| NauravaNappi: Lomailua

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Lomailua

Me ollaan tämä viikko lomalla, eikä olla tehty sen kummemmin mitään suunnitelmia. Ollaan vaan kotona ja vietetään perheen kesken aikaa. Perjantaina käydään ehkä Oulussa tai Kokkolassa ja mennään Pyhäjoen mummulle viettämään viikonloppua.

Ilmat ei todellakaan suosi nyt lomailijoita ja räntää on satanut taivaan täydeltä! Eilen ei ehditty aamupäivällä ulos Veetin kanssa, joten käytiin vielä kuuden jälkeen puistossa, kun tuntui että tuolla pikkumiehellä oli virtaa vaikka muille jakaa. Kuravaatteet siis päälle ja ämpärit messiin ja puistoon. Veeti on nyt innostunut lapioimisesta ja lapioisi vaikka kuinka kauan hiekkaan. Jotenkin hellyyttävää, kun se yrittää tehdä itse ämpärillä hiekkakakkuja. Laittaa yhden lapiollisen hiekkaa ämpäriin, kääntää ympäri ja taputtaa lapiolla ämpäriä ja hokee "kakku kakku". Sitten ottaa ämpärin pois ja muka rikkoo kakun, vaikka eihän siitä yhdestä lapiollisesta mitään kakkua tule...


Ostin joskus kirpparilta kahdella eurolla nuo kurikset ja menevät justiinsa vielä toppahaalarin päälle. Koko 90cm. Pieni viiltohaava oli pepussa, mutta korjasin sen tarrapaikalla.


Kotimatka kesti sitten taas vähän aikaa, kun piti pysähtyä lärkkimään jokaiseen lammikkoon, mikä matkalla osui vastaan :)



Olen tuhonnut myös muutamia lankakerän loppuja pipoiksi. Tämän turkoosin apinapipon piti tulla Veetille nyt kevääksi, mutta siitä tuli vähän iso, eikä meinaa pysyä silmillä. En oikein ymmärrä noita Novitan kokoja. Vastaavanmallisen pipo-ohjeen mukaan silmukoita piti tehdä 96 ja pipon piti olla kokoa 46cm. Aloitin tuolla silmukkamäärällä, mutta pipo oli mullekin iso. Tein siis vain 80 silmukkaa ja se on silti iso Veetille, jonka päänympärys on 48cm... Tai sitten mulla on vaan TOSI löysä käsiala. Kuitenkin sukkaohjeiden silmukkamäärillä tulee hyviä sukkia...


Tässä vielä sovituskuvaa piposta ja kuten näkyy, niin se jää vähän lörpättämään. Koko on paremminkin ehkä joku 51-53cm.



Toinen samanlainen valmistui myös jämälangoista ja sai sydämen tuohon keskelle. Tästä tuli hieman napakampi kuin turkoosista.


 Turkoosin langan sain palkkioksi niistä sienisukista ja niistä tein nämä säärystimet itselle. Samalla makkaratyylillä kuin Veetin kummin lahjasäärystimet. Eli ensin 10 kerrosta joustinneuletta, sitten 4 nurin ja 5 oikein makkaraa haluttu määrä ja lopuksi taas 10 kerrosta joustinneuletta. Voi pitää suorana tai rutussa nilkassa. Tein nelosen puikoilla ja mahdollisimman löysää, että menisi tarvittaessa kengänkin päälle.


Räpsäisinpä Veetistäkin kuvan samalla kun kuvailin muita. Jalassa nyt nuo ihanat meandin turkoosit pupuhaaremit koossa 86/92cm. Nuo on kyllä pitkäikäisiä housuja kun meille mahtuu vielä ne viime malliston vastaavat koossa 74/80cm.


Tänään käytiin aamupäivästä ennen päikkäreitä pitkästä aikaa kirppareilla. Ostin sieltä tuommoisen ihanan vanhan sydänpurkin, joka oli tarpeeksi iso, että saadaan sinne kaakaot mahtumaan. Mies nimittäin vahingossa laittoi edellisen purkin roskiin. Siis sen nesquik-kaakaon mukana tulleen. Ei hoksannut, että niihin saa täyttöpakkauksiakin ja siitä lähtien on etsinnässä ollut purkki kaakaolle.


Lisäksi Veetille välikausikengät hurjaan kolmen euron hintaan. Ne kahden euron Reimat oli valmiiksi pienet, kun Veetin jalalle tuli se joku ihme kasvupyrähdys. Näissä on nyt sentti noin käyntivaraa. Ei tartte tuohon hintaan mahtua kuin tämän kevään. Eipähän tartte plussakeleillä pitää pelkkiä kumppareita tai paksuja tepsuja.  Välikausikenkien käyttöikä on kuitenkin niin pieni jos ei mahdu enää syksyllä samat kengät.


Lisäksi ostin miesten farkut hintaan 1,5e ja ajattelin tehdä niistä Veetille farkkut.

Edit: Mun ompelukone on ilmeisesti hajoamassa kun ei meinaa lähteä liikkeelle ollenkaan ja käsipyöräkin liikkuu vaivalloisesti. Oisko kellään ylimääräisenä peruskonetta? vaatimuksena ois metallirunko, paininjalan puristuksen säätö, kaksoisneulamahdollisuus sekä tikin pituuden säätö. Otan myös mielellään vastaan kokemuksia eri merkkien koneista ja suosituksia, että minkälainen kannattaisi ostaa. Tuommoista satasen muovikonetta en aio enää ostaa, sillä tuo taisi kestää kolme vuotta ennen hajoamista...

3 kommenttia:

  1. Ihastuttava tuo pipon apina. =)

    Kantsii kiertää kirppiksiä silmät auki, varsinkin lattioille katsellen, tällaiset salkut heti tutkien http://ajanpatinoimaa.blogspot.com/2012/03/taikurin-salkku.html
    ;D Näitä on nyt näkynyt monessa kirppiksessä.

    VastaaPoista
  2. Jos haluat satsata laadukkaaseen peruskoneeseen, voin suositella Bernina Activa 210 -mallia. Kaikenlaista olen tuolla kokeillut ommella, eikä ainakaan vielä ole tullut rajat vastaan. Myyjä kehui, että samaa mallia käytetään kouluissakin ja siellä jos missä vaaditaan koneelta kestävyyttä.

    VastaaPoista
  3. Kaisa: Kiitti vinkistä, mutta taitaa olla vähän turhan tyyris, jos ei saa käytettynä ostettua. Hinta näytti olevan jotain 700e luokkaa. Mulla on kuitenkin saumuri, niin ei viittis pistää moista summaa sitten vielä ompelukoneeseenkin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...