| NauravaNappi: marraskuuta 2013

torstai 28. marraskuuta 2013

Kuusikossa

Tämä juttuhan lähti liikkeelle siitä, kun näin jossain netin ihmeellisissä syövereissä koristetyynyn uudesta Marimekon Kuusikossa-kankaasta. Kangas kolahti meikäläisen makuun ihan heti, mutta yhden tyynynpäällisen hinta oli melkein 30e, joten kauppaan jäi. Ompelukoneen omistavana ihmisenä marssin tietenkin miltei siltä istumalta Marimekkoon ostamaan tyynykangasta. Hintaa näille kahdelle tyynylle tuli noin kolmetoista euroa. Sain kankaanpalan riittämään kahteen tyynyyn, kun laitoin toisen tyynyn taakse kaveriksi valkoista Ikean puuvillaa. Kangasta oli saatavana myös puna-violettivärisenä. Päädyin kuitenkin tähän, kun en ole vielä päättänyt, että minkä värinen joulu meille tulee.



Aika lailla mun näköinen kangas, vai mitä sanotte?


Noh, sitten tämä kuusihomma saattoi lähteä hieman lapasesta ja tyynyt saivat kaverikseen kuusen jos toisenkin. Tämän "seinäkuusen" idean löysin ihanasta Nurin-kurin-blogista, jonka löysin ihan vastikään. Hain samana päivänä mustaa kartonkia ja lasten mentyä nukkumaan leikoin ja teippasin tämän seinälle. Ei tästä ihan niin hieno tullut kuin innoittajansa oli, mutta tykkään silti tosi paljon! Yksi kolmio näyttää ainakin jo kuvan perusteella vähän repsottavan...


Siirsin nyt tuon uuden kynttelikön takan päältä tuohon lipaston päälle. Se näemmä hakee vielä paikkaansa.






Kolmannet kuuset löytyvät keittiön seinältä ja ne on tehty virkkaamalla ihan villalangasta.




Keittiön pöydälle ainakin toistaiseksi jääneet kynttilämaljat saivat myös hieman päivitystä ja blingblingiä noista hopeapallonaruista. Ostin tuota viime vuonna joululahjojen paketointia varten ja säästin ne käytetyt sitten ja tuossa ne nyt ovat koristeena kynttilän seurana. Ristiäiskynttilät täytyy polttaa ensin loppuun niin voi sitten vaihtaa toisen väriset kynttilät noihin astioihin.




Tuikkuvarastotkaan eivät ihan heti pääse loppumaan, sillä tuohon kettiötölkkiin menee aika monta kappaletta. Tölkin vieressä näkyy muuten uusin tuunaus eli tuo alunperin ruskea kynttilänjalka, jonka maalasin mustaksi. Toinen odottaa vielä käsittelyä, koska maali pääsi loppumaan kesken. Näihin ajattelin vielä laittaa semmoiset "Pentik-helmet", kunhan saan joskus aikaiseksi. Muistelen nimittäin, että mulla olisi jossain hajonnut musta helminauha.




Oksavaasi siirtyi eteisen lipaston päälle ja sai koristeekseen tuommoisia askartelumassasta tehtyjä koristeita. Kärkkäiseltä sai tuota valkoista massaa alle neljällä eurolla kilon ja se oli todella paljon halvempaa, mitä kuvittelin. Taikataikinasta voisi tehdä samanlaisia, mutta sen väri on paljon keltaisempi. Nämä olen painanut piparmuotilla taikinasta ja kaulinut ennen muottien käyttöä pitsinauhojen päältä, jotta sain noihin tuommoiset kuviot pintaan.




Sohvalla vilahtikin myös seuraava neuleprojekti eli tuubihuivi itselle. Myös yhdet lahjasukat on vielä kesken. Niistä varmaan lisää vasta joulun jälkeen. Tämä tuubihuivi on semmoinen kiva ainot narikkaan-projekti, jota on helppo neuloa silloin, kun ei voi keskittyä mihinkään kaavioihin.


keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Uusi tilaajalahja Ainukerhossa

Aikaisemmin  kirjoittelin täällä Ainukerhosta ja kerroin, että liittymislahjana on lusikkapaketti. Nuo lusikat ovat kuitenkin päässeet kuulemma loppumaan, joten tästä eteenpäin liittymällä Ainukerhoon saa liittymislahjaksi tuon litteän Ainu-ensipupun. Tiedoksi vain, mikäli joku haluaa vielä liittyä :)

*sisältää mainoslinkin


Ulkotamineita

Joskus syksymmällä oli tarkoitus jo esitellä vauvan ulkovaatteita, mutta se sitten jäi kun en jaksanut ottaa kuvaa toppahaalarista. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Veetillä ei vauvana juurikaan ulkovaatteita ollut, koska nukkui päikkärit toppapussissa vaunuissa. Aavalle taas on täytynyt ostaa myös semmoiset kamppeet, millä tarkenee tarvittaessa repussakin. Loppusyksystä asti meillä on ollut käytössä tämä lime Popin windfleecehaalari koossa 56cm. Nyt menee vielä juuri ja juuri päälle ja onkin ollut lämpimimmillä ilmoilla vaunuissa makuupussin kanssa. Kivan pirteän värinen, vaikka ei mikään tyttöväri olekaan! Tämmöisen haluaisin ehkä myös kevääksi isommassa koossa ja tämä lähtee meiltä kiertoon. Saa hihkaista, jos löytyy ostaja sieltä ruudun toiselta puolelta. Hinnaksi ajattelin 30e sisältäen postituksen.



Käytössä on useammat villasukat ja mummu teki myös villatumppuja. Lämpimimmät sukat ovat varmasti nämä kantoliinasukat, jotka peittävät polvet. Näitä on pidetty vaunuissakin, niin lämmittävät lähes koko jalkaa. Lisäksi vauvalla on sekalaisessa käytössä äitini neuloma villainen "makuupussi" eli siis hihallinen semmoinen pussijuttu, Tutan pörröinen nallehaalari sekä mun tekemä vuoritettu jumpsuit. Näitä pidän siis vaunuissa joko toppapussin tai äitiyspakkauksen makuupussin kanssa, riippuen tietenkin lämpötilasta.


Lisäksi huutonetistä ostin hurjaan kahdentoista euron hintaan toppahaalarin koossa 62cm. Muuten tässä on vielä reilusti kasvunvaraa, mutta hihat ovat aika lyhyen malliset. Saa nähdä, että pitääkö hommata keväällä uusi haalari vai selvitäänkö tällä koko talvi.


Tämä taitaa olla Citymarketin haalari ja ajaa asiansa vielä hyvin, kun ei vaunuissa olevalta vauvalta vaadita vielä mitään vedenpitävyyksiä.


Tänne on myös viimein satanut lunta ja sen kunniaksi kaivoin kaapista myös Veetin uuden toppahaalarin ja laitettiin se ekaa kertaa päälle eilen. Kenkien kanssa tuo 110cm on ihan sopiva Veetille ja kasvunvaraa on sen verran, että menee koko talven. Vanha lakki ja hanskatkin menevät värin puolesta hyvin tuon kanssa.



Haalari oli nyt päällä jopa kivempi, mitä muistin! Ei ainakaan tällä paikkakunnalla ole jokaisella samanlaista niin erottaa oman pojan paremmin sieltä muiden joukosta. Papalle esitin juuri joululahjatoiveeksi Reiman huopakenkiä, koska niissä Bisgaardin nahkakengissä oli aika kapoinen varsi, eikä Veeti saa niitä aina itse jalkaan.  Alemmassa kuvassa muuten tyylinäyte siitä, kun käskin kääntää pyllyn äitiin päin, että saan takaa kuvan.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Hurmuri

Tarkoitus oli esitellä Aavan uusia villasukkia, mutta otinpa kuvaan sitten koko tytön hurmuri-mekossaan. Siitä tuo otsikko, sillä Hurmuri on siis tuon kangaskuosin nimi. Mekko on tullut kaverilta ja pelastin sen Uffin kuormaan joutumiselta. Tänään pistettiin se ekaa kertaa päälle ja sehän oli jo ihan sopiva. Ja on muuten vähemmän hurmaava kuva, kun on noin tärähtänyt. Taiteilin pehmeällä sängyllä Aavan päällä ja yritin ottaa kuvia. Vissiin kädet vähän heilunut samalla...


Ja sitten niihin villasukkiin! Neuloin tämmöiset neutraalin väriset valkoiset palmikkosukat pidettäväksi sukkahousujen kanssa. Passaavat sitten jokaisen vaatteen kanssa ja lämmittävät pikkuisia varpaita. Ohje on Dropsin sivuilta. Tuli ehkä vähän liiankin sopivat, sillä nämä ei varmaan kauan aikaa mahdu päälle. Mukava neuleprojekti, joka valmistui nopsaan. Yhdet pitkävartiset sukat on valmistunut itsellekin kunhan saisi ne kuvattua!



Pari perusbodya on myös valmistunut. Tein toiseen vahingossa tarkoituksella nappilistan takapuolelle. Kuulemma jollain vaatemerkilläkin on nappilista näin, matkitaan siis sitä sitten.
Kaavana taas se kisuliini ja koko jotakuinkin 62/68.


Miehen serkulle tein tilauksesta pinkit poikien kalsarit. Nämä pääsevät joulupakettiin, koska saaja kuulemma on kateellinen serkun miehen pinkeistä kalsareista. Kiva olisi nähdä pienen pojan ilme jouluaattona, kun paketista paljastuvat pinkit kalsarit. Pimeällä otetussa kuvassa värit vähän vääristyneet ja ainakin omalla ruudulla nämä näyttävät kuvissa jotenkin normaalin punaisilta.


Olen harrastanut myös uusiokäyttöompelua ja tehnyt miehen vanhoista kalsareista parit uudet kalsarit Veetille. Jospa neljät kalsarit riittäisivät yhden lapsen tarpeisiin? Huomasin siinä noita vasemmanpuoleisia, alkuperäisiä kalsareita leikkoessani paloiksi, että niissä oli kangas väärin päin. Siis tuo kangas oli kalsareissa niin, etä tekstit ja nuo kaupunkikuvat olivat nurinkurin ja talojen katot osoittivat nilkkaa. Taitanut käydä kankaan asettelussa Black Horselle pieni moka? Veetin kalsareihin laitoin kankaan omasta mielestäni oikein päin eli päinvastoin siihen nähden, miten se alunperin oli.



Semmoisia ompeluita tällä kertaa. Paljon on valmistunut lähiaikoina semmoisia juttuja, joista ei vielä voi kuvaa tänne blogin puolelle laittaa. Joulupukki nimittäin otti tänäkin vuonna yhteyttä ja pyysi avustamaan joululahjojen kanssa ja mielellänihän minä sellaisen tehtävän otin vastaan!

maanantai 25. marraskuuta 2013

Laura-pöllö

Parisen viikkoa sitten tuhosin lankavarastojani ja virkkasin tämmöisen koeversion pöllöstä. Lanka on jotain Novitan paksua akryylilankaa. Niin pehmeää, mutta myös varmasti herkästi nukkaantuvaa. Etu- ja takakappaleet on virkattu erikseen ihan kiinteillä silmukoilla ja lopussa virkattu täyttöaukkoa lukuunottamatta yhteen reunoista. Täytön jälkeen virkkasin sitten myös aukon kiinni. Toinen pöllö odottaisi tuolla täyttämistä, mutta en ole saanut aikaiseksi ostaa täytettä. Aika kallista oli ainakin paikallisessa kangaskaupassa, kun pussi maksoi noin kuusi euroa. Kärkkäinenkään ei pelastanut halpatäytteellä.


Tämän nähtyään Veeti omi heti pöllön unikaverikseen ja se on nimetty Lauraksi. Hyvin omaperäistä lapselta nimetä pöllö äidin mukaan. No, ehkä tästä pitää olla vain otettu! Mukavan nopea ja tarpeeksi yksinkertainen virkkaustyö, jota voi tehdä samalla kun tuijottaa telkkaria.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Pikkujoulut, iso porukka

Vilinää ja vilskettä sekä helinää helskettä oli meillä eilen talo täynnä, kun vietettiin kaveriporukalla perhepikkujouluja. Meille kokoontui viisi perhettä eli yhteensä kymmenen aikuista, kolme vauvaa sekä viisi lasta. Kokattiin yhdessä hampurilaisia ja vaihdettiin kuulumisia. Lapsillekin oli leikkikavereita, kun perheistä löytyy samanikäisiä lapsia. Samalla vietettiin ehkä vähän myös yhden perheen läksiäisiä, kun he muuttavat etelämpään. Mielellään oltaisiin heidät täällä kotikulmilla pidetty ja ikävä tulee varmasti!


Porukalla tehtiin sitten ruokaa ja menu koostui valkosipulivuohenjuustopatongeista, salaatista, foccaciasta sekä hampurilaisista ja lohkoperunoista. Hampuriliset sai kukin täyttää haluamillaan täytteillä. Mietittiin, että hieman erilaiset pikkujoulut nykään kuin vertaa esimerkiksi pikkujouluihin noin viisi vuotta sitten, kun lähes kaikki olivat lapsettomia. Niin ne ajat muuttuvat. Mutta ehkä jossain vaiheessa päästään vielä viettämään niitä aikuistenkin pikkujouluja! Molemmat pikkujoulut ovat kivoja ja näiden perheystävällisempien seuraavana aamuna ei sentään päätä säre. Muuta kuin ehkä siitä melusta johtuen, mikä syntyy tuommoisesta ihmismäärästä.



Jälkkäriksi meillä oli taivaallisen hyvää suklaakakkua kaurakekseillä. Tämä ohje oli kuulemma siitä Koko Suomi leipo ohjelmasta Andersin tekemä, että ohjekin varmaan löytyy jostain nelosen sivuilta. Itse en jaksanut sitä laiskana etsiä, koska kakku ei ollut mun tekemä. Tätä riitti hyvin pieni pala, sillä emme saaneet isolla porukalla tuota pientä kakkua syötyä.


Lisäksi paistettiin torttuja. Meidän perheelle nämä olivatkin vuoden ensimmäiset tortut.


Tällä hetkellä molemmat lapset vielä nukkuvat. Tosin Veeti pitää lähteä herättämään ihan juuri, että maistuu sitten myös yöunet. Ompelin äsken viimeiset tilaustonttulakit ja Aavalle joulumekon. Vielä voisi ainakin leikata parit kalsarit Veetille, kun kahdet ei tahdo riittää. Jos vaikka huomenna lasten päiväuniaikaan saisi sitten ne kasaan. Mitenkäs muiden viikonloppu meni? Oliko jo pikkujouluja? Itsellä nämä ovat vuoden ainoat pikkujoulut eli rauhallisissa merkeissä mennään. Miehellä on firman juhlat ensi lauantaina, joten taidetaan lasten kanssa lähteä mummua viihdyttämään !

tiistai 19. marraskuuta 2013

Pihistä ja panosta

Jotkut esineet (niin kuin kankaatkin) ovat semmoisia, että alussa niistä ei innostu yhtään. Sitten kun niitä näkee useasti, niin ne alkavatkin miellyttää silmää. Yksi tällainen tavara on String Pocket-hyllykkö, joka vilahtelee suunnilleen joka toisessa blogissa. Alussa en innostunut yhtään vaan ajattelin, että onpa tylsä hylly ja miksi kaikki tuon haluavat. Olen nyt kuitenkin nähnyt niin paljon kuvia tuosta hyllystä erilaisilla tavaroilla täytettynä, että se on alkanut kaivertaa mieltä ja olen sen mielessäni laittanut jo ostoslistalle, kunhan joskus rahatilanne sen sallii. Tämän haluaisin sijoittaa keittiöön, joka on muuten meillä aika kliininen. Hyllyyn saisi kivasti esille esimerkiksi kauniita astioita tai mitä nyt haluaakin siihen laittaa. Esineitä muuttamalla keittiö saisi aina vähän uutta ilmettä ja piristystä. Tähän enemmän esillä olevaan hyllykköön voisin panostaa ja ostaa tämän kalliimman version keittiöön.


Noin puolet halvempi pihistä-vaihtoehto on Ikean vastaavanlainen Ekby Gällö-hyllykkö, tosin kuvasta poiketen valkoisilla hyllylevyillä. Tämä on Pocketia leveämpi versio ja tämän tuotatankin Veetin kummitädiltä Ikeasta.


Onko teillä mitään vastaavia pihistä tai panosta esineitä kotona ja ostitteko sen kalliimman vai halvemman?

maanantai 18. marraskuuta 2013

Apilapallo ja isot napit ne yhteen soppii

Tilasin jokin aika sitten Pehemiältä paria ihanaa neulosta ja siitä lähtien ne ovat marinoituneet kaapissa odottaen inspiraatiota. Alun perin olin tilannut tätä ihanaa mustaa apilapalloa ihan toiseen tarkoitukseen, mutta eilen sain sitten idean tehdä siitä jonkin sortin neuletakki. Ideoita oli useita, mutta taidot ja ymmärrys eivät riittäneet toteutukseen. Siksi tästä tulikin nyt hupullinen neuletakki isolla napeilla. Kaavana Joka tyypin kaavakirjan raglanpaita. En osaa piirtää itse huppua, joten sen piirsin jostain Ottobren lasten 170cm lasten paidasta! Mittasin, että suunnilleen passaa tuohon kaula-aukkoon.


Kiinnitys on oikeasti neppareilla, laiskuuttani kun en jaksanut alkaa opettelemaan napinläven tekoa tuolla koneellani. Eikä ainakaan veny napinreiät käytössä! Hupun raitakangas on Hannan kankaalta. Tilasin kangasta muistaakseni 1,2m ja siitä sai juuri tämmöisen kun teki hihoihin pitkät resorit. Tykkää tämmöisistä pidemmän mallisista huppareista ja neuleista, jotka voi vetäistä päälle myös leggareiden kanssa. Kotona yleensä pidän leggareita ja jotain toppia, niin kotoa lähtiessä ei tarvitse sitten lähteä vaihtamaan housuja jalkaan.


Kuvissa näytän kyllä ihan siltä, että "hei, äiti on vähän väsynyt". Vaikka Aava ei kyllä valvotakaan. Rytmin hakeminen on ehkä tuottanut tulosta ja kolmena yönä neiti on ollut nukkumassa ennen kymppiä. Viime yönä nukahti kympiltä ja ensimmäinen syönti oli vasta kuudelta!


Pinterestissä olen pinnannut itselleni joskus tämmöisen hauskan mallisen pussukan  ja eilen testasin sitten, että minkälainen tämä oli tehdä. Ihan hyvin onnistui ohjeilla ja nyt säilytän pussissa ompelumerkkejäni. Sain nimittäin tässä joku aika sitten uudet, sivusaumaan kiinitettävät merkit. Merkkejä on hurjat 500kpl ja ne tulivat semmoiseksi rullaksi kiedotuina niin tuonne pussukkaan leikkasin nyt valmiiksi merkkejä, että saa otettu tuolta näppärästi sitten merkin käyttöön!



lauantai 16. marraskuuta 2013

Veetille Parka

Myin eilen Veetin viimetalvisen toppatakin pois ja tarvittiin siis tilalle uusi takki. Tähän mennessä on kauppareissut tarettu vielä välikausitakilla, mutta talveksi tarvitaan vähän lämpimämpi takki. Olen todennut takin esimerkiksi juuri kauppareissuilla huomattavasti kätevämmäksi kuin haalarin. Kuumuuden iskiessä takki on helppo riisua kärryyn, toisin kuin haalari. Muutenkin takki sopii sitten myös siistimpään menoon. Haalari sitten pihalla rymyämiseen. Tosin Veetille mahtui vielä viime vuoden toppahousutkin, joten takkia voi käyttää varasettinä myös ulkoilussa.

Hakusessa oli edullinen parkatakki joko sinisenä, harmaana tai mustana. Koska takkia ei käytetä välttämättä päivittäin, en halunnut sijoittaa siihen suuria summia.
Lindexin nettisivuilta löysin mieleisen ja kätevästi sieltä pystyi tarkistamaan, että löytyykö tätä Ylivieskan myymälästä ja löytyihän sitä! Mies on tänään töissä, joten pakkasin lapset autoon ja lähdettiin ostoksille. Sattui vielä niin hyvä tuuri, että Lindexillä oli lasten talvitakit puoleen hintaan, joten hinnalla pilattu tämä takki ei ollut. Oikea hinta siis 44,90e ja siitä puolet pois!

Hyvin vastasi tämä takki kokoaan, sillä Veetille koko 104 oli todella hyvän kokoinen. Näin helpolla tuli ratkaistua tämäkin ongelma ja vanhan takin myyntirahoista jäi vielä puolet käyttämättä!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...