| NauravaNappi: Veetille ja vauvalle

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Veetille ja vauvalle

Viikonloppuna olen saanut paljon ompeluaikaa ja jotain on valmistunutkin. Kokeilin tehdä Veetille Ottobren Summer pull-ones farkut. Koko näissä on 104cm ja vähän reilummilla saumanvaroilla, koska nämä ovat ilmeisesti melko pillit malliltaan. Halusin kuitenkin vähän edes väljyyttä, että ei ihan ihoa myöten mene. Kangas on kirpparilta eurolla ostetut ihanan pehmeät naisten strech farkut. Ostin nämä ihan tuota kaavaa varten ja kotona tietenkin kaavaa piirellessä hoksasin, että kaavassa on vyötärökaitale, eikä sitä voi farkuista leikata kun kangas ei leveyssuunnassa riitä. Päädyin siis käyttämään farkkujen oman vyötärökaitaleen eli lyhensin sitä vain vähän ja laitoin väliin kuminauhan :) Ohjeesta poiketen tein näihin vain takataskut. Pitää ottaa sovituskuvia sitten, kun Veeti tulee takaisin mummolasta.

Vauvalle tein jo kesällä eräältä ompeluryhmäläiseltä ostetusta Paiste-kankaasta potkarit kokoa 56/62. Kaava on se Ottobren Crawler, mutta muokkasin noita henkseleitä vähän leveämmäksi ja pyöreämmäksi, että sain kantattua ne kääntäjällä ympäriinsä. Lisäksi lisäsin resorit niiden "sukkaosien" tilalle. Miksi niitä nyt sanotaankaan? :)

Kangashan on luonnossa vaaleamman keltaista, kuva vääristää sen taittamaan enemmän oranssiin.

Lisäksi tein vauvalle töppöset, joiden päällikangas on trikoota ja vuori froteeta. Koska minulla oli tähän vain fb:n ompluryhmästä tulostetut kaavat, eikä ohjeita niin lisäsin tuohon yläreunaan saumuroimalla kiinni kuminauhaa, että pysyisivät jalassa. Tuo suuaukko näytti niin isolta ja kun ohjetta ei ollut, niin en tiedä olisiko tuo oikeasti pitänyt jättää vain suoraksi. Eihän tuo maailman nätein noin ole, mutta yritin myös kääntää tuota saumaa nurjalle ja siitä tuli vielä rumempi! Vuoren joustis on aika paksua, joten tuo yläreuna jäi jotenkin töröttämään. Päätin kuitenkin sitten purkaa sen ja jättää töppöset noin. Pääasiassa näitä pidetään varmaan vaunuissa, niin eivätpähän ne sieltä mihinkään näy.


Viimeinen ompelus on valmistunut jo aikaisemmin Rocking' skidin Elisan innoittamana. Olen jo miettinyt mekkoa ristiäisiin. Siis toki meillä on oikea kastemekko, mutta sitä mekkoa jonka voisi pukea päälle sitten, kun virallinen mekko riisutaan. Haluaisin jonkun yksinkertaisen ja tyylikkään, mutta sellaisen, jossa olisi kuitenkin jotain jujua. Mietin, että miten olisi jokin yksivärinen joustismekko, johon applikoisin nuo helmet piristeeksi eteen ja samasta kankaasta voisi sitten tehdä vaikka jonkin pannan tai piristää vaikka bodyn tai sukkisten värillä asua. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin joku puuvillamekko, mutta olen onneton puuvillan ompelija...
 Niinpä syntyi koeversio tämmöisestä liivarista, jossa on takana nepparit puoleen selkään asti.

Saa nähdä, että millaiseen valintaan päädyn. Jos jollain olisi vinkata jotain kivaa mekkokaavaa ihan pienelle vauvalle, niin ottaisin tiedon mielelläni vastaan!

7 kommenttia:

  1. Aivan ihania! Ja perin mainio idea tuo helminauha :)

    VastaaPoista
  2. Noi helminauhat on niiin ihanat!
    Taidan tyylikkäästi napata idean, jos joskus meidän prinssessoille (oikeat kun ovat vielä pienemmällä varsinki turhan kovalla käytöllä..) koittas tehä.
    -KatiK-

    VastaaPoista
  3. Ihania juttuja. Töppöset on hellyttävät ja nuo kaulakoru jutskat on aina vaan niin ihania, varsinkin tuollaisena kelta-valko-musta yhdistelmänä.

    VastaaPoista
  4. Aivan huippu tuo helminauha-mekkonen!

    VastaaPoista
  5. onpas kivoja vaatteita :) muistatko mistä ottobrestä löytyi noitten housujen kaava?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OB 3/2013 näytti olevan! Jos siis farkkuja tarkoitat!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...