torstai 21. helmikuuta 2013

Pussukkaisia

Mulla on ollut jo pidemmän aikaa tarvetta uudelle meikkipussukalle, koska vanha Marimekon pussi on niin pinttyneessä ikiliassa, että se ei lähde enää puhtaaksi ja on todella epäsiistin näköinen. Etsinkin netistä sitten jotain vähän vastaavan mallista ohjetta. Ihana kanssaompelija vinkkasi tähän Leisandian ohjeeseen. Hieman piti kyllä aivonystyröitä käyttää, että onnistuin saamaan nuo kulmat leikattua oikein. Mutta kyllä siitä pussukka tuli!


Tämä violetti kangas olisi ilmiselvästi vaatinut jotain tukikangasta, sillä vuoresta huolimatta pussi ei oikein pysy ryhdikkäänä ja tästä tuli kyllä hieman liian iso pelkkien meikkien säilytykseen. Ehkä tätä voi käyttää matkoilla pussukkana, jonka sisällä on meikit sekä hiusaineet tai pesuaineet tai jotain...Kangas on ostettu joskus kauan sitten Eurokankaasta.


Ja koska koeversio oli liian iso, piti tehdä sitten samanlainen, mutta pienempänä. Vallilan ihanaa pinkkiä mandariinia olen joskus ostanut huutonetistä pienen suikaleen, tarkoituksena tehdä siitä joskus pussukka ja kangas riitti korkeudeltaan juuri ja juuri tähän malliin!



Tähänkään en yllätäen jaksanut alkaa mitän tukikankaita silittelemään, mutta koska kangas on edellistä jämäkämpää, tuli tästä paremmin muotonsa pitävä. Tein tämän muutoin samoilla mitoilla, mutta kankaan pituudeksi leikkasin n. 31cm sen 38cm:n sijasta.


 Sisällä jotain vanhaa raitaista puuvillaa, koska eihän se tuolta kuitenkaan mihinkään näy... :)


Tässä vielä molemmat samassa kuvassa. Tosin näyttää, että näillä ei ole juurikaan kokoeroa, koska tuo pienempi on etualalla. Tästä kuvasta näkee hyvin, että kuinka helposti tuo taimmainen kangas rypistyy, sillä silitin sen ennen ompelua ja se on nyt jo ihan ruttuinen. 


Nyt jäi ilmiselvästi jokin pussukkakuume päälle, sillä tekisi mieli tehdä lisää erimuotoisia pussukoita, kunhan niille keksisi ensin jonkin kivan käyttötarkoituksen. Pinterestistä löysinkin eilen vaikka mitä ihania pussukka- ja kassimalleja! Joku pieni cluth-tyyppinen olisi kiva tehdä ihan käsilaukuksi :)

1 kommentti:

  1. Nätit pussukat ja kiitos ohjelinkistä :) Itse olen haikaillut tämän samaisen ohjeen perään!

    VastaaPoista