| NauravaNappi: Saimaan saaressa toinenkin norppa

perjantai 9. elokuuta 2013

Saimaan saaressa toinenkin norppa

Nestori ja norppa-kangasta jäi hupparista vielä sen verran yli, että sain tehtyä siitä paidan. Ihan kokonaiseen paitaan kangas ei riittänyt, joten sovelsin tuohon takapuolelle ja hihaan harmaata tähtikangasta, mitä käytin vauvapeittoon. Sopi muuten tuo kangas tosi hyvin tuohon norppakankaan harmaaseen, samaten kuin tuo resorikin. Raskausdementia on vienyt sen verran muistia, että en millään keksi millä kaavalla tämä paita on tehty. Hihat jäi vähän turhan lyhyiksi, joten pitää ehkä laittaa pidemmät resorit kunhan saan ostettua tuota harmaata lisää.


Tämäkin paita on ollut valmiina jo jonkin aikaa, en ole muistanut koskaan ottaa kuvia siitä kun se on Veetin päällä. Taakse kiinnitin ihan suoraompeleella yhden kuvion tuosta norppakankaasta kivaksi yksityiskohdaksi.


Sain Veetin nukkumaan suosiolla pitkästä aikaa, joten sillä aikaa siirtelin näitä kuvia kamerasta ja hurautin itselleni uuden pipon. Seuraavaksi pitäisi lähteä pölyjen pyyhintään, siinä vasta mieltä ylentävää hommaa :/ Imuroinnin taidan jättää suosiolla myöhemmäksi. En ota sitä riskiä, että Veeti heräisi imurin ääneen, vaikka ei herkkäuninen todellakaan ole.


Ja onhan se tänään jo perjantai, joten hyvät viikonloput vaan kaikille! Itse taidan huomenna jättää Veetin viettämään aikaa isin kanssa ja suunnata treffaamaan muutamaa ompelukaveria ;)

2 kommenttia:

  1. Harmaat Tähdet sopii tosi hyvin punaiseen Nestoriin ja Norppaan.
    Ihana tuo aplikaatio :)

    VastaaPoista
  2. Nestori ja Norppa näyttää ihan kivalta Veetin päällä ja kivasti sopii kimppaan tähtien kanssa :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...