sit paistoin uunissa niin kauan, että oli sisältä pehmeää ja päälle tuli kovempi kuori. Tuo kova kuori pitää perunan kasassa ja Veeti imeskelee sieltä sisältä sitä pehmeää perunaa. Oli melko hitti ja pitkän aikaa saa lapsen pysymään tyytyväisenä. Meillä ei vielä ole syöttötuoli käytössä, niin laitoin sitterin niin istuvaan asentoon, että ei mene suoraan kurkkuun perunanpalaset, jos sellaisia irtoaa. Ja vahdin tietenkin koko ajan vieressä. Tänään ois sitten tarkoitus paistaa bataattia samalla lailla.

Nams!
Löysin netistä myös jonkin keskustelupalstan, missä oli vaikka millä mitalla erilaisia ohjeita itse tehtyihin vauvanruokiin. Ennen meillä on tehty vaan jotain peruna-bataatti-porkkana- kukka/parsakaali-juttuja. Ja sitten olen kanaa pakastanut erikseen. Viimeksi tein kyllä kasvispastaa. Mutta nyt löytyy vaikka miten monta erilaista ohjetta, niin saa Veetikin vaihtelua ruokiin. Varsinkin kun kaupan liharuuat alkaa olla jo melko kalliita kun Veetikin syö niin isoja määriä. Tänään taitaa valmistua pakasteeseen bolognesea :)

8 kommenttia:

  1. Minä käytän vieläkin harsoa taiteltuna imuna. On tosi hyvä. Vanha frotee pyyhekin on huippu hyvä imu ollut meille. Vaihdan vaipan noin 2tunnin välein. Yöllä ei kestoilla.
    Vinkkaappas mulle linkkiä noihin soseisiin,kun ideat nollassa niiden suhteen. Aina bataatti, kukka- ja parsakaali ja porkkana. Peruna meillä vielä pannassa, mutta pitäis sekin jaksaa kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Olen itse jo aikuinen mies, mutta lapsuuden sukkahousuista on jäänyt pieniä traumoja. Onneksi äiti ei sentään käyttänyt minulla punaisia sukkahousuja, mutta muuten jouduin käyttämään sukkahousuja lähelle kouluikää. Sitten koulussa ensimmäisen luokan joulujuhlassa jouduin esittämään tonttua, ja tontun vaatetus oli tietysti punainen paita ja punaiset sukkahousut. Kyllä hävetti pientä poikaa hyppiä koko koulun ja vanhempien edessä sukkahoususillaan.

    Sukkahousut on hyvä vaate pojallekin, mutta minä koen kyllä punaiset sukkahousut jo melkoisen tyttömäiseksi, enkä kovin helposti sellaisia pojalle pukisi.

    VastaaPoista
  3. Meillä yksi mikrokuituimu riittää ihan hyvin kohta 2-vuotiaalle (Fuzzy bunz) about 3-4 tunnin vaihtovälillä. Saman merkkiset vaipat eivät sitten sovi pikkusiskolle ollenkaan ja ihan hetkessä kastuu vaatteet - mutta olen tulkinnut sen niin, että se johtuu siitä, että vaippa on huonon mallinen hänelle ja pienemmällä käytänkin sisävaippa+kuorivaippa yhdistelmää.

    VastaaPoista
  4. Hellu: minäpäs kaivelen jossain vaiheessa sulle sen linkin niihin ohjeisiin!

    Anonyymi: No ei meillä tulla varmastikkaan noita sukkahousuja käyttämään mihinkään kouluikään asti ja nuo on varmasti viimeiset punaiset housut mitä meillä tulee olemaan. Kun Veeti alkaa ymmärtämään jotain, niin luultavasti sukkikset vaihtuvat enemmän poikamaisen väriseksi. Ja jossain vaiheessa vaihtuvat sitten pitkiin kalsareihin. Ja kyllähän punainen on poikien väri siinä missä tyttöjenkin. Ja mulle nyt on oikeastaan aika sama, minkä väriset sukkikset ne siellä toisten housujen alla on :) En kuitenkaan aio aiheuttaa traumoja Veetille pakottamalla sille vanhempana punaisia sukkahousuja päälle :D

    Maj: Ai, no tuo oli mun itsetehty vaippa, että jospa se ei ollut sit vaan niin hyvän mallinen tai olin laittanut huonosti kiinni. Ennen ei oo tuosta kohtaa tullut pissat läpi. Mulla on kyllä tuolla vanhoja pyyhkeitä oottamassa ompelua, että teen niistä sitten imuja. Yöllä ja päikkäreillä meillä käytetään sit aina kertsejä ja muulloinkin. Oon kestojen satunnainen käyttäjä.

    VastaaPoista
  5. Hellu: Tässäpäs linkki http://www.vauva.info/foorumi/index.php?/topic/252-millaisia-soseita-valmistat-vauvalle/ Tuolta kun selaa alaspäin niin löytyy semmoinen teksti, missä joku on kerännyt itselleen reseptejä ja siellä on vaikka mitä. Mulla on tuolla bolognese kiehumassa. Tosin aion kyllä vetästä sen yleiskoneella vähän pienemmäksi :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos linkistä. Siellähän olikin vaikka ja kuinka hyviä reseptejä! Pitää lähtee sosetarvikeostoksille!
    Hyvä idea nuo lohkoperunatkin, miten sitä ei itse näitä hoksaa =D

    Minusta nuo sukkahousut on ihanat! Sopii tuohon bodyyn. Kyllä meillä pojat vieläkin pukeutuu punaiseen (siihen oikeaan punaiseen) ja 2v saa joskus jalkaansa sukkahousut. 4v ei enää saa sukkahousuja, eikä niitä haluisikaan. Mutta jos haluaa punaiset pitkikset niin saa =D

    VastaaPoista
  7. Joo innostuin itsekin noista hyvistä ohjeista ja pitää nyt vaan hedelmä ja marjasoseista kerätä purkkeja, että pääsee tekemään lisää. Vaikka tarvisin kyllä noita isoja purkkeja enemmän, kun Veeti syö kerralla semmoisen :D

    Ja kyllä minäkin varmasti muussa vaatetuksessa tulen käyttämään punaista, kun se on mun mielestä molempien väri. Mutta en ehkä sukkiksissa sitten kun Veeti on isompi :)

    VastaaPoista
  8. meillä on vaihtelevasti taskuvaipan täytteenä harso+pieni hamppuimu tai pelkkä harso
    vaihtovälit vaihtelee puolesta tunnista kahteen tuntiin
    pitemmillä vaihtoväleillä käytetään sisävaippa+kuori yhdistelmää
    vaipatettava on 5kk ikäinen :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...