perjantai 20. huhtikuuta 2012

Rocky road

Kokeilin tehdä tänään rocky roadia, eli tuommoista suklaata, mihin on sekoitettu esimerkiksi vaahtokarkkeja ja pähkinöitä. Omaan versiooni laitoin tummaa- sekä maitosuklaata sekä vaahtokarkkeja, kuivattuja karpaloita, hasselpähkinöitä ja pähkinä-marjasekoitusta.

Ensin pilkoin kaikki tarvittavat ainekset. Vinkkinä voisin sanoa, että vaahtokarkkeja oli huomattavasti helpompi leikata saksilla kuin yrittää leikata veitsellä!


Sulata suklaat vesihauteessa (eli kattilaan vettä kiehumaan pohjalle ja päälle joku astia, joka peittää kattilan). Sekoittele ettei vahingossa pala tai mene rakeiseksi.
 

Lisää sulatettuun suklaaseen täytteet.


Kaada leivinpaperilla vuorattuun reunalliseen astiaan.
 

Laitan jääkaappiin ja anna kovettua. Leikkaa palaisiksi ja laita tarjolle. Näillä kyllä lähtee makeannälkä!



Veeti sai hieman terveellisempää perjantaiherkkua, nimittäin omenaa :) Veeti ei ole saanut vielä oikeastaan ollenkaan karkkeja (jos ei pääsiäismunia lasketa, ne taisikin olla ekat karkit). Pullaa ja muutakin makeaa vain rajoitetusti esimerkiksi kylässä. Ollaan päädytty siihen, että annetaan niitä sitten kun Veeti alkaa tajuamaan, että mitä karkki on ja kun muilla alkaa olemaan niin vaikea on enää valvoa sitä syöntiä. Mutta päälinjaus on ollut, että niin pitkään kun pystytään, niin ei annettaisi valtavia määriä sokeriherkkuja. Hedelmät kelpaavatkin ainakin vielä Veetille tosi hyvin!



Äitin oma peikkotukka! Katsokaa nyt tuota pehkoa, mitä ihmettä tuolle voi tehdä kun leikatakkaan ei saa... Ehkä vedetään se koneella rajoitin päällä sitten kesätukaksi :)


Mun isä eli Veetin pappa toi Veetille tuossa ennen pääsiäistä tuommoisen Pentikin pupun lahjaksi. Joka ei tosin kuvassa näy kun se on tiukassa rutistuksessa. Pupusta on tullut Veetille hiiren lisäksi mieleinen lelu ja Veeti nukkuukin hellyyttävästi nykyään pupu kainalossa ja hiiri toisessa kädessä. Se otetaan myös illalla ja aamulla kainaloon vähäksi aikaa, ennen kuin aletaan touhuta leikkejä.


Ja täytyy kyllä vielä vähän hehkuttaa, että meillä on kyllä maailman helpoin lapsi edelleen, mitä nukkumaanmenoon tulee. Tänäänkin kysyin illalla Veetiltä, että mennäänkö jo nukkumaan niin Veeti kipitti pupu ja hiiri kainalossa sängyn viereen ja odotti, että nostan sänkyyn. Sitten vielä pyysi, että "maitu", mikä näemmä nykyään tarkoittaa maitoa. Täällä kun  sanotaan murteella, että maitua :) Vein nokkamukin sänkyyn ja Veeti otti pienen hörpyn, ojensi mukin mulle ja sanoi "kiitti". Ihana mukelo <3

1 kommentti:

  1. Rocky roadit on kyllä niiiin hyviä, täytyis tehdä taas joskus iteki. :) Ja voi miten suloinen Veeti on! :D

    VastaaPoista