perjantai 8. maaliskuuta 2013

Pandat kotiutui meillekin

Multa on mennyt jotenkin ihan ohi, että tämmöisiä Viljamin puodin pandoja on ollut edes myynnissä missään vaiheessa. Aivan ihana kuosi, mutta vaalea pohja ei oikein innostanut tekemään tästä sisävaatetta. Jotenkin tästä tulee mieleen Mini Rodinin vaatteet, vaika tämä on kyllä tuhat kertaa ihanampaa, koska itselleni nuo Rodinit ei kyllä iske sitten yhtään. Sain onneksi Kiikkusaaren Marialta pienen pienen palasen pandakangasta ja siitä syntyi pipo kevääksi. Vuorena on jotain kaapista löytynyttä trikoota. Ajattelin, että tämä on tarpeeksi neutraali meidän sinisen tähtivälikausihaalarin kanssa pidettäväksi.


Kuva otettu tänään, kun mentiin poistamaan tikkejä Veetin kädestä. Veetillähän leikattiin toissaviikolla se napsusormi ja nyt poistettiin sitten tikit. Hieman tuo käsi nyt tikkien kohdalta punoitti ja sieltä tuli jotain mätääkin, joten seurataan nyt kättä, että alkaako paranemaan itsestään vai pitääkö hakea antibioottikuuri tuohon. 


Ihanan aurinkoisia päiviä on ollut nyt eilen ja tänäänkin osittain. Veetillä oli eilen hoitopäivä, joten kävin yksin tunnin kävelylenkillä ihanassa auringonpaisteessa. Kävelin osan lenkistä sitä meidän vasta löytämää metsäpolkua pitkin ja siitä tuleekin kiva lenkki, kun kiertää kotiin sitten pidemmän kautta.



Katsokaa nyt, voisiko tämän parempaa lenkkeilyilmaa ollakaan?




5 kommenttia:

  1. Näyttää hyvälle tuo pipo.

    Ihania ulkokuvia.

    Ps. Tuota kangasta on vielä nettikaupassa jos tuntuu, että haluat lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että pipo tästä riittää, koska paitana tuo valkoinen ois melko varmasti aika vähän aikaa valkoinen ;)

      Poista
  2. Hieno pipo! Minulle nuo pandat taitavat toimia vaatteessa kuin vaatteessa. Ihmettelen sitä itsekin, koska yleensä vaaleat vaatteet/kankaat eivät iske samalla tavalla.

    VastaaPoista
  3. Kiva idea tuo pipo! Itseltäkin jäi kyseinen kangas ostamatta juurikin valkoisen pohjavärin takia, mutta pipona varmasti erittäin toimiva :)

    VastaaPoista
  4. Totta turiset, valkoinen on kaunis väri, mutta lapsille sitä vähän karsastaa. Mutta just hyvä käyttökohde valkopohjaselle!

    VastaaPoista