| NauravaNappi: Kaxsia päästä varpaisiin

torstai 10. huhtikuuta 2014

Kaxsia päästä varpaisiin

Veeti oli tänään hetken aikaa yksin pihalla leikkimässä ja hieman alkoi huvittaa, kun katsoin päälle valikoituneita vaatteita. En löytänyt mistään Veetin kypärälakkia ja pipoa ja otin jonkin toisen pipon kaapista. No, sattui käsiin tuo vanha Kappahlin pipo, joka sopikin värien puolesta täydellisesti takkiin. Kävi vaan niin, että pipo, takki sekä housut ovat kaikki samaa merkkiä. Kengät ovat ainoastaan Kavatin karvakumppari. Ehkä muuten paras ostos pitkiin aikoihin ja eniten käytetyt kengät koko talvena.



Nyt on ollut sen verran kuivat kelit, että jätettiin kurahaalari suosiolla kaappiin ja puettiin popin windfleece alle ja välikausivaatteet päälle. Tuo takki oli kyllä ihan nappiostos, sillä tykkään tuosta väristä todella paljon. Ihanan pirteä olematta kuvioiden sekamelska.


Muistelin, että ostin todella reilut housut syksyllä, mutta eipä nuo ole kuin 104cm ja Veeti on jo yli sen. Mahtui onneksi vielä jalkaan, mutta syksyksi pitää varmaan olla jo kokoa tai pari isommat. Musta tuntuu, että tuossa takissa on hieman materiaali muuttunut aikaisempiin verrattuna? Onko kellään muulla samanlaista mielikuvaa? Tuo on jotenkin mun mielestä vähemmän laadukkaan tuntoinen kuin esimerkiksi se vihreä, joka meillä aiemmin oli.


Ei mitään järin suurta mitoitusta tuo takkikaan, kokona siinä 110cm ja samaan aikaan mahtuu päälle vielä se popin viime syksyn takki, joka on kuitenkin kaksi numeroa pienempi.


Mietin, että pitäisikö yrittää tehdä joku musta takki semmoiseen siistimpään menoon, mutta tuo puuvillan ompelu kun ei oikein ole mun juttu ja ompelukonekin käy jotenkin kumman kankeasti. Pitäisi varmaan aukoa ja putsata, jos se vähän helpottaisi.

Meillä oli eilen aamupäivästä pari kaverin lasta hoidossa kaverin parturin ajan ja oltiin aluksi tuossa meidän pihalla. Hitiksi muodostui saippuakuplien puhaltelu ja vuorotellen puhaltelivat ja toiset ottivat kiinni. Vuorotellen jo siksi, että lapset halusivat puhaltaa ilman hanskoja ja kovin pitkään en antanut ilman olla. Minä taisin päästä kaikista helpoimmalla tässä hommassa kun Veetillä oli kavereita, niin ei vaatinut mua koko ajan leikkimään. Mulla oli siis rento aamupäivä ja mielelläni otan vastaisuudessakin mukelot hoitoon, niin pääsee itse tekeen jotain muuta sillä aikaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...