| NauravaNappi: elokuuta 2011

lauantai 27. elokuuta 2011

Maa tärisee, nyt se tulee nyt se kävelee!

Meidän pienistä pienin ei ole enää niin kovin pieni ja askeleita otetaan jo useamman metrin matkalla. Tässä mummulle, joka ei ole ehtinyt vielä nähdä Veetiä kävelemässä!

video

tiistai 23. elokuuta 2011

Neulomuksia ja ompeluita talveen

Ompeluksissani olen käyttäny oikeastaan vain Ottobren kaavoja. Alussa sain vinkin, että kannattaa tehdä aina kokoa pidempi ja kokoa pienempi kuin oikeasti aikoisi tehdä. Eli jos haluaa kokoa 80cm kannattaa piirtää kaavat kapeudeltaan koossa 74cm ja pituudeltaan koossa 86cm. Nuo on niin lyhyille ja leveille lapsille tehty. Tai ei ainakaan sovi meidän Veetille.

Mutta eniten ihmetyttää tuo raglanhihaisen paidan kaava, jolla valmistui tuo apinapaita, mitä nyt kokeiltiin päälle tällä viikolla. Kaavahan oli siis 92cm ja Veeti käyttää jotain 80/86cm vaatteita, osassa menee vielä 74cm. Pienensin muuten tuota paitaa, mutta jätin hihat ja helman kaavan mittaiseksi ja tuo on lyhyt! Muihin samalla kaavalla ompelemiini lisäsin suosiolla melko reilusti pituutta helmaan. Kenen lapsi on noin lyhytselkäinen, että paita on 80cm vaatteita käyttävälle lyhyt, mutta leveydestä sai ottaa pois varmaan 10cm :) Veeti ei ole edes kovin pitkäselkäinen... Nyt harmittaa, kun paita tahto nousta kun on niin lyhkänen. Onkohan ihan idiootin näköinen, jos helmaan laittaisi resorin?



Jos suutarin lapsilla ei ole kenkiä, niin ei ollut Veetilläkään talveksi villasukkia, joten pyöräytin yhdet perussukat talveksi. Tuli pikkuisen reilut, joten taidan tehdä alkutalveksi toiset.
Lanka muuten itsevärjättyä nallea tai seiskaveikkaa. Lanka muuttuu jotenkin ohuemman näköiseksi värjäyksessä, joten en tiedä kumpaa se on. Malli on omasta päästä ja puikot 3mm.


Veetille talveksi neulepipo. Vielä pitäisi vuorittaa jollakin. Ehdotuksia parhaasta vuorikankaasta?

Yhden ainoan onnistuneen kuvan sain. Oikeastihan homma menee näin:

En saa nauhallisiakaan pipoja pysymään enää päässä, kun Veeti osaa aukaista nauhat. Tulee mielenkiintoinen syksy/talvi...


Tässä vielä talvihaalarin kanssa, joka toivottvasti mahtuu päälle vielä talvella..



Apinatrikoosta toinen pidempi paita. Tuo on mukavan ohutta trikoota!
Kuva on otettu vinoon, kaulus ei ole oikeasti noin kiero!


Kirpparilta on löytynyt farkut ja talveksi nallelakki. Meillä oli viime talvena Veetillä tuo sama lakki pienempänä niin en raskinut jättää tuota ostamatta kun oikea kokokin sattui olemaan...


Syksyksi norjalaismyssy virkatulla autokoristeella. Tein ensin oikean puoleisen pipon, mutta se oli iso niin tein toisen ja lanka ei ihan riittänyt nyöreihin. Tein siis autokuvion ja tein nauhat sitten samasta langasta. Onko kenelläkään tarvetta toiselle myssylle? Koko on varmaan jotain reilun vuoden ikäiselle. Lanka on Novitan Tennesee eli 100% puuvillaa, mutta vähän kiiltävän oloinen pinnaltaan.



Tähtihousut Veetille turkoosista joustofroteesta. Tarkoitus olisi tehdä tähän settiin paitakin, mutta resori loppui tälle päivälle kesken. Ja taskujen kanssa oli yhtä tappelua. Joku toivoi tuolla arvontapostauksessa, että laittaisin kuvia myös epäonnistuneista töistä. Noh, tarkoitus oli tehdä vähän erimalliset taskut, mutta eihän ne onnistuneet, kun mun saumurissa ei oo sitä syöttöä, että voisi laittaa resoria toiseen suuntaan kaartuvaan kankaaseen. Eli kurpallehan ne meni aivan totaalisesti...


Tästä vähän huonosti näkee, mutta musta kangas kupruaa tosi pahasti ja kaiken lisäksi mulla on muutenkin ongelmia välillä ommella tuommoista "mutkaa saumurilla" kun se tahtoo suoristua :) Eli nuo ohuemmat turkoosit resorit on melkeen suoria, vaikka niiden pitäs kallistua melko vahvasti sivulle. Tein sitten vähän erilaiset taskut :)

perjantai 19. elokuuta 2011

Apinapaita

Ompeluinnostus jatkui ja käsittelyyn pääsi joskus talvella huutonetistä tilaamani apinakangas. Oli siellä jonkin verran nettikauppoja halvempaa :) Äkkiseltään en saanut  mistään raglanhihaisen paidan kaavoja sopivassa koossa, joten otin Ottobresta kaavan koossa 92cm ja ompelin sitä vain reilusti sisään :)) Saa nähdä kuin tyhmältä lopputulos näyttää Veetin päällä...





 Ompelin ekaa kertaa myös kauluksen tuolla lailla, että resori ommellaan vain oikeat puolet vastakkain ja se on siinä. Ei edes lerputa tuo vaan ihan siistiltä näyttää. Ja applikoinnin apinan kiinnitys onnistui kerrankin! Valkoinen velour oli paljon huonompaa jälkeä, mutta tuon ruskean kolitsin ompelu onnistui omasta mielestä tosi hyvin! Voikohan materiaalilla olla vaikutusta? Tästä kuvakulmasta apina tosin näyttää jotenkin alakuloiselta tai mietteliäältä.

Tässä lähiaikana on valmistunut myös miesten sukat. Näitä ajattelin eka lahjaksi, mutta päädyin siihen, että kyseisellä henkilöllä ei ole tarvetta näin pitkille sukille tai ehkä villasukille ylipäätänsä. Ei kukaan tarvisi miesten sukkia koossa n. 42-43? Voisin johonkin hintaan luopua näistä, että ei jää pölyttymään kaappiin.

Ohje: Novita
Lanka: Novita Nalle
Koko: 42-43
Puikot: 2,5mm
Kulutus: 140g



Loppuun vielä piristykseksi kuva Veetistä kaahaamassa taaperokärryllä :) Kuvasta näkee kyllä, kuinka hauskaa puuhaa tuo on ja kuinka kovaa vauhtia kärryllä kaahataan!








torstai 18. elokuuta 2011

Häähumua

Viime lauantaina olin juhlimassa häitä, joiden morsiamena oli paras ystäväni jo 17 vuoden ajalta. Häät ovat yhtä aikaa niin ihania ja niin surullisia tapahtumia. Itkua sai pidätellä useaan otteeseen päivän aikana. Ensimmäinen repeäminen tapahtui jo siinä vaiheessa, kun urut alkoivat soida ja morsian asteli käytävää pitkin isänsä saattamana. Pitikin sitten katsella jonnekin ihan muualle, että sai kyyneleet pidätettyä. Morsian oli todella kaunis ja sulhanen tietenkin komea.

Hääjuhlaa vietettiin morsiamen vanhempien ja isovanhempien kotitilalla maalaismaisemissa.


Vanhan ladon ovelle oli pystytetty suuri teltta, josta näki myös ladon puolelle. Hääpari istui teltan puolella. Onneksi meitä suosi sää ja koko viikon vallinnut kylmä ja sateinen ilma vaihtui lämpimään ja aurinkoiseen päivään.


Loput pöydät sijaitsivat ladon puolella.

Vihkiminen tapahtui Pyhäjoen modernissa kirkossa.

Hääautona oli vanha Volvo.

Juhlahumun keskellä mies kävi ottamassa muutaman kuvan hääparista.

Tästä tuli niin hauska kuva! Sulhanen on autolla pokaamassa morsianta tien vieressä :)


Ja työntöpuuhiinhan sitä morsian vielä joutui!



Pidin häissä kaason ominaisuudessa puheen ja voi että jännitti! Ennen puhetta tuntui, että sydän jumputtaa rinnasta ulos, eikä pieni rohkaisukaan auttanut :) Puhe meni toivottavasti hyvin, ainakin sain sanottua kaikki mitä aioinkin ja yleisö myös nauroi, mikä on tietenkin positiivinen asia. Jossain vaiheessa meinasi itkukin tulla, mutta hienosti kokosin itseni... Positiivinen tunne jäi myös siitä, että kotiin lähtiessä morsiammen isä kävi vielä kiittämässä puheesta ja myönsi, että oli hänellekin tullut pala kurkkuun puheen aikana. Meni ehkä siis kuitenkin ihan hyvin, vaikka sitä etukäteen panikoinkin.

Onnea vielä hääparille, jos sattuvat tätä lukemaan!

Ps. Olen saanut morsmaikulta luvan julkaista kuvat täällä :)


ARVONTA vihdoin!


Olen jo pidemmän aikaa luvannut arvontaa ja nyt sain aikaiseksi toteuttaa sen! Palkintona vapaavalintainen pipo noista neljästä. Pipot ovat vuorettomia ja naisen päähän meneviä, kooltaan n. 56-58cm. Arvontaan osallistut seuraavasti:

1. osallistumisaika 18.-31.8.2011
2. arpoja on mahdollista saada 1-3 kpl
* 1 arpa - jätä kommentti tähän postaukseen (anonyymit kommentoijat laittakaa kommenttiin lisäksi joku nimimerkki, jotta erotan teidät toisistanne)
* 2 arpaa - olet liittynyt lisäksi lukijakseni blogini sivupalkkiin
* 3 arpaa - olet edellisten lisäksi linkittänyt arvontani omaan blogiisi (voit käyttää yllä olevaa kuvaa)
3. ilmoitathan kommentissasi, monellako arvalla osallistut arvontaan
  
Lisäksi olisi kiva kuulla, että ketä/minkälaisia ihmisiä blogiani lukee! Jos sinulla on oma blogi, laita toki osoite niin tulen vastavierailulle. Voisit siis muutamalla sanalla vaikka kertoa itsestäsi ja mistä löysit blogiini :) Lisäksi saa myös antaa palautetta, että millaisia juttuja haluaisite lukea täältä.

Onnea kaikille arvontaan!

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Pitkästä aikaa ompeluksia!



Kaivoin tänään pitkästä aikaa saumurin kaapista. En ole jaksanut ommella, kun tuntuu että sen kanssa on aina jotain pientä ongelmaa. Lanka ei pysy neulassa, tikki ei ole oikeanlaista jne... Nyt kuitenkin testasin trikoopalaan ja positiivinen ylläri, kun tikki näyttikin ihan hyvältä. Tekisi mieli tilata uusi saumuri, mutta kuinkahan nopsaa menee rikki esim tuommoiset Hobbyhallin n. 300e Singerit. Kenelläkään kokemuksia jostain halvemmasta kuin tonnin saumurista? Ei kannata mun ompelumäärällä semmoisia hankkia...

Ja sitten niitä ompeluksia. Mies ja Veeti kävi pelaan frisbeegolfia, niin sain vajaat kaksi tuntia omaa ompeluaikaa. Ja siinä ajassa syntyi kahdet perushousut Veetille.





Velourit mustaharmaasta raitakankaasta. Näiden peppuun piti tulla tähti, mutta huomasin vasta sovituksessa, että se jäi ihan liian alas...



Tässäkin kangas on jotenkin rutussa, että tuo ei näytä edes tähdeltä. Onnistuin myös pilaamaan yhden  sakaran kun kangas sylttäsi ompelukoneen sisään. Pitäisi varmaan olla vähemmän laiska ja käyttää sitä tukipaperia myös tuolla housukankaan nurjalla puolella...

Tuhosin myös loppupalaa tästä Metsolan On the road kankaasta.  Näistä tuli sopivan hoikat kun teki kokoa pienemmällä leveydellä ja jätti saumanvarat pois :) Lahkeessa on kasvunvaraa, mutta lahje ei mene jalan alle, kun resori on kuitenkin sen verran napakka.

Ohje: Ottobre 4/11 Citymouse
Koko: Leveys 80cm ja pituus 86cm



Ja kerta kaivoin saumurin esille, niin pitihän sitä hurauttaa vielä yksi pipokin!
Tämä oli kirppikseltä ostetusta paidasta tehty ja väri vähän normaalia hillitympi :) Ihan mun värinen kyllä.



 Soviteltiin Veetin kanssa tänään meidän välikausihaalaria, kun  Veeti lähti mukaan frisbeegolffaamaan ja pihalla oli melko viileää ja tihkutti. Laitoin sit haalarin jo päälle, että ei tuo pieni tihkusade kastelis ja tulis kylmä paikoillaan olla kärryissä. Saisi näemmä olla jo jotku ohuet hanskat. Eli pitäis varmaan tehdä/ostaa jotku lapaset.


Tää oli kyllä niin huippu löytö tää cuppiksen haalari! Niin täydellisen mallinen ja kokoinen ja mielestäni Veetille sopii tuommmoiset raikkaat ja kirkkaat värit. Kivempi tuon värinen, mitä joku tumman sininen. Tähän olisi nauhoja vailla valmiina jo lakkikin, mutta saa nähdä sopiiko se päähän :)

Veetillä on nykyään myös uusi lastenhoitaja nimeltään teletapit. Mummu oli hoksannut, että Veeti tykkää katsella teletappeja. Mies sitten rohmusi Kärkkäiseltä kaikki kolme parin euron levyä, mitä sieltä löytyi. Veeti jaksaa ehkä kymmenen minuuttia keskittyä täysillä noihin ja sillä aikaa saa itse vaikka tyhjennettyä astianpesukoneen tai käytyä netissä :) Katseluetäisyys on kyllä ehkä vähän pieni... Mukana huidotaan käsiä ja hihkutaan. Muuten kiva lastenvahti, mutta alkaa tulla korvista ulos "Iso hali!!!", "Tappileipä" jne... Lisäksi vielä välissä olevat huonosti dubatut osuudet, joissa on ihan ihmisiä.



Meillä otettiin toissapäivänä ensimmäiset askeleet päivää yli 11kk iässä. Eilen saatiin jo vähän otettua kuvia noista askelista. Voi sitä riemua. Tänään laskettiin, että parhaimmillaan seitsemän askelta otti, ennen kuin heittäytyi miehen syliin. Taaperokärrylläkin mennään hurjaa vauhtia ja äiti saisi koko ajan olla kääntämässä sitä kun seinä tulee vastaan



Lähtöasento, valmiina menoon!

Muutama askel ja isin syliin!

Nyt jännityksellä odotetaan, että milloin sitä saa ravata pää kolmantena jalkana juoksevan lapsen perässä kun tuo konttaavakaan versio ei pysy kovin kauaa paikoillaan. Tosin nyt Veetillä on ollut joku läheisyyskaipuu. Aamullakin saatta loikoilla sohvalla kainalossa vaikka kuinka kauan, kun normaalisti sylissä ollaan ehkä sekuntti...

Ps. Onko muilla ollut ongelmia bloggerissa kuvien lataamisen kanssa? En meinaa itse saada niitä siirrettyä enää haluamiini paikkoihin. Jos kirjoitan tekstiä ja yritän liittää kuvaa siihen alle niin se vetää sen yläpuolelle, eikä millään siirry alaspäin :|

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Möököhuppari

Aikaisemmassa postauksessa ihailin Ruttunutun Möökö-hupparia ja tekaisin sitten Veetille sellaisen kylmiin syksypäiviin. Aikaa meni pari iltaa, sillä lanka oli paksua ja työ valmistui nopsaa. Eniten aikaa menikin tuon möökön tekemiseen :) Jouduin vähän soveltamaan tuota ohjetta, joka oli Veetille liian iso. Lopputulos on just sopivan kokoinen, vähän isompikin olisi voinut olla :) Tänään käytiin ensimmäistä kertaa ulkoiluttamassa möököä. Nyt oli tullut näemmä lisäys, että ohje vastaa kokoa 80-86, vaikka ohjeen koko on 92cm. Omalla käsialalla olisi alkuperäiselläkin ohjeella voinut siis tulla ihan hyvän kokoinen.

Malli: Möökö huppari 
Lanka: Novita Kelo
Kulutus: 278g eli vähän vajaa kolme kerää
Koukku: nro 8

 



 Möököstä tuli melko iso tuohon paitaan nähden :)


Möökö ulkoili meidän kanssa mm. kirppareilla, mistä ostin aivan täihanan pöytäliinan. Kangas on liian pieni meidän pöytään, mutta jospa tälle joskus löytyisi käyttöä. On niin kivan väristä, että voisin tehdä tuosta itsellekin vaikka mekon! Kangasta on melko reilusti kuitenkin.



Tällä viikolla tuli kokeiltua uutta salaattireseptiä. Tässäpäs teille couscouslohisalaatin ohje!

  Couscouslohisalaatti:
6dl keittämätöntä couscousia
pala kurkkua
tomaattia
nippuo rucolaa
fetajuustoa aurinkokuivattujen tomaattien kera öljyssä
4 kananmunaa
lämminsavulohta maun mukaan (itse käytin n.300g)
limejä maun mukaan (tässä kahden mehu)

Keitä couscous ohjeen mukaan samassa määrässä vettä kuin couscousia. Sekoita fetajuustot öljyineen valmiiseen couscousiin. Pilko muut ainekset salaattiastiaan ja sekoita joukkoon couscous. Purista lopuksi salaatin sekaan muutaman limen mehu. Limeä voi myös viipaloida koristeeksi salaatin päälle.

Me&I uusi mallisto

Sovinpa toiset Me&I-kutsut elokuun viimeiselle viikolle kun olen vielä kotona Veetin kanssa. Nyt  näytti uusi mallisto tulleen nettisivuille ja kyllähän tuolta muutama tilattava vaate löytyikin. Mielestäni ehkä kivempi kuin se kevään mallisto. Pari pitkähihaista tulee ainakin tilattua. En ole vielä osannut päättää, että bodeja vai tavallisia pitkähihaisia. Bodyt olisivat kivempia talvella, että ei vahingossakaan selkä ole paljaana, mutta toisaalta niitä on vaikea pukea tuolle meidän sähikäiselle päälle, kun ei se ole hetkeäkään aloillaan. Minkä ikäisenä teillä on siirrytty tavallisiin paitoihin?

Tässä muutama oma lemppari mallistosta:




Tämä voisi ainakin kotiutua meille! Ihanan pirtsakat värit.


Näiden väristä en tykkään, mutta pyllyssä on aivan ihana tassunkuva!



Nämä himottaisi myös niin malliltaan kuin väriltään ja tuo pöllö on kivempi kuin viime malliston ankka.

Miltä näyttää sinusta, piditkö uudesta mallistosta ja onko teille tulossa näitä?

maanantai 8. elokuuta 2011

Arkea ja juhlaa

Viikonloppuna juhlittiin Veetin serkun ristiäisiä. Nimekseen kaunis prinsessa sai Veera Anni Margareetan. Etunimi oli tiedossa jo syntymästä asti, joten ei tarvinnut niin kovin jännittää :) Lahjaksi pikkuneitille meni neuvolakortin kannet, Paapiin pehmo sekä tämä aikaisemmin neulottu neuletakki.


Kannet sisäpuolelta






Kannet ulkopuolelta

Ristiäiset olivat vasta puoli kuudelta ja Veeti oli herännyt jo kahdelta päikkäreiltä, mutta hyvin jaksoi pikkumieskin juhlia ja mummulassa oltiin takaisin vasta puoli yhdeksän maissa. Meinaa vaan Veetille ja Lauri-serkulle tulla riitaa ja mustasukkaisuutta mummusta. Toinen kun on sylissä niin toinen viilettää pää kolmantena jalkana tyyräämään itseään myös syliin. Vielä onnistuu, kun lapsenlapsia on kaksi, mutta ensi kesänä siellä on Veerakin sitten puskemassa kolmanneksi, niin saa nähdä minkälaisia riitoja sitä sitten parhaasta paikasta saadaan aikaiseksi ;)



Veeti sai itselleen ristiäisten jälkeen mukaan isin vanhan kiikkutuolin, joka oli Lauri-serkulla lainassa Jyväskylässä. Tarkoitus olisi maalata tuo, kun punainen väri on kulunut jostain kohtaa lähes kokonaan pois. En ole vielä keksinyt, että millaiseksi maalaisin tuon. Ehdotuksia? :) Mietin ihan mustaa, johon voisi sitten toisella värillä ja sabluunalla ehkä tehdä jotain kuvioita.


Uusi viikko alkoikin heti mukavasti, kun pappa tuli aamupäivällä Veetiä katsomaan ja viipyikin useita tunteja leikkimässä Veetin kanssa.
Taustalla muuten vilahtaa tuo Ikean hyllykkö, johon vihdoin löysin sopivan kokoisia laatikoita Jyskistä. Olivat alennuksessa -40%, joten raskin ostaa ne :) Kaksi mustaa ja kaksi harmaata laatikkoa. Pitää joskus kuvata paremmin huonetta, kun siellä on vähän siistimpää :D

Illalla pitäisi kirjoittaa puhe parhaan ystävän häihin, jotka pidetään ensi lauantaina. Että miten niin viimetippaan olen jättänyt kirjoittamisen? Puheen kirjoittaminen itsessään ei ehkä stressaa niin paljoa vain se, että miten onnistun puhumaan sen niin, että siitä saa selvää enkä puhu liian nopeaa. En uskalla jättää puhetta ranskalaisten viivojen varaan, vaan aion kirjoittaa ja ottaa mukaan koko puheen. Tässä on sitten taas se vaara, että luen vain paperista, enkä pysty katsomaan yleisöä. Ja paineitahan ei aseta se, että puheen pitää olla hauska, koskettava, sisältää hauskoja yhteisiä tapahtumia vuosien varrelta, olla sopivan mittainen, ei saa olla myöskään tylsä. Puhe pitäisi myös pystyä pitämään itkemättä jne. Ei paineita ollenkaan :) No katsotaan mitä saan aikaiseksi :)

tiistai 2. elokuuta 2011

Mine for life morsmaikulle

Paras ystäväni menee naimisiin vajaan kahden viikon päästä ja pyysi, että tekisinkö hänelle jonkun boleron/hihattimen häihin, jos illalla on viileämpää. Päädyttiin sitten tähän samaan Mine for life-malliin, jolla olen tehnyt itselleni vastaavan hihattimen. Mukavan yksinkertainen tehdä, mutta silti kivan näköinen päällä, eikä ollenkaan liian tylsä. Nyt vain peukut pystyyn, että on sopiva morsiamelle! Huomenna päästään testaamaan kun menen Pyhäjoelle auttamaan hääjärjestelyissä. No jos on väärän kokoinen niin vielä on viikko aikaa purkaa ja tehdä uudelleen...

Malli: Mine for life ravelry koko L
Lanka: Drops baby merino
Puikot: 3,5mm ja 4mm
Kulutus: 120g



Hihoista yritin tehdä pidemmät, kuin omassa versiossa, mutta en nyt tiedä onko nuo päälle puettuna yhtään sen pidemmät! Pidetään siis kaikki peukut pystyssä, että 13.8. riittää lämmintä vielä illallakin ;)

maanantai 1. elokuuta 2011

Kuinkas sitten kävikään

Hui, olen saanut aikaiseksi jo sata tekstiä ja yhden ylimääräisen! Muutama lukijakin on tullut motivoimaan, jotta muistaisi tänne päivitellä juttuja. Yritin tehdä tätä postausta jo toissapäivänä, mutta bloggeri ei vaihteeksi ollut kovin yhteistyöhaluinen, mikä sinänsä ei ole mitään uutta...

Mutta sitten itse aiheeseen! Sain valmiiksi uudet, ihanat villasukat ihan itselle. Joku varmaan muistaa, kun aikaisemmin tuskailin yksien villasukkien kanssa, joista loppui lanka toisen sukan kärkikavennusten kohdalla. Lanka oli muutenkin kallista ja jouduin ostamaan toisen kerän vain kavennuksia varten! Laitoin tuossa joku aika sitten sukat koneeseen ja kuinkas sitten kävikään... Sukat kutistuivat lapsen kokoon ja kumpaankin kantapäähän tuli armoton reikä! Että se niistä sukista sitten... Piti siis tehdä toiset tilalle.
Itse en tykkää pitää kovin paksuja sukkia, joten kokelin tehdä ekaa kertaa sukat Dropsin fabelista ja kivathan niistä tulikin. Vähän kauemmin sai tikuttaa kuin jotain paksua seiskaveikkaa. Mutta nämä valmistuivat automatkojen aikana osittain. Sukat vaatisivat ehkä vielä prässäyksen, että kuvio pääsisi kunnolla oikeuksiinsa.

Malli: candlepower socks  ravelrystä
Lanka: Drops fabel
Puikot: 2,5mm
Kulutus: 84g




Mielen päällä olisi vaikka mitä käsitöitä, mitä haluaisin tehdä, jos aika vain riittäisi. Mies palasi takaisin töihin loman jälkeen, joten omaa aikaa on nyt vähemmän kun ei ole toista ihmistä jakamassa vastuuta Veetistä. Viime viikolla oltiin yksi yö Oulussa Veetin kummien luona ja käytiin samalla Lumoava Lanka- nimisessä kaupassa. Lupasin tehdä Veetin kummitädille häihin illaksi luonnonvalkoisen boleron ja siihen etsittiin lankoja tuolta liikkeestä. Ja löytyihän ne, Dropsin Baby merinoa :) Ihanan pehmeä, mutta ei kutittava lanka.


Lisäksi itselle muutama kerä dropsin tavallista merinoa. Tuossa näkyy jo vähän valmista boleroa. Tein samalla mine for life-ohjeella, kuin itselle sen mustan boleron. Löytyy ravelrystä myöskin ilmaiseksi ja googlettamallakin :)

Veetin kanssa käytiin lauantaina kirpparikierroksella kahdestaan, kun isukki meni Ouluun Veetin kummin polttareihin. Kirpputorilta löytyi:



Muutama kerä ihanan pehmoista lankaa...

Flanellinen Hello Kitty-yökkäri, jonka flanellin ajattelin hyödyntää ja tehdä siitä sisävaippakokeilun ja ehkä imuja. Tuosta tulisi mukavan ohuita lisäimuja froteisten kaveriksi. Koko pyjamalla oli joku 152, joten kangasta on ihan kivasti. Hintaa pari euroa.

Ihanan värinen trikoinen kukkamekko! Tällaisenaan ei ehkä tule pidettyä, mutta mietin, josko lyhentäis ja tekis topin vai laittaisko helmaan vähän kuminauhaa, jotta siitä tulis pussittavampi ja vois pitää housujenkin kanssa.


Violetilla velourhupparilla oli hintaa vaan 0,2e! Mulla on jo saman sarjan housut, niin ostin niille sitten kaverin. Jos ei tule pidettyä niin käytän kankaana.
Itselle vielä DKNY-huppari. Melko tyttömäinen :) Valmistusmaa Honduras, joten vähän epäilen aitoutta :D Kummalliset tupsut noissa nauhojen päässä saavat kyllä saksilla kyytiä!

Kiva kirpparireissu siinä mielessä, että kerrankin löytyi itselle jotain Veetin sijasta :)

Niistä neuleista sen verran, että haluaisin kutoa itselleni talveksi ainakin heddan ja ehkä jonkun kivan kaulahuivin. Veeti tarvis tänään postissa tulleen Cupcaken välikausihaalarin kaveriksi jonkun syyspipon ja ehkä talvipipon. Lisäksi Veetille vois tehdä lapaset ja talveksi villasukat. Lisäksi houkuttelit tehdä tämä ihanuus Ruttunutun sivuilta. Olisikohan tuolle käyttöä syksyllä? Talvella on nimittäin melko paksu sisäkäytössä, mutta syksyllä voisi mennä ulkona. Lisäksi aloittelin välityönä peittoa afrikkalaisista kukkasista tehtynä. Laitan niistä kuvia vaikka seuraavassa postauksessa.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...