| NauravaNappi: Sukkiksia

torstai 20. helmikuuta 2014

Sukkiksia

Tykkään tosi paljon kivoista sukkiksista, mutta miksi niitä on niin vaikeaa löytää? Varsinkin edullisesti. Olen jotenkin tosi pihi sukkien ja sukkahousujen ostamisen kanssa ja kahdeksan euroa sukkahousuista tai neljä euroa yksistä sukista tuntuu tosi paljolta! Aavalla on aika monet yksiväriset sukkikset, joita olen ostanut kirppareilta edullisesti. Yhdet Metsolan raidalliset olen raskinut ostaa jopa ihan normihinnalla. Tykkään pitää tunikoita, varsinkin kun saisin tehtyä niitä vielä lisää. Niiden kaveriksi on kiva pukea helpot sukkahousut.


Kävin alkuviikosta Kärkkäisellä ja tein sieltä muutamt hyvät löydöt. Merkkiä en valitettavasti muista, mutta näillä kaikilla sukkiksilla oli hintaa vain 3,9e, mikä on minusta aika edullinen. Ovat kuulemma ihan hyvälaatuisiakin. Vasemmanpuoleiset olivat eri merkkiä mitä nuo kahdet muut.


Koot oliva aika reiluja ja meille koko 62/68 menee varmaan koko kevään. Seuraava koko näytti todella isolta. Paitsi nämä kruunusukkikset olivat kokoa 70 ja sopivat. Pyllyssä oli tuommoinen hauska kruunu myös. Ihan vain vinkiksi niille lukijoille, joilla Kärkkäinen on lähellä ja tarve on halvoille sukkahousuille. Yksivärisiäkin oli muuten edullisesti, mutta niissä pienin koko taisi olla peräti 80.


Vinkit kivoihin sukkahousuihin otetaan vastaan ja mielellään hintatiedon kanssa. Mistä sinä ostat sukkikset ja mistä löytyy paras valikoima?

5 kommenttia:

  1. Laadukkaiden sukkisten löytäminen on todella vaikeaa! Etenkin halvemmista osa venyy ja nyppääntyy huonoksi parissa pesussa. Ketjuliikkeistä (lindex, kappahl, h&m...) voi löytää hyviä halvalla, mutta aina ei käy tuuri. Metsolan ribbisukkikset ovat kaikkein kestävimmät mitä olen löytänyt.

    VastaaPoista
  2. Minä ostin Lainalle kummitytön kautta 3kpl setin noita Jar-X:n sukkiksia. http://www.jar-x.fi/wp-content/uploads/2013/05/Sukkahousu2.jpg Ja on ollut tosi hyvät ja laadukkaat. Tilaan varmasti jatkossakin, toivoisin vaan jotain uusia kivoja värejä noihin. Mutta nuo on ollut kyllä minusta ehkä parhaita sukkiksia, mitä meillä on ollut. Ja tykkään eniten ehkä noista yksivärisistä kuitenkin kun paljon tulee värikkäistä kuosikankaista ommeltua mekkoja/tunikoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä, pitääpä käydä tsekkaamassa! :)

      Poista
  3. Mä tilasin Ennalle henkkamaukalta punapallosukkikset ja pinkit + mustat perussukkikset, oli niis kyllä jotku sydämet polvissa :P

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...