| NauravaNappi: Marimekkounelmia

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Marimekkounelmia


Kokosinpa tässä aikani kuluksi tämmöisen Marimekkohaaveilukollaasin. Haaveitahan on aina ja paljon, mutta aloitinpa maltillisesti yhden liikkeen tuotteista ja haaveista :)


Jotain Marimekon tuotteita mulla jo on, kuten pari noita ylempää Siirtolapuutarhasarjan lautasta ja yksi alempi. Niitä haluaisin kerätä lisää valkoisen Teemamme kaveriksi. Lisäksi on pari kahvikuppia ja sokeriastia. Sarjaa haluaisin kartuttaa myös noilla oikean yläkulman teemukeilla, mutta harmi kun ne eivät ole semmoisia jättikokoisia. Ne olisi vielä paremmat! Sukat makkaralla-sarja on puolesaan ihastuttanut jo kauan ja noitakin olisi kiva saada hommattua vaikka eri väreissä. Meillä kun kaikki juomalasit on tylsästi harmaita.

Tekstiileistä mielessä kummittelee eniten nuo Bottna-verhot, jotka kovasti haluaisin olohuoneeseen, mutta ainakin tällä hetkellä ne jäävät kovan hintansa vuoksi haaveeksi ja kokeilen, josko ihastuisin johonkin halvempaan kuosiin sillä aikaa. Myös tuo lasten verhokangas olisi kivaa vaikka Veetin huoneeseen. Tällä hetkellähän siellä on ne meidän vanhat Räsymatto-verhot. Verhojen kaveriksi sopisi tuommoinen ihanan pirtsakka salkku, johon voisi kerätä jotain kivaa pikkutavaraa. Tämmöisiä tuotteita itselleni haluaisin hankkia Marimekolta. Onko näistä mikään sun hankintalistalla vai onko Marimekko ihan nou nou teidän sisustuksessa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...