maanantai 8. heinäkuuta 2013

Saimaan saaressa pikkuinen torppa...

Sorruinpa samaan otsikointiin, mikä varmasti on jo jossain toisessa blogissa tästä kankaasta tehdyn vaatteen esittelytekstissä. Tai sitten toiveikkaasti voin kuvitella ainakin olevani ensimmäinen? Tein Veetille jo syksyä ajatellen uusimman Ottobren 4/2013 Beagle Boy-hupparin koossa 98cm. Sain kokeilla erään ompeluryhmäläisen tekemää kokoa 104 ja onneksi kokeilin, sillä se oli tosi iso Veetille. Hartiat olivat isot sekä helma kamalan pitkä. Tämä siis kerrankin ilman sen kummempia muokkauksia suoraan kaavasta. Tosin hiharesorit saattavat olla himpun verran pidemmät...


Kangas on ihanaa Norppa ja Nestori-kangasta vaihteeksi Pehemiältä. Kankaan piirtäjän, Leena Rengon, tunnistaa varmaan jo piirtojäljestä. Kankaasta meni myös 1e/m saimaannorpan suojeluun, joten tulipa harjoitettua hyväntekeväisyyttä samalla. Lahjoin Veetin kokeilemaan paitaa vesimelonijälkkärillä ja poika itse tuumas, että menen tänne lipaston eteen seisomaan. Ilmeet on kyllä aika apaattiset, kun raukka yrittää poseerata ja seurata pikkukakkosta samaan aikaan...


Resori löytyi omasta takaa, ei mitään hajua siitä, mistä pala tuommoista täydellisen harmaata resoria on edes tullut! Oisko äidin vanhoista varastoista? Ainut mikä tässä häiritsee on tuo kaulus, kun mun mielestä ne menee jotenkin edestä liikaa ristiin, vaikka tein kaavan mukaan. Osittain johtuu varmaan siitä, että hupussa on kaksinkertainen resori kanttauksen sijaan. Hupun vuoritin Pehemiän sinivalko-raidallisella, paksulla joustiksella. Olisi ehkä voinut jättää mieluummin vuorittamatta, sillä kangas oli ehkä liian paksua suhteessa trikooseen. Tämmöinen siitä kuitenkin tuli ja onhan tuo kuosi aivan ihanaa! Saa nähdä, innostunko tekemään samasta jotain tulevalle pikkusiskolle ;)

10 kommenttia:

  1. Ihana paita tuli! Mulla oli suunnitteilla just samanlainen, kangas ja sakset oli jo käsissä mutta emmin sitte vielä kuitenki ja kangas vaihtu hyvin marinoituneeseen joustikseen :)

    VastaaPoista
  2. Ihana ja raikas. Punainen sopii pojalle hyvin :)

    VastaaPoista
  3. Niin tekee.Jotenkin miellän tän vielä enemmän poikien kuin tyttöjen väriseksi kankaaksi vaikka punainen onkin! Jotenkin en osaa tehdä tästä nyt mitään vauvalle, kun se on tyttö. En tiedä minkäväriset kantit siihen laittaisi, että se olisi enemmän tyttömäinen :)

    VastaaPoista
  4. Kävin kirjastossa piirtämässä tämän kaavan ja tein joustiksesta koeversion. Miksi siinä kaavassa oli etukappaleessa kaksi vaihtoehtoa kaula-aukon kooksi? Tein isommalla kaula-aukolla kun en ehtinyt alkaa tarkemmin lukemaan ja nyt kaulus on ihan liian iso ja hupun etukappaleet menivät vaan ihan pikkuisen ristiin (kanttien verran). Voiskohan tehdä THE siiristä ja myyrystä vaan etukappaleelta korotetun (eli siis pienemmän kaula-aukon) ja jos siitä tulis hyvä vaikka huppu meneekin enempi ristiin? Onneksi en tuhonnut siiriä ja myyryä! :)
    Minusta ihana tämä eikä häiritse tuon hupun ristikkäisyys yhtään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, susta ei ookkaan kuulunut pitkään aikaan mitään :) Mä en kyllä edes hoksannut, että siinä oli kaks vaihtoehtoa kooksi! Kummallahan mä tein :D

      Poista
    2. Voi se olla että jotain sekoilin sielä, kun äkkiä yritin ne piirtää :) Käyn mä joka postauksen täälä lukemassa ja ihastelemassa, mutta kun en saa kommentoitua! :( Jokatapauksessa ihanaa loppuraskautta ja tsemppiä tulevaan! :)

      Poista
    3. No olihan siinä kaks eri aukkoa, piti ihan tarkistaa! Ja oon tehnyt sillä suuremmalla, ihan ohjeen mukaan :)Ja miten sulla voi mennä vaan kanttien verran päällekkäin, kun hupussa on ne merkit, joiden pitää mennä päällekkäin? :)

      Poista
  5. Aivan ihana paita ja mielettömät kuvat. Ilmeissä sellaista maailmanluokan malliasennetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eihän ne tosiaan tuolla maailman mallilavoillakaan hymyile vaatteita esitellessä :)

      Poista
  6. Tää on kyllä niin ihana huppari. Nuo resorit on kun tehty tuohon norppaan. :)

    VastaaPoista