perjantai 31. tammikuuta 2014

Pieniä juttuja

Mitään kovin kummoista uutta ei meidän sisustuksessa ole eteisen lisäksi tapahtunut, vaikka suunnitelmia kovasti onkin. Jotain pientä on kuitenkin tullu hommattua tässä talven aikana, eikä kaikki ole aina tänne asti päätynyt. Viimeisin ostos taitaa olla Halpa-Hallista hommattu liitutaulutarra. Semmoinen parin metrin rulla maksoi alle vitosen ja siitä pienen osan laitoin työhuoneen seinälle "muistilistaksi". Teippasin washiteipillä tuommoiset kehykset taululle. Tarkoitus olisi tehdä jotain kivaa tästä Veetin huoneen seinään. Toimii samalla niinkuin ihan seinätarrana, eihän siihen ole pakko mitään kirjoittaa tai piirtää, jos ei halua.



Veetin huone sai seinälleen pienen taulukollaasin, johon mies asetteli taulut, kun itse en osannut päättää järjestystä. Tästä voi sitten lähteä jatkamaan, mikäli tauluja ilmaantuu lisää.


Veetin kanssa hamahelmeillessäni tein tämmöisiä Pacman-hahmoja, jotka on nyt sinitarralla kiinni Veetin seinässä vähän väriä tuomassa. Näitähän voi halutessaan liikutella, kun sinitarra on niin helppo vaihtaa paikasta toiseen.




Sitä sisustustarraa tosin mietin tuohon hyllyn alle, mutta sitten siihen olisi kyllä ehkä vähän vaikea kirjoittaa, kun hella on edessä. Käytiin siellä Ikealla tyttöjen kanssa, mutta yllättäen sielläkään ei ollut sitä Veetin huoneeseen haluamaani hyllyä, joten se jäi vielä odottamaan.


Olen käynyt muuten muuttamassa google+:n puolella sen kuvien automaattisen parantamisen pois ja silti varsinkin musta muuttuu blogissa jotenkin kamalan rakeiseksi :/ No älkää antako sen häiritä. Tässä on yksi kolmesta muovikorista, jotka ostin kerran Tiimarista. Settiin kuului yksi isompi kori (jossa säilytän Aavan sukkahousuja) sekä kaksi tämmöistä pienempää ja hintaa oli muistaakseni vitonen. Toinen pienistä päätyi vessaan vanupuikkojen säilytyskoriksi. Nyt ne ovat tuossa helposti saatavilla, mutta kuitenkin vähän piilossa.



Kylpyhuoneessa on myös uusi matto. En muista, onko tämä näkynyt blogissa vielä. Entinen oli se Halpa-Hallin palluramatto,joka hajosi alta aika yksikön. Toisessa vessassa oli vielä se vastaava, kun en ole löytänyt sinne mitään kivaa mattoa vielä tilalle, mutta sekin laitettiin roskiin, kun Veeti vahingossa pissasi siihen! Tämä on Casan matto ja ostettu Kärkkäiseltä. Tämän kuvioinnista tykkään tosi paljon!



2 kommenttia:

  1. Hei miltä osatolta halpa-hallista löysit tuota liitutaulutarraa? Olisi suunnitelmissa laittaa jääkaapin kylkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on ostoslista jääkaapin ovessa tuosta :) Se oli Halppiksessa muistaakseni siellä, missä oli myös kontaktimuovi, eli jossain askartelu/toimistotarvikeosastolla!

      Poista