| NauravaNappi: Sydämellinen haalari

lauantai 10. elokuuta 2013

Sydämellinen haalari

Aikaisemmin esittelin jo vauvalahjaksi tehdyn haalarin, johon olin käyttänyt tätä Metsolan oranssia sydäntä. Se palanen jäi yli tästä omalle vauvalle tulevasta haalarista. Kaavana Ottobre 4/12 jumpsuit, jota on kyllä melko rankalla kädellä kavennettu, koska kaava oli kamalan leveän näköinen. Koko tässä on reilu 68cm ja leveys muistaakseni 62cm. Kaavassa sivukappaleet levenivät hieman ja vähän suoristin sitä tuosta kyljestä.


Vuorena on kahta eri violettia, koska kauan aikaa sitten palalaarista ostamani violetti trikoo ei ihan riittänyt! Hupussa on violettia jonkin sortin neulosta. Edelleenkään en oikein osaa tehdä tuommoisen vinon vetskarin alaosaa, mutta kyllä tuo onneksi omaan silmään on ihan tarpeeksi siisti.
Meillä on vaunuissa Eisbärchenin toppapussi, joka on niin kuuma, että alle harvoin tarvitsee mitään toppapukuja. Veetilläkin yleensä oli sisävaatteet ja esim villapuku tai muuta paksumpaa vaatetta alla ja aina oli hikinen poika. Ajattelinkin, että kun tässä on vuori niin voi sitten keväällä mahdollisesti leudommilla ilmoilla pitää vaikka vaunuissa, jos tämä toinen vauva on yhtä hikikalle kuin Veetikin :) Jos ei vaunuissa tarkene niin pidetään sitten sisällä!

11 kommenttia:

  1. Ihana! Olen katsellut tämän kaavaa tuossa lehdessä, eilen viimeksi ja miettinyt uskaltaisinko kokeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin kokeiluun! Mutta tosiaan jos lapsi ei ole extra isokokoinen ja tukeva niin suosittelen tosiaan vähän kaventamista sivuista, jos ei halua lapsen hukkuvan haalariin tai sinne mahtuvan kahta lasta ;)

      Poista
  2. Ihana! Mie olen aika aloitteleva ompelija, ja tein tuollaisen ilman vuorta. Nyt haaveilen tekeväni talveksi velourista trikoovuorella samanlaisen; onko antaa hyviä vinkkejä vuorittamiseen (jota en siis koskaan ole missään muodossa tehnyt)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän teen silleen, että leikkaan samanlaiset kappaleet päälikankaasta ja vuorikankaasta. Vuoripaloihin voi jättää vähän pienemmät saumanvarat. Sit ompelin molemmat haalarit muuten kasaan, paitsi tuon sauman joka lähtee vetskarin alhaalta lahkeeseen. Asettelin haalarit sisäkkäin nurjat puolet vastakkain ja sit nuppareilla kiinnitin tuosta kanttauksen kohdalta koko matkalta, että pysyy kantatessa oikeilla kohdilla haalarit. sit vaan kanttasin ympäri kantinkääntäjällä ja ompelin lopuksi tuon lahkeen keskisauman kiinni. Vetskari on ommeltu vaan tuonne kantin taakse. Hiharesorit on ommeltu normaalisti eli saumat ei mulla tässä jää piiloon vuoren ja päällisen väliin, koska mun ajatusmaailma ei riitä siihen :D Kysy vaan jos jotain jäi epäselväksi :)

      Poista
    2. Kiitos neuvoista! Noita hiha- ja lahjeresoreita jäin vielä miettimään. Ne siis aion ommella myös "normaalisti", koneesta ei peitetikkiä edes löydy. Niin ilmeisestikin tässä ne pitää ommella paikoilleen renkaana, jos ja kun hihasta ja lahkeesta on siinä vaiheessa saumat ommeltuina? Mulle tarttee vielä rautalankaa, kun vasta aloittelen. :D

      Poista
    3. Joo siis renkaana oon ommellut. nehän vois ommella sillee hienosti, että se sauma jäis päälikankaan ja vuoren väliin, mutta mä en osaa ja kun ei ole tarkoitus haalaria kääntään niin ompelen samalla lailla kuin ihan paitaan eli kaksinkerroin oikeat puolet vastakkain.

      Poista
    4. Kiitos paljon hyvistä neuvoista, jos haluat niin täältä http://muutostuulet.blogspot.fi/2013/08/vuoritettu-jumpsuit.html näet sinnikkään räpellyksen lopputuloksen. =)

      Poista
  3. Voi tämä on ihana! Mullakin tuo kangas kummittelee kaapissa :D Josko siitä tytsyille sitten syksymekot ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää ois kyllä aika ihana mekkokangas! Mä käytin viimeiset palat tätä tilkuiksi ja suunnittelen niistä peittoa :)

      Poista
  4. Yksinkertaisen kaunis haalari kauniista kankaasta. Suloinen :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...