sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Ompelun iloa

Vietettiin eilen kaverin tupareita ja vähän pelkäsin, että tuleeko tästä päivästä pelkkä laiskottelupäivä. Mutta mitä vielä! Oon ollut niin tuottelias, että itteäkin hirvittää! Mies lähti kymmeneltä pelaamaan frisbeegolfia ja itse kaivoin kankaat esille ja aloin ommella. Varsinaisesti mitään tarvetta Veetille ei ole, joten aloitin valmistamaan jo lahjuksia, sillä tässä kevään/kesän mittaan on useampia taaperoiden synttäreitä. Ja pitäähän sitä käyttää tilaisuus hyväkseen, kun Veeti on mummulla yökylässä ja talo on tyhjänä.

Ompelin tämmöisen housut+body setin ja tämä on menossa lahjaksi. Body on kokoa 80cm ja ensimmäistä kertaa uskalsin tehdä oman sovelluksen kaavaan eli tässä on yhdistetty papana-paidan yläosa ja bodyn alaosa, koska mulla ei ollut kaavaa raglanhihaiseen bodyyn. Näyttää ainakin siltä, että onnistui ihan hyvin. Housuista tais tulla suhteessa vähän pitkät, mutta lapsethan kasvaa nopsaan. Turkoosi tähtitrikoo Metsolan kuulusta sekaannusalesta ja housujen turkoosi Frotee Saksasta tilattua. Resori varmaan paikallisesta kangaskaupasta.



Veetille farkut kahden euron kierrätyshousuista ja taskut jämäkankaista. En tiedä miten onnistuin tekeen näistä jotenkin tosi lyhyet, toivottavasti mahtuvat jalkaan! Ja vielä enemmän harmittaa jos eivät mahdu, sillä sain ensimmäistä kertaa nuo kaaritaskut onnistumaan ihman mitään kupruiluja!

Lisäksi tein vielä käännettävän lippapipon, koska en saa edelleenkään Veetille aurinkolaseja päähän ja tämmöisillä kevätkeleillä olisi hyvä, että lippa vähän sitten edes suojaisi silmiä. Toinen puoli turkoosia pilvijoustista ja toinen puolí tähtitrikoota. Harmi kun ei voi kokeilla mallin päähän, kun malli on siellä mummulassa.


Tässä siis toiselta puolelta tämä lippis. Voi fiiliksen mukaan sitten kääntää nurinpäin niin ei ala kyllästyttämään. Taidan alkaa tehdä kaikki pipot kääntöversiona, niin ei tarttis aina tehdä kymmentä pipoa, että saa kaikissa halutuissa kuoseissa :D


Lauantaina käytiin aamulla kirpparilla ja ostin kerrankin itselleni jotain! Eli tuommoisen vihreän Vero Modan mekon. On ihanan mallinen päällä, mutta vähän tuo väri arvelutti. Kangas on puuvillaa, joten sen voisi värjätä, mutta jännittää, että olisivatko ompeleet ja pitsit sitten vihreitä niin taidanpa jättää sen vihreäksi. Onpahan jotain muuta väriä kuin sitä ainaista mustaa.


Veetille ostin tulevaisuutta varten muutaman eläinaiheisen piirrustuslevyn yhteishintaan 0,5e. Mulla on tainnut lapsena olla näitä samoja levyjä :) Olisi kiva saada ne Tupperwaren piirrustuslevyt. Jos jollain on ylimääräisenä, niin ostaisin mielelläni!


Mies lähti huoltamaan pyöriä sillä aikaa kun itse tein äsken munkkitaikinaa, joten taidetaan käydä vielä vähän pyöräilemässä kun on niin mahtava ilma! Varsinkin kun oon istunut sisällä koneen edessä kun pihalla aurinko paistaa täydellä teholla...

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Oma talo

Se ois nyt sitten päätetty, kesällä alkaa rakennushommat meidän perheessä ja uuteen taloon päästään viimeistään helmikuussa! Tai siis eihän me mitään rakennuahommia tehdä vaan talo tulee avaimet käteen-pakettina. Itse talopaketti tulee Omatalolta ja rakentamisen tekee Rakennusliike Vesa Savolainen.

Loppukilpailussa tarjouksissa mukana olivat Jukkatalo sekä Omatalo. Päädyimme kuitenkin Omataloon, koska toimitus tapahtuu periaatteessa yhdellä sopimuksella, koska Vesan oma rakennusliike valmistaa talon. Näin kaikki muutokset yms toimii sutjakammin ja jos tulee jotain rakennusvirheitä niin ei tartte tapella usean tahon kanssa. Saimme myös todella hyvää ja joustavaa palvelua Vesalta, sillä päätös kaupoista tehtiin eilen, perjantai-iltana kahdeksan aikoihin täällä meillä. Kuinka moni talomyyjä tulee asiakaskäynnille perjantaina kahdeksalta asiakkaalle??

Pohja on alunperin Kastellin Moderni 141, jota on sitten muokattu meidän tarpeisiin sopivaksi. Pohjaidean löysin Helmiä ja Liljoja-blogista, jossa oli tehty suurin osa tuosta muokkaustyöstä valmiiksi. Mahtava oli huomata, että kerrankin täydellinen pohja, jossa on kaikki mitä ollaan haluttu! Kriteereitä olivat avoin keittiö-olohuone, neljä makuuhuonetta, joista yksi olisi olohuoneen yhteydessä, iso vaatehuone päämakkarissa, pääsy pesutiloihin päämakkarista. Kaikki toteutui. Olohuoneen viereisestä makuuhuoneesta tulee työhuone, johon saan levitettyä ompelukoneet, sinne tulee myös tietokone sekä vierassohva mahdollisesti.






Vaihdoimme myös tuon pulpettikaton terassilaajennukseen, eli tuo takapihan terassi jatkuu tuonne talon oikealle sivuille 3x7m.n suuruisena. Sinne paistaa ilta-aurinko ja sinne tulee myös kaupan päälle saatu palju :) Suuria ongelmia suunnitteluvaiheessa tuotti tuo autokatos. Tontti on niin kapea, että siihen ei saanut mahtumaan katosta, joka olisi ollut tuossa talon sivussa. En halunnut myöskään erillistä tallia, koska se olisi puolestaan vienyt tilaa takapihalta, koska on säädöksiä kuinka kauas se pitää rakentaa tiestä jne. Nyt se katos on sijoitettu noin. Vähän jännittää, että miten tuolta saa auton pois, mutta laitetaan se pienempi auto tuonne lähemmäs taloa :)


Arvatkaapa pyöriikö päässä laminaatit, keittiökalusteet, takat sun muut?? Tulette sitten varmaan tulevaisuudessa kuulemaan täällä myös rakennusaikaisia juttuja ja sisustusmietintöjä. Mutta jotta ei menis ihan talopuheiksi tämä homma niin tässä muutamia kuvia viime viikolta.

Meille on muuttanut taaperon sijasta ilmeisesti teini, joka menee huoneeseensa ja lyö oven perässään kiinni!! Veeti on siis oppinut aukomaan ovia :) Vielä ei kunnolla yllä kahvoihin, niin saa kyllä pelätä koko ajan, että milloin on sormet oven välissä...





" Äiti puhallan nyt posket täyteen ilmaa niin ota kuva, tulee hieno!"


Veeti kehittelee noista omista leluistaan myös näemmä temppuratoja... Päällä on muuten varmaan ensimmäinen mun tekemä body. Koko varmaan jotain 74 koolla tehty, mutta vissiin taas Ottobrella hieman isoja ollut nuo kaavat... Nyt laitettiin pois käytöstä kun haaramitta alkoi kiristämään ja hihatkin on melko lyhyet.


Eilen kauppareissulla Prismassa tein tosi edullisia löytöjä. Ostin poistorekistä Veetille turkoosin fleecehaalarin sekä housut koossa 98cm ja hintaa näille kahdelle tuli yhteensä 10e! Ei paha :) Housuille jäi jotain 3e hintaa ja haalarille 7e :) Onpahan ens vuodeksi tämmöiset valmiina niin ei tartte alkaa tekemään fleeceviltistä, kuten tänä vuonna.... Sori paskat kuvat, kun kamerassa oli ollut vahingossa joku ihmetoiminto päällä...




Yhdet sukatkin on valmistunut. Näitä aloittelin joskus muutamia viikkoja sitten. Ajattelin tehdä ohjeen mukaan koon 38, koska en sitten kuitenkaan itse tykännyt tästä värityksestä. Olisi voinut antaa vaikka lahjaksi tai myydä vaikka eteenpäin. Mutta kuten mulle käy aina, lopputulos on se, että koko on varmaan 40, kun mahtuu mullekin jalkaan...  Eli edelleenkään en osaa tehdä kuin itselle sukkia :)

Näissä on kiva tuo kuviointi kun katsoo läheltä. Ohje kevään Novitasta (?). Lankana raidallista seiskaveikkaa sekä pohjavärinä ihan valkoista.
 

Mulla kävi eilen superkämmi. Pesin Veetin talvihaalarit pois ja tyhmä minä kun en tarkistanut, että onko kone tyhjä ennen kuin heitin haalarit sinne. Veetin koneeseen nakkaama vessapaperirulla oli tietenkin kastuessaan hajonnut tuhanneksi palaksi, jotka kivasti olivat liimautuneet haalareihin kiinni ja konekin oli täynnä pientä mössöä... Yritin kopistella pihalla enimpiä pois ja jättää kuivumaan, että sitten kokeilen saada ne irti. No mies oli hieman minua fiksumpi ja hoksasi suihkuttaa haalarit puhtaaksi. Laitettiin vielä ne kerran koneeseen ja nyt paperista ei näy juuri jälkeäkään. Jos pieniä hitusia jää, niin ne saa sitten vaikka tarrarullalla irti.

Tiksun haalarin säästän vielä, että jos menisi alkutalven päälle ja Lassien taidan laittaa myyntiin, sillä se on nyt jo melkein pieni. Täytyy sanoa, että olin tosi tyytyväinen tuohon Lassien haalariin. Siihen ei tullut talven aikana mitään kulutuksen jälkeä! Täytyy vielä tosin pesun jäljiltä tarkistaa, mutta mielestäni polvet eikä pylly oo karhentunut yhtään. Harmi, että Lassien värit on aina joko tylsiä kokomustia tai sitten niitä kaksivärisiä, mistä en tykkää yhtään.




sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Ulkoilua ja neuletakki

Ulkoiltiin tänään ensin vaunulenkillä ja pistäydyttiin samalla taas puistossa, että pääsi Veetikin hetkeksi pois kärryistä. Pilvinen ilma muuttui saman tien aurinkoiseksi kun päästiin pihalle ja voitte arvata, että tuli tietenkin laitettua liikaa vaatetta päälle. Kevätaurinko paistaa jo näemmä todella kuumasti!




Tässsä taas teille kyllästymiseen asti kuvia Veetistä :)







Samalle kaverille, jolle tein tilaustyönä vauvalahjan menee myös tilauksesta tämä ihana neuletakki! Tulee tilaajan veljen tytölle. Koko on 3-4v ja toivon, että on saajalleen sopivan kokoinen. Tämmöinen oli ihana helppo ja aivoton työ neuloa, koska tässä on ainoastaan oikeaa ja nurjaa neuletta. Kiva myös tehdä välistä tämmöisiä tyttövärisiä neuleita. Lankana Novitan isoveli, jota meni kaksi kerää vitosen puikoilla. Ohjeessa oli käytetty 5,5mm puikkoja, mutta koska mulla on aika löysä käsiala ja tyttö on hoikka tapaus, niin tein varalta pienemmillä. Lisäsin helmaan mittaa, että olisi pitkäikäisempi ja neuleen malli on semmoinen, että kasvaa luultavasti omistajansa mukana, koska napit ovat vain ylhäältä kiinni.



Loppuun vielä tämmöinen yllärikuva. Arvatkaas, mitä tässä on kuvattu?!??



lauantai 21. huhtikuuta 2012

Lahjoja

Ystävälleni syntyi torstaiaamuna pieni prinsessa ja värkkäsinkin tänään vauvalahjalle kaveriksi vielä kortin ja myös tuoreelle isosiskolle pienen lahjan. Ystävä ei tätä blogia lue, joten uskallan valottaa vähän enemmän noita täällä, koska vierailulle ollaan menossa vasta ensi viikolla. Varsinaisen vauvalahjan olen postannut jo täällä ja täällä.

Korttiin hain ihan googlen kuvahaulla tuollaisen kauniin kuvan vauvan jaloista ja liimasin tuollaisen harsomaisen paperin päälle.



Sisälle tulostin Kaarina Helakisan Iltalaulu Riikalle-runon. 

Me isäsi kanssa seisottiin
Käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljaksiin:
”No nyt se on elämässä.”
Sinä olit ihan pikkuinen
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: ”Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta,
ja perhoset, lintuset untuvapäät
tuntuu lentävän korin yllä.”
Isä kysyi: ”Näkyjäkös sinä näät?”
Ja minä: ”No ihmeitä kyllä.”
Sinä olit se ihme tietysti
Vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi.
Minä ilosta nauroin ja itkin.
”Sill´ olit ripsissä tähden säkenet”,
isäs naurahti ja keksi:
”Sen varpaat on puolukan raakileet.” 
Ja hän puki sinut puhtoiseksi.
Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.
Löi kolmisin sydämemme.
”Tästä tulee kai hyvä ihminen”,
me puhuttiin toisillemme.
Oma kummitätini oli laittanut tuon runon korttiin silloin, kun Veeti syntyi ja meni aikaa, että minä tai äitini pystyttiin lukemaan tuo runo itkemättä. Itse asiassa äitini taisi lukea sen vasta viikkojen päästä Veetin syntymästä :) (vai olikohan se ristiäiskortti, ei voi enää muistaa??). Ja kaunis se on vieläkin, siksi halusin laittaa sen eteenpäin.

Isosiskolle tein pienen pussukan kivasta muffinssikankaasta, jota olen ostanut joskus kangashamstereista tällaista käyttöä varten. Tiedän tytön tykkäävän sinisestä, joten jospa tämä väri ja kuosi miellyttäisi. Ajattelin tehdä päällystetyistä napeista vielä muutaman pompulan tuonne pussukan sisälle. Unohdin vain ostaa ne pompulat...


Ja jotta ei menisi ihan vauva-aiheesta pois, niin tässä tilaustyönä vauvalahjaksi tehty myssy ja junasukat Dropsin fabelista. Tämä ihana uusi (?) sävy oli tullut Kärkkäiselle myyntiin joku aika sitten. Kuva hieman vääristää kyllä sävyjä, mutta tuollainen violettisävyinen liukuvärjätty lanka kuitenkin :)


perjantai 20. huhtikuuta 2012

Rocky road

Kokeilin tehdä tänään rocky roadia, eli tuommoista suklaata, mihin on sekoitettu esimerkiksi vaahtokarkkeja ja pähkinöitä. Omaan versiooni laitoin tummaa- sekä maitosuklaata sekä vaahtokarkkeja, kuivattuja karpaloita, hasselpähkinöitä ja pähkinä-marjasekoitusta.

Ensin pilkoin kaikki tarvittavat ainekset. Vinkkinä voisin sanoa, että vaahtokarkkeja oli huomattavasti helpompi leikata saksilla kuin yrittää leikata veitsellä!


Sulata suklaat vesihauteessa (eli kattilaan vettä kiehumaan pohjalle ja päälle joku astia, joka peittää kattilan). Sekoittele ettei vahingossa pala tai mene rakeiseksi.
 

Lisää sulatettuun suklaaseen täytteet.


Kaada leivinpaperilla vuorattuun reunalliseen astiaan.
 

Laitan jääkaappiin ja anna kovettua. Leikkaa palaisiksi ja laita tarjolle. Näillä kyllä lähtee makeannälkä!



Veeti sai hieman terveellisempää perjantaiherkkua, nimittäin omenaa :) Veeti ei ole saanut vielä oikeastaan ollenkaan karkkeja (jos ei pääsiäismunia lasketa, ne taisikin olla ekat karkit). Pullaa ja muutakin makeaa vain rajoitetusti esimerkiksi kylässä. Ollaan päädytty siihen, että annetaan niitä sitten kun Veeti alkaa tajuamaan, että mitä karkki on ja kun muilla alkaa olemaan niin vaikea on enää valvoa sitä syöntiä. Mutta päälinjaus on ollut, että niin pitkään kun pystytään, niin ei annettaisi valtavia määriä sokeriherkkuja. Hedelmät kelpaavatkin ainakin vielä Veetille tosi hyvin!



Äitin oma peikkotukka! Katsokaa nyt tuota pehkoa, mitä ihmettä tuolle voi tehdä kun leikatakkaan ei saa... Ehkä vedetään se koneella rajoitin päällä sitten kesätukaksi :)


Mun isä eli Veetin pappa toi Veetille tuossa ennen pääsiäistä tuommoisen Pentikin pupun lahjaksi. Joka ei tosin kuvassa näy kun se on tiukassa rutistuksessa. Pupusta on tullut Veetille hiiren lisäksi mieleinen lelu ja Veeti nukkuukin hellyyttävästi nykyään pupu kainalossa ja hiiri toisessa kädessä. Se otetaan myös illalla ja aamulla kainaloon vähäksi aikaa, ennen kuin aletaan touhuta leikkejä.


Ja täytyy kyllä vielä vähän hehkuttaa, että meillä on kyllä maailman helpoin lapsi edelleen, mitä nukkumaanmenoon tulee. Tänäänkin kysyin illalla Veetiltä, että mennäänkö jo nukkumaan niin Veeti kipitti pupu ja hiiri kainalossa sängyn viereen ja odotti, että nostan sänkyyn. Sitten vielä pyysi, että "maitu", mikä näemmä nykyään tarkoittaa maitoa. Täällä kun  sanotaan murteella, että maitua :) Vein nokkamukin sänkyyn ja Veeti otti pienen hörpyn, ojensi mukin mulle ja sanoi "kiitti". Ihana mukelo <3

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Puistossa

Eilen käytiin iltalenkillä ja poikettiin samalla puistoon Veetin kanssa. Ei käyty tuossa meidän lähipuistossa, koska siellä on todella märkää, eikä Veetillä ollut kurakamppeita päällä. Mentiin siis toiseen puistoon, joka oli jo näin kuiva! (Tosin tänään on satanut lunta heti urakalla koko päivän, joten ei taida paljoa olla hiekkaa näkyvissä tuollakaan...)

Bongaa Veeti kuvasta!


Ämpäri ja lapio unohtui kotiin, joten keskityttiin laskemaan liukumäkeä. Tuommoiset mäet on ihan parhaita, mihin lapsi pääsee itse kiipeämään.


Ilmeestä päätellen mäenlasku oli todella hauskaa puuhaa!



Hauska leikki oli myös kivuta pienen mäennyppylän päälle ja jousta täysillä alas sieltä päältä. Samalla ryvettiin kivat kurat maasta pukuun :) 


Kaikki hauska loppuu aikanaan ja itkupotkuraivarit saatiin aikaiseksi kotimatkalla, kun ei annettu Veetin työntää koko kotimatkaa kärryjä. Olisi mennyt ikä ja terveys sillä vauhdilla ja varsinkin kun kärryt meni koko ajan vinoon, mutta kumpikaan meistä ei olisi saanut suoristaa rattaita. Meillä on siis varsinainen "minä itse- vaihe" menossa....


"Mulla on ehkä maailman paskimmat vanhemmat, kun ne ei anna mun työntää ite rattaita kotiin! Mitä sitten, vaikka matkaan menee puoli tuntia ja nukkumaanmenoaikakin muka kolkuttelee ovella. En ala!"
 

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Sushia vasta-alkajille

Käytiin perjantaina Kokkolassa ostoksilla ja samalla reissulla ostostelun päätteeksi syömässä Amarillossa. Onneksi oltiin semmoiseen aikaan, että lounasaika oli mennyt ohi, eikä ravintolassa ollut kuin yksi perhe meidän lisäksi. Ei siis tarvinnut odotella tuntikausia annoksia... Otettiin varalta Veetiä ajatellen iPad mukaan, että saa laittaa netin kautta teletapit pyörimään. Jaksaa ainakin niitä katsoen istua paikoillaan edes hetken aikaa. Idea oli kyllä toimiva! Ravintolassa oli lapsille muumitietokone, mutta siitä kuului niin kamalan isot äänet, että ajateltiin säästää toisten ruokailijoiden korvia ja laittaa ne teletapit pienelle... :)

Tällä kertaa tilattiin myös Veetille omat ranskikset, kun tiedettiin, että on semmoista ruokaa, mitä varmasti syö. Koko iso kupillinen menikin hienosti alas!


Ykkösjuttu oli ranskisten dippaaminen omaan pieneen ketsuppiastiaan. 


Mun annos oli naudan ulkofilepihvi paistetulla chevrellä ja uuniperunalla. Kastikkeena tomaattinen punaviinikastike, nams.

Mies tilasi astetta tulisemman habanerohampparin. Maistoin yhden ranskiksen, jossa oli habanerokastiketta ja täytyy tunnustaa, että olisi jäänyt multa kyllä syömättä tulisuuden takia...


Kokkolasta ajeltiin mun kotiin Pyhäjoelle viikonlopuksi. Ostettiin Kokkolasta sushitarpeet ja tehtiin lauantaina ensimmäistä kertaa elämässä itse sushia! Tässä pieni kuvasarja vasta-alkajille avuksi, jos joku muukin haluaa kokeilla. Riisinkeitto-ohje kannattaa katsoa joko sushiriisipakkauksen kyljestä tai ihan googlettaa netistä. Sieltä löytyy erilaisia ohjeita paljon.

Ensin paloiteltiin valmiiksi aineksia ja valmistettiin riisi. Täytteenä meillä oli kurkkua, porkkanaa, avokadoa, kylmäsavulohta, graavilohta, tonnikalatahnaa ja surimisuikaleita. 


Ensin levitetään riisi norimaton päälle. Jätä yläreunaan hieman tyhjää, että rullan saa siitä kohtaa kiinni. Noin sentin paksuinen kerros oli ok. Tee alareunaan sormella pieni vako, johon sivellään maltillisesti wasabia.


Levitä wasabin päälle haluamasi täytteet levyn pituussuunnassa.


 Rullaa tiukaksi rullaksi maton avulla ja viipaloi paloiksi TERÄVÄLLÄ veitsellä. Rullan voi laittaa kiinni kostuttamalla sormen kylmässä vedessä ja kastelemalla sillä sitä riisitöntä aluetta norimatosta.


Lopputuloksen pitäisi näyttää tältä.


Nurinkurinen Kaliforniarulla tehdään käänteisesti. Maton päälle levitetään kelmua, jonka päälle painellaan riisi. Riisin päälle laitetaan norimatto ja sen päälle vasta täytteet. Rullataan samalla lailla, nyt riisi tulee maton ulkopuolelle. Päälle voi esimerkiksi ripotella seesaminsiemeniä. Itse tein niin, että ripottelin siemeniä lautaselle ja kastoin koko rullan siinä.


Lopputulos on sitten tämä.


 Helpoimpia valmistaa ovat nigirit. Painellaan vain riisistä palleroinen ja sen päälle laitetaan sipaus wasabia ja päälle esimerkiksi lohisiivu tai tonnikalatahnaa.






 
Veeti oli taas elementissää ja kuin sähköjänis, kun oli päässyt mummulaan. Ei malttanut nukkua lauantaina päiväunia vaan nukutettiin lenkillä vaunuihin iltapäivällä samalla reissulla kun käytiin vaaria moikkassa. Veeti ehti piirtää mummulle monen monta  taideteostakin viikonlopun aikana ja ehkä vähän jättää puumerkkinsä mummun pöytäliinaan...


Kiipeileminen oli myös päivän sana. Kiipeilyä piti harrastaa keittiöjakkaran kanssa, vessanpöntöllä....


Kävin viime viikolla hakemassa kirjastosta lehden, missä oli kaavat tuollaiseen naisten perustunikaan. Kokeilin tehdä tänään sen palalaarista ostetusta edullisesta kankaasta. Kaava oli oikein kivan muotoinen, ehkä seuraavaan versioon pienennän hieman kaula-aukkoa ja lisään pituutta helmaan, että voisi pitää legginsienkin kanssa. Eikä haittaisi, vaikka olisi kokoa suurempikin :) Mutta muuten yllättävän hyvin onnistui ensimmäiseksi aikuisten paidaksi. Tykkään!


Vielä huomenna on lomapäivä, mutta onneksi mulla on se helppo viikko kun keskiviikkona on ainoa oikea työpäivä ja on taas neljän päivän viikonloppu edessä :)