| NauravaNappi: Peppiessu

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Peppiessu

En ole koskaan ollut kovin hyvä ompelemaan mitään puuvillasta, varsinkaan jos se sisältää kanttinauhan ompelua samassa työssä. Välistä on kuitenkin hyvä haastaa itseään tekemään jotain omien mukavuusalueiden ulkopuolelta. Lopputuloksena on Peppiessu eli Ottobren Home sweet home koossa 74cm ja helman pituus kokoa isommasta, että olisi mahdollisimman pitkäikäinen. Kangas on Tampellan retrokangasta kirpparilta eikä enää ihan priimassa kunnossa. Kanttinauhat anopin vanhoja jemmoja, jotka sain itselleni viime Kiuruveden reissulla.


Yllättävän hyvin onnistuin äidin neuvoilla ompelemaan tuon kanttinauhan ja ne vaikeimmat kohdatkin eli olkaimet näyttävät ihan siedettäviltä. Ohjeesta poiketen tässä ei ole vuorta. En raskinut käyttää kahta kangasta, mikäli essusta ei tulisikaan pidettävä.


Mallihan tässä on valtavan söpö, mutta kyllähän tämmöinen on kaikista helpoin vaate jo kävelevällä lapsella. Jospa tämä menisi sitten vielä tunikamittaisena syksyllä?


Nyt alkoi mieli tehdä lisää puuvillakankaita erilaisiin mekkoihin. Voihan niitä tehdä vaikka jemmaan? Yksi kaava ainakin odottaa jo piirtämistä ja testaamista. Pitäisi kaivella kaappeja, että löytyisikö sieltä joku testipuuvilla siihen mekkoon.



Hieman tämä on vielä reilu, kun olkaimet eivät meinaa pysyä olalla ja yllättäen oli hieman haastavaa saada kuvaa mekosta edestä päin kun malli on jatkuvasti mahallaan.


Aava muuten ryömi tänään ensimmäistä kertaa pienen matkan pariin otteeseen! Yllättäen kannustimena oli leikkipuhelin, jonka asetin vähän liian kauas, eikä Aava siihen yltänyt. Käsillä sitten veti itseään eteenpäin ja toisella kerralla liikkui jotenkin ihmeellisesti mittarimatona eli peppu pystyssä ensin ja siitä jotenkin ponnisti eteenpäin. Saapa nähdä, että mennäänkö meillä kohta ja lujaa.


Retroilun vastapainoksi ostin kirparilta pari vaatetta jemmaan vähän vähemmän retrona. Tutan 80cm liivimekko näytti hyvän malliselta ja ajattelin, että tuosta on helppo piirtää kaavatkin ja tehdä itsekin samanlaisia.


Kesäksi ostin henkkamaukan ihanan hellehaalarin. Olen miettinyt, että olisi kiva kokeilla tehdä jotain puuvillaista leikkipukua tai vastaavaa kesäksi ja yhden kaavankin taisin Ottobresta jo piirtää. Harmi kun Suomen kesä on yleensä aika kylmä niin ei kamalasti tule käyttöä hellevaatteille.

Aamu oltiin kavereilla kylässä ja nyt molemmat lapset nukkuvat sen puoli tuntia yhtä aikaa ennen kuin Aava herää. Taidan siis mennä leikkaamaan yhden paidan leiriä varten vielä kun voin. Hauskaa päivänjatkoa kaikille!



2 kommenttia:

  1. Hah, juuri tänään kaivoin kangasjemmoja samanlaiseen essumekkoon! :) Kivalta näyttää Aavan päällä ja malliin sopii juuri joku vanha retrohtava kangas. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinä monesti käy kun on itse suunnitellut jotain niin juuri silloin joku toinen on tehnyt sen sillä aikaa :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...