sunnuntai 6. marraskuuta 2011

80v

Lauantaina juhlittiiin vaarini eli äidin isän 80v syntymäpäiviä. Se on jännä miten vanhetessä käsitys iästä muuttuu. Lapsena joku viisikymppinen tuntui todella vanhalta ja nyt sitten taas 80v voi olla hyvinkin nuorekas, eikä tunnu vielä edes vanhalta!

Oma vaarini on muutaman vuoden sisällä opetellut käyttämään mm. internettiä ja on sen käytössä varmasti jo parempi kuin oma äitini, joka on alle 50v. Sori vain äiti, mutta näin se taitaa olla! Vaari lukee netistä uutiset, etsii tietoa googlesta, kuuntelee musiikkia youtubesta sekä katsoo ohjelmia yle areenan kautta. Melko monipuolista käyttöä siis. Minusta on hienoa, että ihminen tuossa iässä jaksaa vielä opetella uusia tekniikoita, jos kokee niistä olevan hyötyä itselleen. Hatunnoston arvoinen asia. Onnea vielä vaarille, joka muuten käyttää nettiä myös blogini lukemiseen :)

Pyöreiden vuosien kunniaksi valmistettiin herkkuateria! Alkupaloiksi hedelmäistä halloumsalaattia. Ohje Pirkka-lehdestä.

Salaatin keraksi valkosipuliöljy-vuohenjuustoleipiä.
 

Meidän suku on hulluna kalaan, joten pöydässä oli myös suolalohta, mun suurinta herkkua mädin ja nahkiaisten rinnalla :))


Pääruuaksi naudan paistia ja teertä. Maistoin muuten ensimmäistä kertaa elämässäni teertä!

Lisukkeena kermaperunoita.

Jälkkäriksi pätkismoussea valkosuklaahipuilla.

  

Illalla juotiin vielä kahvit vaarilla kera kylmäsavulohivoileipäkakun.
 

Sekä tietenkin täytekakun! Välissä banaania, mansikkahilloa ja mansikkamoussea.


Pyhäinmiesten päivän kunniaksi vietiin myös haudoille kynttilöitä. Oli todella kaunista, kun oli pimeää ja paljon kynttilöitä.
   







Sellainen viikonloppu tällä kertaa. Huomenna taas paluu arkeen!























2 kommenttia: