| NauravaNappi: Tähdet tähdet, eli välikausivaatetusta

maanantai 6. helmikuuta 2012

Tähdet tähdet, eli välikausivaatetusta

Sain tänään postista ihanan paketin; Veetin välikausihaalarin, jonka huusin huutiksesta. Haalari siis tuo Ticketin tähtihaalari viime vuodelta, käytetty vain muutamia kertoja ja oli kyllä täysin uuden veroinen. Onneksi hinta ei ollut kuitenkaan ihan uuden veroinen ;) Otin varmuuden vuoksi jo koon 92cm, kun meidän talvihaalari on 86cm ja mietin, että se ei välttämättä menis enää ens syksyyn. Kangas on kuitenkin semmoista, että ei haittaa menoa, vaikka vähän pussittaa.


Pohjakangas on siis tummansininen ja tähdet valkoisia. Tähän pitäisi nyt neuloa/ommella kevääksi jotain pipoja. Kävisikö tähän turkoosi pipo? Entä mikä muu väri? En oikein osaa yhdistää tummansiniseen mitään. Tämä onkin ainut ostos, mitä olen tehnyt välikauteen. Vielä pitäisi siis hommata hanskoja ja niitä pipoja. Viime vuoden Reiman Minitecit on varmaan jo pienet. Vikingin goreilla mennään keväällä niin kauan kuin säät sallii ( tai kengät ei jää pieneksi). Varastossa on myös yhdet koon 23 Reiman varrelliset tennarit, jotka olen ostanut 2e:lla kirpparilta joskus. Jos ovat nyt keväällä isot niin menevät sitten ensi syksynä. Kumpparit pitäisi varmaan myös hommata kesäksi.

Välikausihousut ostin Prismasta 7e:llä, joten takin vielä tarvisi. Hakusessa olisi edelleen Villervallan turkoosi tähtitakki (myös muut värit käy) ja koossa 98cm. Eli jos jollain pyörii tarpeettomana, niin täällä olisi ostaja! Myös P.o.p:n windfleece voisi kiinnostaa. Joko teillä on välikausivaatteita ostettuna?

Ihan tyhmää, että välikausivaatteetkin pitää ostaa jo vuoden vaihteen jälkeen, jos meinaa kaupasta saada. Keväällä kun niitä tarvii, niin mistään ei enää saa. Ainakaan alessa, jotka alkavat vasta kesällä, kun tarve on mennyt jo ohi. Mutta niinhän se menee, että talvivaatteekin pitää ostaa jo kesällä jos meinaa mieleiset saada. Onneksi meillä on se puoli jo hallinnassa ainakin haalarin osalta :)

2 kommenttia:

  1. meillä on tuo sama haalari pojalle jemmassa :) itse suunnittelin punaisia asusteita ;)

    VastaaPoista
  2. Minäkin olin juuri tulossa sanomaan, että kirkkaanpunaiset asusteet :) Meillä on pojalla se harmaa haalari mustilla tähdillä ja sit tähtitakki (tuolla teidän haalarin kuosilla), jossa on punaista resoreissa. Punainen sopii niihin kuin nyrkki silmään ja minusta näyttää että niin sopisi tuohonkin :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...