torstai 3. huhtikuuta 2014

Ilosofiaa





Sain Surinan Pauloissa-blogin Paulalta Ilosofiaa tunnustuksen.  Tunnustus on tarkoitettu blogeille,joista löytyy käsitöitä. Ilosofiaa was here-tunnustus on lähtenyt Ilosofiaa -blogista
ja se jaetaan kolmelle omasta mielestä kotoisalle blogille. Sellaiselle, joka saa aina palaamaan takaisin ja takaisin. Blogia kuvaillaan muutamilla sanoilla.

Paula oli kertonut blogistani näin ".Naurava nappi on monipuolinen blogi ,josta löytyy ihania
ja rehellisiä ompeluksia! Kuvat on  isoja ja selkeitä.Plussaa postaustahista!"

Olen iloinen saamastani tunnustuksesta, mutta hieman jo hävetti tuo maininta postaustahdista, kun blogissa on ollut koko viikon hiljaista kuin huopatossutehtaalla! Alkuviikko meni toipuessa ompeluleirin aiheuttamasta univelasta ja eilen tulin sairaaksi. Että näillä mennään. Tässä kuitenkin tunnustusta eteenpäin.

Itse laitan tunnustuksen jakoon seuraaville blogeille:

1. Karkelot blogi on oikea hyvänmielen blogi. Ihana Kukka taikoo lapsilleen toinen toisaan ihanampia vaatteita ja perheen koti nyt vain on herkku. Olen varma, että Kukka on oikeassa elämässä todella positiivinen ja hauska ihminen!

2. Kiikkusaari. Mitä tästä voikaan sanoa? Meillä nyt vain sattuu Marian kanssa maut prikulleen kohdalleen! Ihania käsitöitä, jotka monesti toteutettu "vähän sinne päin saksin ja hyvää tuli" :) Lopputulos aina kuitenkin huikea.

3. Projektila on yksi uusimmista tuttavuuksistani blogimaailmassa. Ah niin ihanan muodikkaita ja inspiroivia projekteja. Todella paljon kaikenlaisia DIY-juttuja niitä kaipaaville.

Kiitos vielä tunnustuksesta! Ilmoitan nämä blogit Ilosofiaa-blogiin, jossa on ihan oma sivu tehty blogeille, jotka tunnustuksen ovat saaneet. Sinne pääset suoraan tästä. Pitääkin käydä katsomassa, että löytyisikö sieltä uusia, ihania tuttavuuksia lukulistalle.

1 kommentti: