| NauravaNappi: Sadepäivän askarteluja

maanantai 12. elokuuta 2013

Sadepäivän askarteluja

Tänään aamupäivästä pihalla tihkutti vettä, eikä me sen vuoksi lähdetty Veetin kanssa ulos. Edelleen suurin syy on se, että mun omat ulkoilukamppeet ei mahdu päälle niin en viitsi mennä itse kastumaan pihalle jossain collaritakissa. Niinpä yritin keksiä meille sisällä jotain mielekästä tekemistä. Askarreltiinkin sitte parit kiikarit. Veeti on tehnyt hoidossa joskus vastaavat, mutta ne on mennyt rikki aikoja päiviä sitten. Tämä oli semmoinen kivan aivoton ja helppo askartelu. Ei muuta kuin kaks tyhjää wc-paperihylsyä muksulle eka väritettäväksi esimerkiksi tusseilla tai vesiväreillä. Sen jälkeen nitojalla töttöröt yhteen molemmista päistä ja jotkut narut rei'istä kiinni, että saa kaulaan. Narut kannattaa myös nitoa, koska mulla tuppasi solmu tulemaan reiästä ulos.


Sen jälkeen voi lähettää lapsen ympäri taloa kiikaroimaan juttuja ja lukea vaikka aamun lehden sillä aikaa :)



Veetin askarrellessa omiaan, innostuin itse värkkäämään tämmöistä turhaakin turhempaa hommaa. Eli suomeksi päällystämään tuikkuja masking teipillä. Tuleehan noista kivan pirtsakoita noin ja kivempi laittaa ihan vaan sitten jonkun lautasen päälle palamaan niin, että teippi jää rehellisesti näkymään.


Laitoin tuunatut ja tavalliset kynttilät lasimaljakkoon takan päälle, kohtahan niitä pystyy iltaisin polttamaan, kun yöt alkavat olla jo pimeitä.



Lisäksi askarreltiin vielä sytykeruusuja siihen vaiheeseen, että pitäisi käyttää ne steariinikylvyssä. Veeti auttoi leikkomalla kananmunankennoista kannen ja pohjan erilleen. Kertokaapas te lukijat hyviä askarteluvinkkejä, mitä voisi tehdä yhdessä tuommoinen kolmevuotiaan kanssa? Veeti tykkäisi askarrella, mutta oma pää lyö ihan tyhjää ja ehkä vähän myös aliarvioin Veetin taitoja kaikissa askarteluhommissa. En siis osaa ajatella, että minkä verran ja mitä tuon ikäinen osaisi tehdä. Että hyvät vinkit kehiin, kiitos! Ja muitakin ideoita saa antaa, miten saa ajan kulumaan lapsen kanssa sisällä sadepäivinä, kun ei haluaisi antaa katsoa telkkariakaan koko päivää ja yksin leikkiminen on vielä vähän hakusessa.

8 kommenttia:

  1. Mää oon joskus liittyny fb semmoiseen ryhmään kuin Lasten kanssa askartelevan ideapankki. Käyppä katsoon oisko siellä jotain vinkkejä :) -sanna.m-

    VastaaPoista
  2. meillä oli ihan hitti ainakin fairy pullosta tehty raketti. kreppi/silkkipaperista pyrstö rakettiin ja koristelut foliosta :-) toinen mitä lapset tykkää tehdä on maitopurkki talot. t.minna s.

    VastaaPoista
  3. Mites olisi jos äiti laittaisi omat askartelut, käsityöt ja blogin syrjään hetkeksi, television kiinni ja heittäytyisi ihan aidosti leikkimään, askartelemaan, piirtämään, lukemaan, muovailemaan, ihan mitä vain lapsen KANSSA. Menkää vaikka keskellä päivää kylpyyn, rakentakaa maja, minne menette taskulampun valossa lukemaan kirjoja, katselkaa vanhoja valokuvia. Lasten kanssa voi tehdä ihan mitä vaan, kun asenteen korjaa niin, ettei sen tekemisen tarvitse olla sellaista, mitä lapsi voi tehdä yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymyshän nimenomaan oli että mitä voisi askarrella YHDESSÄ lapsen kanssa :) kyllä meillä leikitään ja luetaan yhdessäkin, mutta ei kyllä ole mahdollista olla itsellä koko ajan olla leikissä mukana. Oitää tehdä ruokaa ja hoitaa muitakin asioita välissä ja niihin tilanteisiin olisi kiva keksiä lapsellekin mielekästä tekemistä, mitä se jaksaisi yksinkin tehdä. Ja en kyllä valitettavasti pysty siihen, että leikkisin ihan koko päivän lapsen kanssa tuolla huoneessa. Tällä hetkellä yhteisistä leikeistä kivoimmat on esim lautapelit, joita veeti osaa jo jonkin verran pelata :)

      Poista
    2. Niin ja piti vielä sanoa, että kyllä minä pääosin omat käsityöt ja bloggaamisen hoidan kun lapsi nukkuu tai mies on kotona...

      Poista
  4. Ei nyt varsinaisesti askartelua, mutta innostuisiko leipomaan yhdessä? Niin ja jos teette taikataikinan niin siitähän voi sitten askarrella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. innostuu kyllä leipomisesta, se käy vaan pidemmän päälle äidin kurveille ;) Viikonloppuna just ajattelin, että leivotaan mokkapaloja :) Ja taikataikinahan on kiva idea, siitä vois tehdä vaikka jotain leikkiruokaa nin sais sitten maalata ne ja ottaa vaikka leikkeihin! Oisko jotain takuuvarmaa reseptiä tai vinkkiä taikataikinaan?

      Poista
    2. Valitettavasti ei ole mitään reseptiä tarjota, ei olla vielä kokeiltu.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...