torstai 17. huhtikuuta 2014

Kangas kuin koru

Nimittäin tämä Pikkupiltin ihana Koruja korujen ystäville-kangas. Sen verran päivitän nyt tätä tekstiä, että kangas on Pikkupiltin Jonnan suunnittelema, eikä suinkaan Elisa Tuohimaan, niinkuin muistelin  :)Tämä kangas on todella kauniin harmaa, semmoinen mielestäni täydellinen harmaan sävy. Tilasin tätä ompeluleirille kimppatilauksessa hurjat puoli metriä ja siitä syntyi onneksi kaksi vaatetta ja jämätkin aion käyttää johonkin. Ideoitakin on jo niiden osalta.

Meillä mies teki viikonloppuna loistoehdotuksen, että pidettäisiin kerran viikossa semmoinen omailta, jolloin lasten mentyä nukkumaan kumpikin tekee sitä, mitä haluaa. Toisinsanoen minä ompelen ja mies pelaa pleikkaria tai katsoo jotain sarjaa, jota minä en seuraa. Ja se vaan passasi, paremmin kuin hyvin! Nämä siis ommeltu tiistaina ja aika hyvin kerkesi tehdä kolme vaatetta kun oli reilut kaksi tuntia pelkkään ompeluun varattua aikaa.


Ensimmäisenä tein mekon sillä Ottobren Giant apple-kaavalla, millä sydänmekkokin on tehty. Tällä kertaa sovelsin hihat itse ja kiinnitin ne vaan hiha-aukkojen kanttauksen jälkeen kaksoisneulalla tuonne kantin alapuolelle. Näin hihat jäävät vähän pidemmiksi, eikä tuosta kohdasta tule niin paksu. Helman pussitin hieman kuminauhakujalla ja kuminauhalla. Tuo kuminauhahelma on kätevä varsinkin konttaavalla, kun mekkoa saa vähän nostettua pois polvien alta.


Värikkäiden liivimekkojen alle pidettäväksi tein yhden mustan perusbodyn ja kokeilin samalla tuota silityskalvoa, joka on myös Pikkupiltiltä. Tein tuommoisen pikatimantin kokeilumielessä. Todennäköisesti se ei tule tuolta juuri koskaan näkymään, joten ei haittaa, että siitä ei nyt ihan täydellinen tullut! Mun mattopuukko oli varmaan vähän tylsynyt, kun se ei meinannut pystyä tuohon muoviin. Jouduin siis leikkomaan semmoisilla erittäin teräväkärkisillä saksilla, eikä saksilla luonnollisestikaan saa niin tarkkaa jälkeä. Hieman olisi voinut tuota pääntietä suurentaa, mutta mahtui se ainakin toistaiseksi vielä pään yli. Ehkä pitää vaan leikata tuo kanttaus pois ja kantata uudelleen, jos jää pieneksi.



Korukankaan jämästä sain vielä Aavalle leggarit. Näiden kaveriksi kaavailin jo vähän jotain mustaa tunikaa, johon voisi yksityiskohtana käyttää tuon kankaan jämiä...

Alla vielä sovituskuvia näistä uusimmista ompeluista. Tykkään kyllä todella paljon tästä mekkomallista ja kerrankin oli kaava, jota ei tarvinut mitenkään soveltaa. Tai no helmaan lisäsin pituutta, että on pidempi-ikäinen.










14 kommenttia:

  1. Mitä teillä sitten noin muuten tehdään iltaisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu vähän illasta ja fiiliksestä :) Mä saatan mennä lenkille tai salille sitten kun lapset nukkuu ja Pasi tekee mitä tekee. Kesällä Pasi saattaa käydä pelaan kyllä frisbeegolfia ja sillon mä kyllä ompelen.

      Yleensä katotaan yhdessä jotain sarjaa yhdessä, et tulis tehtyä yhdessäkin jotain eikä silleen et kumpikin tekee joka ilta omia juttujaan. Tokihan ompelen joskus muulloinkin iltaisin, mut ajateltiin, että jos ottaa yhden tuommoisen kunnon harrasteillan niin saa sit hyvällä omalla tunnolla kumpikin tehdä mitä haluaa :)

      Poista
    2. Niin ja pitäähän ne kotityötkin aina välistä tehdä. Ne, mitä ei välttämättä päivällä ole ehtinyt (tai viitsinyt) tehdä. Musta on kiva esimerkiksi pyykit viikata illalla kun saa rauhassa laittaa ilman, että joku repii niitä kasoja sikinsokin.

      Poista
  2. Minullakin kaapissa odotaa tuota korua kaapissa. En vaan ole vielä päättänyt mitä siitä ompelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua vähän hirvitti edes leikata tuota kun se oli niin ihanaa, että pelkäsin pilaavani sen :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tää on ja himoitsin itselle leggareita tuosta, mutta en raskinu niin paljoa tilata kuitenkaan.

      Poista
  4. Meillä tuo on ihan normisetti joka ilta lapsen nukkuessa :D Ihania vaatteita tyttöselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä oon kattonutkin, et sulla on melkoinen tahti noissa ompeluissa ;) Kyllä mäkin varmaan mielelläni ompelisin vaikka joka ilta, mut veikkaan et tuo mies ei oo samaa mieltä :)

      Poista
    2. Tässä ompeluhuoneettomuudessa on selvästi se hyvä puoli, että voidaan olla samalla yhdessä, kun ompelen :D Eli koneet on keskellä alakertaa. Hih, voi samalla katella telkkaria, kun huristaa koneella!

      Poista
    3. Hitsi, tuo oiskin kätevää. Kaks kärpästä yhdellä iskulla! Meillähän tää ompsu on tässä olohuoneesta seuraavassa huoneessa, mutta harmillisesti tuo telkkari ei kyllä näy tänne kun on seinä välissä ja telkkari väärinpäin :)

      Poista
  5. Jonnan itse suunnittelema tuo on. Eikös ne saman sävyiset tuutit ole Elisan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, minäpä korjaan heti! Mä en tiedä mistä mulle jäi päähän se Elisan nimi :D

      Poista
  6. Tosi kivoja, nuo hihat istuu vallan mainiosti :)

    VastaaPoista