| NauravaNappi: Aurinkoista keskiviikkoa!

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Aurinkoista keskiviikkoa!

Kyllä on heti paljon energisempi olo, kun aurinko on alkanut taas paistaa! Aamulla sängystä noustessa jo mietin, että tulisipa aurinkoinen päivä, niin lenkilläkin olisi mukavampi käydä. Ja mikäs sitä noustessa ylös, kun tämmöinen muruli löytyy vierestä. Aava nukkuu siis vaihtelevasti meidän vieressä sekä omassa sängyssään. Riippuen siitä, miten olen yöllä jaksanut siirtää omaan sänkyn syönnin jälkeen. Tai no, yleensä nukahdan, jolloin se siirto jää ja herään seuraavan kerran kun on uudelleen toisella nälkä.


Meinaa tavallisen levyinen peitto käydä jo ahtaaksi, kun sen alle pitää mahduttaa kolme nukkumaan. Itse turvaudun monesti yöllä Aavan peittoon silloin kun Aava on meidän välissä. Meidän aikuisten peitto ei vain yksinkertaisesti riitä leveydeltään. Olen miettinyt joskus tuplapeiton ostamista, mutta kun kaikki meidän lakanat ovat normikokoisia, niin joutuisi joko ompeluhommiin tai uusien lakanoiden ostoon. Siksi se on jäänyt ajatuksen tasolle.



Viime viikolla neuloin itselleni uudet sukat. Mallikuviot suunnittelin ensimmäistä kertaa sitä mukaa kun sukkaa kudoin eteenpäin ja näistä tuli kyllä ihan mun näköiset. Väreinä tietenkin mustaa ja valkoista. Lankana Nalle ja puikot kolmoset. Huomasin, että Nallella on jotenkin helpompi saada kirjoneuleesta siistiä kun vertaa vaikka seitsemään veljekseen. En tiedä mistä johtuu. Harjoittelua se vielä vaatii, että saisi ihan tasaisen neulepinnan, mutta prässäys kostean harson alla pelastaa paljon.


Lisäksi näpertelin vähän projektipussukkaa sekä tuommoiset puikonpidikkeet kirpparilta ostetusta tyynyliinasta. Nuo puikkojutut on kyllä maailman kätevimmät! Kuminauha on sen verran puikkoja lyhyempi, että sitä pitää venyttää saadakseen pukot noihin päihin. Sen jälkeen ne pysyvät näppärästi yhdessä, eivätkä pistä tai leviä laukun tai pussukan pohjalle.


Projektipussukalla on kokoa sen verran, että sinne mahtuu vaikka keskeneräiset sukat ja pari lankaa siihen työhön liittyen. Tämän tein vähän sillä silmällä, että opettelen tekemään vetoketjujen päät pussukoihin siististi. Mutta osaako joku sanoa, että mitä pitäisi säätää ompelukoneessa, kun se tekee tuommoista "vinoa" suoraa eli jokainen pisto menee vähän vinoon ja jälki on tuommoista epätasaista? Johtuuko säädöistä vai koneesta?



Lisäksi viiden minuutin tilkkujen tuhoamistyöt eli muutama naamanpyyhintärätti kaverin vauvalle.


Ruokavalio on ollut dieetin vuoksi melko salaattipainotteinen, mutta innostuin kuitenkin tekemään tällä viikolla täytettyjä paprikoita treenipäiville. Sisällä ihan jauhelihaa, sipulia ja riisiä maustettuina ja uunissa käytettyinä. Nätti lautanen, niin ruokakin maistuu paremmalle! Nyt olen kiinnostunut kamalasti kaikesta semmoisesta "terveellisestä" leivonnasta, missä ei ole käytetty juurikaan jauhoa ja sokeria vaan esimerkiksi pähkinöitä ja avokadoja. Löysinkin jo herkullisia ohjeita, joita pitää testata joskus normaalimpaan ruokavalioon siirtymisen jälkeen. Olisiko kellään lukijalla vinkata mitään hyvää blogia aiheeseen liittyen? Yhden jo löysin eli Indiedaysin portaalissa olevan The good morning-blogin.


9 kommenttia:

  1. Ihanat sukat! :) Ja aika näppärä tuo puikkopidike, mäkin voisin haluta tommosen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itekin tykkään! :) Mietinnässä vielä, että miten saisi kaikista helpoimmalla siistin näköiset, kun tuommoisen vuoritetun teko oli turhan työläs. Ehkä keinonahkaa niin ei tarttis kun ommella päät yhteen ;)

      Poista
  2. Tosi hienot sukat! Vau, suunnittelit kuviot työtä tehdessä. Minunkin pitäisi tehdä tuollainen puikkojenpidike :)

    VastaaPoista
  3. Munkin on ehkä tehtävä tuo puikkojen pidike. Vain sen takia, että kaikki kudelmat jää kesken kun puikot ehtii joutua hukkaan. Mullahan sukkaparin kutominen kestää sen vuoden verran. Tai ainaki nyt on kestänyt, jo ylikin. On just tuommoset "teen sitä mitä sattuu mieleen juolahtaan", ja nyt ei enää kuvioita oo juolahtanu mieleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, teet sit loppuun pelkkää raitaa niin saat joskus valmiiksi ;)

      Poista
  4. En ole vielä juuri omaan koneeseeni tutustunut, mutta kuinka vanha neula sinulla on koneessa? Luin, että neula pitäisi vaihtaa joka toisen valmiin vaatteen kohdalla :O olin aika järkyttynyt. Toki tarkoittanee aikuisen vaatteita, mutta silti! En muista että koulun käsityötunneilla olisi ihan näin tiuhaan vaihdeltu.. ;) miten ylälangan kireys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mä kyllä vaihda tosiaankaan joka vaatteen kohdalla. Pallokärkistä neulaa kun sivelee sormen päätä pitkin, niin tuntee jos se on mennyt "huonoksi". Se tuntu röpelöiseltä. Silloin vaihdan. Ylälangan kireys on suositeltu, muistaakseni 4-5 normi suoralle. Fb:n puolella sainkin jo tietoa, että useat uudet koneet kuulemma tekevät tämmöistä suoraa. Aika hassu juttu!

      Poista
    2. Joo kuulostaa aika tuhlaukselta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...