| NauravaNappi: Pähkäilyä

maanantai 20. toukokuuta 2013

Pähkäilyä

Helteet sen kuin jatkuu ja mikäs sen kivempaa. Aamulla käytiin Veetin kanssa pyörällä Kärkkäisellä, kangaskaupassa ja liikennepuistossa ja saatiin samalla yli kymmenen kilsaa hyötyliikuntaa. Kauppareissulta jäätiin sitten ulos leikkimään. Veeti puhalteli saippuakuplia ja minä siirsin meidän nykyiset terassikalusteet tuonne avoterassille. Oikeastaan voisi vaikka joku yö vähän sataa, kun tuota siitepölyä näyttää kertyvän kalusteisiin ihan kiitettävästi. Paljukin on kuvassa omalla paikallaan :)



Veeti onnistui puskemaan itsensä jokaiseen kuvaan :) Veetille tuli auringosta kivat aurinkoihottumat, niin siksi pitkähihainen paita päällä. Vasemmassa reunassa näkyy, että naapuritontilla on jo sokkeli pystyssä. Ensi kesänä voisi sitten uusien naapureiden kanssa puoliksi ostaa ja laittaa tuohon jonkun sortin piha-aidan, että saisi vähän näkösuojaa. Onneksi meillä on ihan mukavan oloisia naapureita.


Terassikalusteet ovat olleet tuossa, missä on tällä hetkellä miehen ukin tekemä kiikkutuoli. Se ei ole koskaan mahtunut meillä sisällä mihinkään järkevästi, joten se on ollut terassikäytössä. Grillin ajattelin vielä siirtää tuonne kiikun vasemmalle puolelle, että sen voi tarvittaessa nopsaa vetäistä tuonne avoterassin puolelle.


Suunnittelin viikonloppuna, että voitaisiin laittaa laatoitus alkamaan tuosta hiekkalaatikosta ja jatkumaan portaiden reunaan asti, siis tuohon kulmaan, joka on kuvassa lähempänä alareunaa. Pääsisi Veeti hiekkikselle niitä pitkin ja toisi vielä vähän lisätilaa esimerkiksi aurinkotuoleille :)


Kerrankin voi sanoa, että on tyytyväinen siihen, että jokin esine on rikki. Ja tällä kertaa puhun tuosta terassikalustosta, koska en tykkää siitä enää yhtään. Väri ei oikein sovi mihinkään ja pöytäkin oli jotenkin kumman kenossa. Onni onnettomuudessa siis, että yksi tuoli on rikki niin voi hyvällä omallatunnolla ostaa jossain vaiheessa uuden.


Tuohon paljun ja vasemmanpuolisen seinän väliin mietittiin vähän semmoista kaidetta ja rimoitusta, jolloin saisi myös vähän näkösuojaa. Paljun portaat tulevat nimittäin tuolle puolelle. Nurkkaan voisi laittaa sitten vaikka jonkun pienen pyöreän pöydän ja pari tuolia, että saa esim pyyhkeet jättää sinne kun on itse paljussa. Siitä tulisi semmoinen suojaisa pieni nurkkaus :)


Semmoiselta näyttää meidän terassilla toistaiseksi. Pihassahan ei olekaan paljoa katsomista vielä :) Terassi pitää myös öljytä jossain vaiheessa ja mietin, että olisi ehkä kiva tehdä siitä tummanruskean sijaan joku tummahko harmaa. Löytyyköhän semmoista ainetta edes valmiina. Pitäisi varmaan vähän googlailla, että näkisi kuvia harmaista terasseista.

Iltapäivällä käytiin vielä pyörällä neuvolassa näyttämässä Veetin poskea, kun se on taas ihan ruvella rasvailusta huolimatta. Saatiin ohjeet käyttää siihen nyt kahden viikon kuuri kortisonia ja sitten pitää parin viikon tauko ja katsoa, että vieläkö se uusii. Ja jos ei tunnu lähtevän pois, niin sitten mennään takaisin lääkärin puheille. Meillä on ollut meidän kakkosauto mun tädillä siis lainassa Pyhäjoella ja ollaan totuteltu tähän autottoman arkeen. Yllättävän nopsaa niitä kilometrejä kertyy pyörään kun tänäänkin tuli jo 17km rapiat pelkkää hyötyliikuntaa! Ihan kivaa hommaa varsinkin näillä keleillä. Kauppaan asti en viitsi pyörällä isoja ostoksia lähteä tekemään, koska meillä ei ole mitään isoa reppua, missä saisi kaikki ostokset kannettua kotiin järkevästi. Kohta napsahtaa varmaan sata kilsaa täyteen, vaikka pyörällyt oon vasta viikon pari.


Kohtasin myös ensimmäisen yrttituholaisen ja onnistuin nappaamaan siitä myös kuvan itse teossa! Veeti olisi nimittäin halunnut syödä tuon mun yrttipussin tyhjäksi. Siinä kasvaa siis basilikaa, oreganoa, ruohosipulia, rucolaa ja tilliä ja kaikki oli kuulemma tosi hyvää. Hoksasin vasta herkuttelun jälkeen, että olen kastellut noita lannoitevedellä, joten niitä ei varmaankaan ole kovin fiksua syödä pesemättä... Kamala tappelu tuli syömisen kieltämisestä. Saa nähdä, että pitääkö nuo nostaa kohta jonnekin paljun päälle, että tuo yksi ei kävisi niitä jatkuvasti rohmuamassa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...