torstai 25. lokakuuta 2012

Pikaisia säämuutoksia

Lähdin tänään töistä pikkuisen normaalia aikaisemmin ja kävin kotona vaihtamassa ulkoilutamineet päälle ja hain Veetin hoidosta rattailla. Ajatus oli, että mentäisiin kävellen keskustaan puistoon ja sieltä sitten kaupan kautta kotia. Suunnitelmien toteuttaminen kaksivuotiaan uhmaikäisen kanssa ei kuitenkaan aina onnistu. Nytkin me päästiin eteenpäin se puoli kilsaa ja sitten Veeti bongasi tutun leikkipuiston. No, ei auttanut kuin mennä jo sinne  värjöttelemään, koska se oli helpompi vaihtoehto kuin märisevä lapsi, joka ei kiukkupäissään suostu istumaan rattaissa. Ensimmäinen kuva muuten otettu jo matkalla, ennen ekoja raivareita. Silloin vielä nauratti!


Täällä on ollut tällä viikolla jo aamupakkasia, niin otettiin Veetille tuo viime talven Tiksun haalari käyttöön ilman fleecevuorta ja kokokin on just sopiva nyt. Haalari siis kokoa 86cm ja Veeti oli viime kuussa 90cm. Ihmettelen vain tuota mallia, kun lahkeissa on vieläkin kasvunvaraa, vaikka Veeti on pitkäjalkainen ja sitten hihat jää jo lyhyeksi. Pitäisi siis olla toooosi pitkäjalkainen ja lyhytkätinen, että tämä haalari olisi joka puolelta sopiva. Onko jollakin teistä uusia viime tai tämän talven malleja, että onko niissä nuo hihan- ja lahkeensuut edelleenkin järkyttävän tiukat? Muuten ihan loistava haalari ja hylkii kuraakin hyvin, mutta ne hihansuut... Huoh...

Tämä haalarihan oli meillä käytössä koko viime talven ja silloinkin käytettynä ostettu, joten ei harmita, vaikka sillä nyt rymytäänkin ennen lumen tuloa.



Tässä vaiheessa oli vielä ihan lumeton maa ja ihan kiva ilma muutenkin. Mutta viisi minuuttia tästä sää muuttui ihan totaalisesti ja tulikin yhtäkkiä talvi :)


Ja tässä muutama todiste siiitä! Veeti oli hoitopaikassa tuumannut, että "tippuu kamalasti lehtiä puista", kun oli alkanut sataa lunta. Ei varmaan viime talvelta oikein muista vielä, että mitä se lumi on...

 

Pitihän tuota vähän ihmetellä ja kokeilla käsillä, että mitäs kummaa möhnää tuolta taivaalta sataa. Lisäksi testattiin myös kirpparilta ostettujen ja kärjistä jo kuluneiden Kavatin talvikenkien vedenpitävyys, kun Veeti astui valehtelematta nilkkoihin asti syvään lammikkoon. Olin ihan varma, että kengät ovat likomärät, mutta kotona odottikin iloinen yllätys, kun sukat oli kuivat, eikä tiukat lahkeensuutkaan olleet päästäneet vettä sisään.

Loppumatka kaupassakäynnin jälkeen meni sitten muutenkin astetta huonommin. Veeti olisi halunnut tulla syliin, mutta eipä mulla riitä voimat kannella Veetiä yhdellä kädellä ja lykkiä rattaita toisella. Eikä ne rattaat tietenkään kelvanneet istumapaikaksi. Käveltiin sitten peräkanaa menemään; minä edellä ja Veeti huutavana perässä. Lopulta yritin laittaa Veetin rattaisiin, mutta lopputulos oli se, että sain lykätä edelleen huutavaa, jäykkänä seisovaa lasta rattaitta. Kyllä siinä on taas naapureilla ollut hauskaa seurata meidän menoa...


Kaverilta sain vinkin myös tämmöiseen kivaan uuteen (minulle ainakin) kuvankäsittelyohjelmaan, jota ei ladata ollenkaan koneelle vaan kuva käsitellään netissä ja sieltä tallennetaan itselle tai vaikka jaetaan facebookiin. Näppärältä vaikutti. Vielä kun joskus malttaisi oikeasti opetella noita toimintoja, niin saisi tehtyä kivoja kuvajuttuja tännekin. Yleensä kun tulee iltaisin vain paniikissa kirjoitettua jotain nopsaa :)

Tässä yksi pikainen kollaasi tuolla ohjelmalla tehtynä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti