| NauravaNappi: Meidän tenavatähti

tiistai 13. elokuuta 2013

Meidän tenavatähti

Osallistuin meidän paikallisessa ompeluryhmässä lastenvaatevaihtoon eli tenavatähteen. Lyhyesti ideana siis ommella tietojen mukaan jonkun ryhmäläisen lapselle vaate ja samalla saa omalle lapselleen toisen ompeleman vaatteen. Aikaa ompeluun on elokuu ja meidän vaate saapui jo viime viikolla! Paketista paljastui joustiksesta ommeltu raitahuppari ja tässä vaiheessa pakko jo pahoitella kamalan ylivaloittuneita kuvia, en jaksa ottaa enää uusia :)



Paita oli just oikean kokoinen ja tämä äitihän tykkää punaisesta, joten värikin meni nappiin. Toiveeksi väristä olin ilmoittanut vain sen, että ei keltaista mielellään Veetille. Aluksi Veetiä hieman pelotti tuo lohikäärme helmassa, mutta minähän sitten hienosti keksin "puhua" lohikäärmeen äänellä ja sanoa Veetille, että en ole paha lohikäärme vaan haluan olla ystäväsi. Sille Veeti lämpesi ja nyt tuo ei kuulemma ole lohikäärme vaan dinosaurus T-rex :) Mistä lie edes tietää jonkun T-rexin...


Tässä on Veetillä jalassa ne lauantaina ompelutapaamisessa tehdyt farkut, joiden kangas on kirpparilta ostetuista farkusta. Semmoista ihanan pehmyttä ja ohutta tuo farkku. Hoksasin vain myöhemmin, että tuohon ois oikeasti tullut kumppari vyötärölle ja kun laitoin resorin, unohdin madaltaa vyötäröä :/ Pitäisi ehkä leikata tuo resori pois ja laskea sitä vyötäröä vähän, meinaa jäädä haarus melko alas... Taskuton alkuperäisistä housuista ja leikkasin kappaleet siten, että noita ei tarvinut edes alkaa erikseen ompelemaan kiinni. Kaava uusimman OB:n Ultimate casual koossa 98cm ja pidennetyillä lahkeilla.


Kiitokset kovasti salaisen vaatteen tekijälle, vaikka postileiman perusteella minulla on aika vahva arvaus tekijästä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...