| NauravaNappi: Tunikaa pukkaa

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Tunikaa pukkaa

Piipahdin viime viikolla pikaisesti Veetin kanssa löytöpalassa ja palalaarista tarttui mukaan pari palaa tämmöistä kivan violettifuksia-sävyistä kangasta. Kangas päätyi tissikseksi :) Hieman tässä kaavassa itsellä kirraa nuo hihan yläosat tai siis nuo kainalonaluset. Pitääpä muista seuraavalla kerralla suurentaa, jos vielä tällä samalla kaavalla tekee. 

 
Löysin muuten sittenkin kamerasta tuon itselaukaisutoiminnon, mutta erittäin paljon harjoteltavaa on siinä vielä. Varsinkin jos kuvaa valkoista seinää vasten, niin koska en ole itse tarkennusvaiheessa tuolla kameran edessä kuvattavana niin en saa kohdistettua ollenkaan kun seinä on valkoinen! Putki vaan sahaa edestakaisin! Miten tämmöisissä tilanteissa pitäisi toimia, ketään kameraneroa siellä ruudun toisella puolella? Nyt kikkailin asian niin, että laitoin lipaston päälle mustan esineen ja kohdistin siihen ja sen jälkeen nostin kameran takaisin suunnilleen siihen kohtaan, missä se oli aluneperinkin. Jotenkin kuvista tuli ihan järkyttävän rakeisia ja sinisävyisiä ja tuo Photoscapella kirkastaminen ei näemmä ainakaan parantanut tulosta. Mutta kyllä näistä nyt kuitenkin sen kuvauskohteen näkee.

Taidan siis kuitenkin vastaisuudessa nakittaa miehen ottamaan kuvia, että tulisi edes vähän parempia...

Tässä muuten myös sovituskuvaa Veetin Chillax-housuista. Vähän paremman käsityksen saa näistä mallin päällä, mitä lattialla kuvattuna.


Ajattelin myös jatkaa vielä vähän tällä viime päivien ruokateemalla ja vinkata helposta ja maukkaasta ruuasta eli kanaa pekonilla ja juustotäytteellä. Yksinkertaisesti siis nuijin kanaa littanammaksi ja täytin mustapippurituorejuustolla ja lopuksi löin paketin rullalle ja käärin pekoniin. Rullan kiinnitin uunissaolon ajaksi hammastikuilla. Kaveriksi itse tehdyt lohkopotut ja currydippi. Dippiin tuli kermaviiliä, currya, cayannepippura, yrttisuolaa, paprikaa, suolaa ja pippuriseosta.


Olen huomannut, että tämän tilapäisen kotiäitiyden hyviä puolia ovat ainakin se, että tulee panostetua enemmän ruuanlaittoon sekä leivontaan. Nyt haaveissa olisikin hyvä yleiskone, jolla taikinat saisi helposti vaivattua. Vähän ajan sisällä on nimittäin tullut leivottua sämpylöitä, foccaciaa, pestopatonkeja sekä eilen tein vielä pullaa! Olisi ollut konelle käyttöä... Odotellaan sen kanssa kuitenkin rahakkaampia hetkiä, joita jossain vaiheessa toivottavasti tulee.


 Ja sain minäkin naistenpäivänä kukkia sekä pokkarinkin mieheltäni. Taitaa muuten olla tulppaanit vähän semmoisia blogikukkia, sillä varsinkin näin kevätpuolella alkaa blogit vilistä eriväristen tulppaanien kuvia :) Itsekin kovasti noista kukista pidän ja niitä onneksi saa melko edullisesti tarjoksista. Toiset kukat mistä tykkäisin, olisivat neilikat, mutta en ainakaan tuossa Prismassa ole niitä nähnyt ollenkaan.




6 kommenttia:

  1. Ooh, herkun näköistä ruoka!!! Ja tosi kiva malli tuo Chillax näköjään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihan kiva, mutta mun piti ottaa lahkeiden leveys koosta 110, vaikka pituuskin oli vasta koosta 104. Muuten ois tullut liian kaposet pohkeista. Ensimmäistä kertaa jouduin tekeen leveämmän kuin pidemmän kaavan :D

      Poista
  2. Hei jee! Nyt osui ruoka mun makuunkin, kunhan vähän jätettäis noita mausteita pois, kun ei immeinen voi syödä niitä :-( Että kyllä minäkin hei jostain ruuista tykkään, vaik suuresti ihmettelitkin sen haasteen vastauksissa ollutta "ruoka on vain pakollinen paha" osuutta ;-D

    Ja niin muuten mä en saa omassa Nikonissani itselaukaisijaa käyntiin. Tulee kyllä kuvake ruutuun, mutta sekunnit ei ala juosta... Ja se käyttöohje on CD:llä, joka taas on "hyvässä tallessa"...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, onnistuin siis tekemään jotain "vähän" vaativampaankin makuun ;) Toi kana oli kyllä hyvää, mutta tuli jotenkin ehkä liian tulista kun oli pippurijuustoa ja cayannepippuria. Ens kerralla ehkä sisään jtain vähän vähemmän pippurista juustoa :)

      Poista
  3. ihanainen bllogilöytö..ehdottomasti jän lukijaksesi!!

    VastaaPoista
  4. Tänään lähtee tämä pöperö kokeiluun! Olen postauksesta saakka tätä himoinnut!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...