| NauravaNappi: Lähtötilanne

tiistai 14. tammikuuta 2014

Lähtötilanne

Syksyllä sain karistettua suurimman osan raskauden aikana tulleista kiloista ilmaisella GFG-ruokavaliolla. Kiloja jäi semmoinen kolme ja joulun aikana tuli pari lisää. Joululahjaksi itselleni ostin maksullisen kuuden viikon kuntokuurin eli Jutan superdieetin. Olisin voinut jatkaa tuolla ilmaisella, mutta koen, että kilot karisee parhaiten ryhmäpaineen alla ja perustettiinkin oma ryhmä facebookiin. Siellä voi sitten hakea tsemppiä ja kysyä tyhmiä tai vähemmän tyhmiä kysymyksiä.

Pääsääntöisesti dieetin rakenne on sama kuin GFG:ssä, mutta hieman tiukempi ja tiukkenee koko ajan. Treenejä on neljä kertaa viikossa aerobinen sekä saman verran sali-/koti-/kahvakuulatreenejä.
Oma aloitus treenien osalta meni ihan plörinäksi flunssan vuoksi ja vasta eilen uskalsin käydä ensimmäisellä lenkillä sekä tehdä kahvakuulatreenin. Salille en näitä ohjelmia mene tekemään vaan noudatan kotitreeniohjelmaa.

Tässä lähtötilanne viime viikon alusta. Mulle on oikeastaan sille puntarin lukemalle ihan sama, kunhan saisi vähän kiinteytystä tuohon höllyvään kroppaan! Ne kaikki jäljellä olevat kilot on tainneet kertyä tuohon vyötärönseudulle. Painoa on nyt suunnilleen sen verran mitä ennen Veetin raskautta ja kroppa on kyllä niin eri mallinen!




Tästä siis lähdetään ja painetaan täysillä vielä seuraavat viisi viikkoa. Teen aina sunnuntaina ajan salliessa viikkokoosteen niin pysyn itsekin kärryllä siitä, mitä viikon aikana on tapahtunut.

Viikko 1:
Ruoka: ok
Lenkki: 1/4
Treeni: 0/4
Paino: -1,4kg

10 kommenttia:

  1. Mä just mietin et mistä mä nappaan intoa ruokavalion parannukseen ja kuntoilun aloittamiseen. Nää kilot muuten mihkään tästä häviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin, että itsellä toimii parhaiten oikeasti joku ohjelma jonka mukaan syödään ja liikutaan. Muuten on niin helppo poiketa siitä ja ottaa vähän herkkuja ja sit se leviää kokonaan käsiin.

      Poista
  2. Tsemppiä sulle rutistukseen! Itse yritän kans vetää herkuttelun ihan minimiin, jotta paino ei enää raskausaikana hirmuisesti nousisi. Synnytyksen jälkeen pääsisi sitten enemmän treenailemaan, niin jospa sitä jonkunlaisen kesäkropan ehtis saada :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä mä sinnillä tän kuusi viikkoa vedän ja sitten mietitään jatkoa sen jälkeen :) Ja hei, on se kesäkroppa kesäkropppa vaikka se oliskin vähän normaalia isompi :D

      Poista
    2. Niinpä, uskon kyllä että tuolla kuuden viikon kuurilla saat haluamasi tulokset! Minuakin nämä jutan dieetit kiinnostaa, täytyy miettiä sitten synnytyksen/imetyksen jälkeen. Ja juu, kyllähän se voi hirvee treenaaminen olla viimeisenä mielessä kun vauvelin saa kainaloon :) Ja ens kesä mennään sitten vähän muhkumpana!

      Poista
    3. Mähän tein sitä go fat gota ilman mitään liikuntaa sillon kun Aava oli ihan pieni. Söin miesten annoskoot eikä se häirinnyt imetystä. Päin vastoin maitoa tli enemmän kun joi niin paljon :D Se oli muutenkin sallivampi niin kannattaa vaikka siitä edes vähän kattoa suuntaviivoja. Mulla ainakin on se, että en normaalisti syö noin tasaisesti ja juo paljon.

      Poista
  3. mä olin toissa keväänä tällä ja tuloksia tuli! ;) nyt raskaus välissä ja imetys loppu just. ja bikini challenge alkaa maanantaina!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että voi odottaa jotain tuloksia! Mikäs se bikini challenge on tai lähinnä miten se noin suurinpiirtein eroaa tästä? Onko se kans fitfarmin?

      Poista
  4. Voi vitsit, että mä kadehdin ihmisiä jotka pystyy motivoitumaan näihin juttuihin ja saa huikeita tuloksia aikaan! Mä olen niin monesti kanssa käynyt tuota ohjelmaa läpi, mutta joku lopullinen potkasu alottamiseen on vielä puuttunut...zemppiä ihan hurjasti rutistukseen!! :)

    VastaaPoista
  5. Kai bc.ssä muokataan enemmän kroppaa, eli ei niinkään laihduteta vaan saadaan lihasta ja muotoa ;) on fitfarmin. On mulla kyllä pudotettavaakin muutama kilo...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...