tiistai 22. lokakuuta 2013

Haalarisovitusta

Niin naurettavaa kuin se onkin, niin mulle kävi tänä vuonna vähän niin, että talvi yllätti Lauran. Tai oikeastaan pakkasen tulo! Oli ollut niin lämmintä, että en osannut jotenkin kuvitella, että yhtäkkiä tulisi noin vaan lunta ja kylmää. Ensimmäisenä lumiaamuna Veeti lähti hoitoon välikausivaatteissa, mutta lämpimillä välikerroksilla ja hyvin oli tarennut. Siinä mielessä talvi ei yllättänyt, että vaatteethan meillä talveksi jo on ja nyt olikin korkea aika kaivaa ne kaapista sovitukseen.


Ostin viime vuoden alesta Veetille Molo kidsin Speed check-kuosisen haalarin jo hurjassa 110cm koossa. Mutta koska viime vuotinen oli 98cm ja Veeti alkutalvesta 90cm pitkä niin ajattelin, että tähänastisella kasvutahdilla 104cm ei riitä koko talvea. Veeti on nyt 101,6cm pitkä ja haalari tosiaan 110cm, että melko samalla suhteella mennään tuon haalarin koon kanssa kuin viime vuonna. Onhan se reilu vielä, mutta kun kangas on suhteellisen notkeaa, niin ei menoa haittaa. Veeti on kasvanut tähän mennessä noin sentin kuussa, joten en uskalla pienempää ottaa, ettei joudu kesken talven metsästämään uutta haalaria. Ja kuten alla olevasta kuvasta huomaa, et hihoissa kuitenkaan älyttömän paljon ole sitä ylimääräistä.


Vielä pitäisi keksiä, että mihin olen laittanut Veetin toppahanskat ja muut talvisemmat asusteet. Eilen hain hätäiseen Prismasta yhdet Elsa Pitkäsen hanskat testiin. Katsotaan, että peittoavatko viime vuoden Lennet, jotka olivat tähän mennessä ehdottomasti parhaat hanskat, mutta kun täältä niitä ei mistään saa :/


Alkutalvi pärjätään viime vuonna kakkoshaalarariksi ostetulla Ticketin haalarilla. Nämä on kyllä valtavan reiluja, kun Veetillä näissä kuvissa päällä koko 92cm! Hyvin mahtuu vielä, ensin jää pieneksi varmaan selkämitta, vaikka Veetillä ei mikään pitkä selkä olekaan.


Eilen käytiin ulkoilemassa ja samalla tuossa meidän lähellä olevassa Mörrimetsässä. Siellä oli tämmöinen maja ja myös makkaranpaistopaikka.





Tässä näkyy paremmin tuo haalarin koko. Hihoissa ei kamalasti ole ylimääräistä, mutta ne jäävätkin hanskojen alle. Lahkeet ovat vielä ihan sopivat. Huomatkaa ilmassa oikean käden päällä oleva lumipallo!


NauravaaNappia voi tästä eteenpäin seurata myös facebookin kautta tästä. Tervetuloa tykkäilemään!En ole vielä onnistunut luomaan tuohon sivupalkkiin mitään hienoa systeemiä, mistä voisi suoraan klikata täällä bloggerin puolella sitä tykkäysnappia.

Osaisiko joku neuvoa, että miten sen saa tuohon? Tai miten saisin kaikki nuo seurantapainikkeet (blogilista, bloglovin jne) samannäköisiksi? Tiedän, että pitää tehdä niille kuvat, mutta mitä sitten? Kun pelkkää kuvaa linkin kanssa ei pysty lisäämään ilman otsikkoa, joten pitäisi tehdä varmaan html-gadgetina, mutta sitten loppui taito :)

14 kommenttia:

  1. Ihana toi uus haalari!!! Mahtavan värikäs! Meillä on testissä ensimmäistä kertaa tretornin toppahaalari <3 täälä on -5

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaikka välistä tuntuu, että onko se liian kirjava tai liian sininen, mutta on se silti kiva kun on vähän erilainen kuin muilla :) Ehkä ensi vuodeksi sitten se yksivärinen ;)

      Poista
  2. Miksi Veeti hoidossa jos äti kotona, EI VOI YMMÄRTÄÄ!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi sun ei tarvitsekaan, kun kyse on kuitenkin meidän päätöksestä ja meidän lapsista. Veeti on virikehoidossa, jossa on on kuusi samanikäistä poikaa/tyttöä muutamana päivänä viikossa, että saa ikäistään seuraa. Meillä ei tässä naapurissa ole Veetillä kavereita ja pitkäksi tulevat päivät lapsella varsinkin nyt, kun vauva jatkuvine syömisine vie mun aikaa. Nämä on niitä asioita, joista on varmaan ihan turha alkaa kiistelemään. Meille tämä on ollut hyvä ratkaisu, koska Veeti ilmiselvästi tykkää olla hoidossa kun saa leikkiä muidenkin kuin minun kanssa. Veeti on yksivuotiaasta asti ollut hoidossa ja on tottunut olemaan muiden lasten kanssa. Samalla tämä on mulle mahdollisuus esimerkiksi nukkua päikkärit jos vauva valvottaa yöllä. Eri asia varmasti olisi, jos olisi sisarus kotona, josta olisi seuraa. Tämmöinen mahdolisuus on meille tarjottu kaupungin puolesta ja se me käytetään, oli siitä anonyymit kommentoijat mitä mieltä tahansa.

      Poista
    2. Laura juurikin näin. Te teette teidän perheelleellenne sopivammat valinnat ja tiedätte ja tunnette lapsen ja sen tarpeet parhaiten joten hyvällä omalla tunnolla voitte viedä Veetin virikehoitoon :) terkuin Ansku

      Poista
    3. Ilmaisit aika hyvin muuten sanoiksi sen mitä mietin :)

      Poista
    4. No huh huh. Eiköhän tuo oo jokaisen oma asia mitä tekee. Ite en kyllä näe tuossa mitään väärää. Pakko oli itekkin ottaa kantaa kun vähä kyllä ihmettelen, että miksi ei voi jättää edes nimeä jos kerran haluaa ilmaista oman mielipiteen?!
      -sanna.m-

      Poista
    5. onhan näitä kerhoja tai virikehoitoja, missä milläkin termillä kutsutaan varmaan jokaisessa kunnassa mm. seurakunnan tai pivähoidon tarjoamana 3-5-vuotiaille kotihoidossa oleville. Minusta niissä ei ole mitään pahaa, jos kerran tai kaksi viikossa lapsi käy muutaman tunnin tällaisessa kerho tai viriketoiminnassa olipa kotona sisaruksia tai ei. Siellä pääsee kuitenkin pieninä annoksina kerrallaan totuttelemaan ryhmässä olemiseen ja muidenkin kuin vain vanhempien kanssa olemiseen. Se on sitten asia erikseen, jos lapsi viedään olemaan aamusta iltapäivään päiväkotiin, varsinkin, jos lapsella ei ole mitään erityistarvetta, esim. kielellisen kehityksen suhteen, mihin lapsiryhmä on hyvänä tukena. Siinä tapauksessa kannattaa varmasti jokaisen vanhemman miettiä, onko todellisuudessa lapsen vai vanhemman tarve viedä lapsi kokopäiväksi pois kotoa. Näitäkin vanhempia on paljon, jotka vie lapsensa kokopäivähoitoon ihan sen takia, että on helpompaa olla kotona vaikkapa vain sen vauvan kanssa. Ei tarvitse keksiä viihdykettä ja muut hoitaa sen välillä niin raivostuttavan uhmailevan isomman lapsen ja tämä kaikki verhotaan sen selityksen taakse, että lapsemme on niin sosiaalinen, että tarvitsee paljon leikkiseuraa. Mutta meitä on moneksi ja kielipiteensä voi ilmaista monella tavalla, okaisella on onneksi se päätösvalta omien lastensa suhteen mutta silti sitä toivoisi, että vanhemmat eivät tällaisissa asioissa laittaisi omia tarpeitaan ja helpolla pääsemistä lapsen edelle. -Johanna

      Poista
    6. haluan vielä lisätä yllä olevaan kommenttiini, että joskus lapsen kokopäivähoito on myös lapsen paras esimerkiksi lastensuojelullisen tai ennaltaehkäisevän perhetyön näkökulmasta, jos perheessä on uupumusta, sairautta tai masennusta tai muita haasteita. Hoidossa lapsi saa kuitenkin säännöllisen rytmin, ruoan, turballisen ympäristön ja virikkeitä. Perheitä on niin monenlaisia ja kaikissa perheissä ei valitettavasti ole osaamista tai voimavaroja lasten parhaaksi. Tällaisten perheiden tuomitseminen huonoksi ei kuitenkaan auta mitään vaan nimenomaan se tuki ja apu.

      Poista
  3. Äitien pitäisi kyllä päästä astronauteiksi, niin halutessaan. Tuo on rakettitiedettä, että saa hankittua lapselle vuoden päähän sopivan kokoisen vaattteen :) Jos sulla on kerran blogin muokkaus käynnissä,niin ystävällisenä pyyntönä esittäisin pienempää otsikkokuvaa (=kuvakollaasi) tai pelkkää tekstiotsikkoa. Nyt kun blogia selaa niin ekana ruudulla näkyy se kuva, sitten vieritän sivua alas, sitten menen seuraavaan tekstiin, sama kuva taas, vieritän... käytettävyys paranisi. Mutta kysymästäsi asiasta en osaa sanoa mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä oon onnistunut siinä jo monena vuonna! Olisin siis ilmeisen hyvä astronautti! Ja miten sä Johanna oikein luet näitä tekstejä, jos sun pitää ladata joka juttu erikseen? Kun tuosta pääsivulta voi skrollata kuitenkin melko monta juttuja kerralla alaspäin, ennen kuin tarttee vaihtaa sivua eli ei sitä kuvakollaasia tartte joka välissä ladata? Helpoin on siis klikata tuota kuvakollaasista itsensä etusivulle jos useampia tekstejä lukee ja skrollata vaan alaspäin. Koska niin suuriin muokkauksiin en jaksa, että alkaisin pientään tuota kuvaa :D Ainakaan toistaiseksi.

      Poista
    2. Jos luen muiden kommentit tai kirjoitan oman kommentin, niin blogitekstejä näkyy vain yksi sivulla. Jos luen vain mitä sinä olet blogannut, niin sitten voi skrollata alaspäin monta tekstiä.

      Poista
    3. Aa, kato mä ruukaan tehdä niin, että sen jälkeen kun oon käynyt lukeen kommentit niin klikkaan aina itteni etusivulle ja luen sit muut tekstit. En koskaan lue teksti kerrallaan, kun se on jotenkin hidasta :)

      Poista
  4. Noista toppahanskoista; meillä oli viime talvena Elsa Pitkäset todella kylmäsormisella tytöllä ja hyvin tarkeni. Nyt tilasin Lennen hanskat toisiksi hanskoiksi. Toivottavasti ovat hyvät :-)

    VastaaPoista