| NauravaNappi: Treenijuttuja

perjantai 7. helmikuuta 2014

Treenijuttuja

Tää treenaaminen on kyllä tuntunut pitkästä aikaa tosi hyvältä! Vaikka treenikertoja tulee kyllä ehkä hieman liikaa kun pitää liikkua kahdeksan kertaa viikon aikana eli 4x aerobinen ja 4x lihastreeni. Tuo kotitreeni on ollut yllättävänkin tehokas ja kadonneet lihakset alkavat löytyä. Ainakin haba on kasvanut, sillä se jopa tuntuu ja näkyy kättä jännittäessä. Nyt pitäisi alkaa kasaamaan itselle jokin hyvä saliohjelma ja käydä hommaamassa taas salikortti niin pääsisi tekemään välillä vähän suuremmilla painoilla kuin nuo vesipullot. Viime viikolla kävin ostamassa itselleni uudet jumppatrikoot Kappahlista. Etsiskelin netistä jotain kivoja kuviollisia trikoita, mutta aika jäkyttävän hintaisia. Mikä trikoissa voi maksaa yli satasen!


Näillä oli hintaa 29,9e ja Kappahlissahan on melkein koko ajan joku tarjous päällä, jolla saa vielä sen -25% alea. Tällä hetkellä (eipä vissiin harmita) on menossa -30% ale clubijäsenille yhdestä tuotteesta. Housut ovat laadukkaan tuntoiset ja kivat päällä. Lahje riitti juuri ja juuri tämmöiselle pitkäkoivelle!

Alla vähän parempi kuva samoista housuista Kappahlin sivuilta. Valittavana olisi ollut noita kirjavampiakin housuja, mutta päädyin helpoimpaan ratkaisuun eli näihin harmaa-valkoisiin. Helpompi sitten yhdistellä värikkäitä yläosia kun alaosa on maltillisempi.
Pantterikuosiset olisivat olleet myös melko makean näköiset!



Ellokselta bongasin nämä kaksi alempaa kuvaa. Nuo seepramaiset olisi kans aika villit! Mitäs tykkäätte? Mulla on ainakin semmoinen, että treenaaminenkin tuntuu kivemmalta jos on kivat vaatteet. Oon myös välineurheilija, koska oikeasti niillä kamppeilla on väliä. On ihan eri asia mennä hikoilmaan hengittävässä ja kosteutta siirtävässä paidassa mitä esim puuvillaisessa t-paidassa. Huonot välineet latistavat harrastuksen kuin harrastuksen. Eikä niiden kamppeiden tarvi olla sieltä kalleimmasta päästä. Teknisiä vaatteita saa edullisesti esimerkiksi silloin tällöin Lidlistä. Meidän perheessä on niitäkin käytössä!

Nyt superdieetin aikana oon ottanut ensikosketuksen myös lisäravinteisiin. Aamulla nappaan vitamiineja purkista sekalaisen läjän. On omegat, ceet, deet ja monivitamiinit. Magnesiumia en ole pystynyt syömään kun en saa nieltyä niitä tabuja. Ei ainakaan vielä ole kramppaillut paikat. Onkohan noilla jotain muuta merkitystä kuin tuo, että ei kramppaa?

Lisäksi uusi tuttavuus on palautusjuoma. Latausjuomaa tai burnereita en saa imetyksen takia syödä niin käytän ainoastaan tuota. Käytössä mulla on Fastin mansikanmakuinen Whey. Ja voin kyllä sanoa, että palkkaria käytän kyllä jatkossakin! Lihakset palautuu treenin jälkeen ihan eri lailla kuin ilman tuota. Seuraavana päivänä pystyy jopa kävelemään kivutta, vaikka tokihan se silti lihaksissa tuntuu, että jotain on tehty. Aluksi tuo maistui mun mielestä järkylle ja blendasinkin sen suosiolla banaanin kanssa muusiksi. Nykyään maistuu jo hyvältä ilmankin sitä banaania. Muita makuja en ole vielä kokeillut. Tämä jää ehdottomasti mun elämään superdieetin jälkeenkin ja voin suositella muillekin.

Ai niin, söin eilen kaurapuuron aamupalaksi kun paino junnasi taas kuudetta päivää niin johan pompsahti taas tänään alaspäin. Jätän siis aamupuuron ruokavalioon niin jospa niitä tuloksia vielä ehtisi tulla. Kokonaispudotus tällä hetkellä -3,5kg. Ja kuvassa mun uus, ihanaakin ihanampi pinkki sheikkeri. Ei voi muuta sanoa kuin "aim in laav"!


6 kommenttia:

  1. Magnesiumia kannattaa ehdottomasti käyttää! On myös poretabletteina :) kivoja housuja! Nuo seeprat on huikeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä sen pointti niinku on? Ois kiva tietää mihin se vaikuttaa!

      Poista
    2. Googleta ;) ruokavaliosta tulee liian vähän sitä sd.llä ja treeneihin nähden.

      Poista
  2. Ihania trikoita! Mulla on ollut yhdet KappAhlin trikoot muutaman kuukauden ja ne ovat olleet hintaansa nähden oikein hyvät. Malli ja materiaalin mukavuus ei ole ehkä yhtä kuin kalliimmissa, mutta sali/jumppakäytössä menee.
    Itse olen korvannut palautusjuoman purkillisella maitorahkaa, myslillä ja marjakeitolla tai -soseella. Tuossa kombossa on melko samanlainen ravintoainekoostumus mutta ilman niitä keinotekoisia makeutusaineita ja aromeita ja onhan se ihan oikeaa ruokaa josta saa muitakin hivenaineita. Tsemppiä treeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AIka paksua nuo oli kun vertas mun Craftin juoksutrikoisiin, mut muista ei ookkaan kokemusta. Vai olikohan ne juoksuhousut sittenkin Newline. No enivei :) Mä en jaksa syödä enää ylimääräistä purkkia rahkaa kun sitä menee päivässä tällä hetkellä muutenkin se kolme purkkia! :D Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan.

      Poista
  3. Googleta ;)
    Palari on tosiaan tärkeä ja siinä muodossa että elimistö saa käytettyä sen hyödyksi heti eikä kahden tunnin päästä :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...