| NauravaNappi: Kun lapset nukkuvat

torstai 17. huhtikuuta 2014

Kun lapset nukkuvat

Erään aikaisemman postauksen kommenttilootaan oli serkkuni jättänyt kysymyksen, jossa kyseli, että mitä meillä normaalisti iltaisin tehdään. Kysymys liittyi siis siihen, kun kerroin, että ollaan otettu viikkoon yksi harrasteilta ompelulle ja pleikkarin pelaamiselle. Piti sitten ihan alkaa miettiä, että mihin se ilta livahtaa sen jälkeen kun lapset nukkuvat.


Samalla aloin myös miettiä, että mitä ihmettä me on tehty kaikella sillä vapaa-ajalla ennen kuin meillä oli lapsia. En keksinyt. Sillon oli periaatteessa töistä tulemisen jälkeen koko iltapäivä ja ilta omaa ja yhteistä aikaa, mutta en silti keksinyt, että mitä me ollaan silloin päivät hommattu. Tokihan silloin kavereillakaan ei ollut lapsia, joten kylässä pystyi käymään myös kahdeksan jälkeen ja päästiin yhtä aikaa myös vaikka lenkille. Silloin en vielä ommellut enkä pitänyt blogia, joten niihinkään ei kulunut aikaa. Ilmeisesti ihmisen muisti on hyvin valikoiva tai sitten me ei olla tehty yhtään mitään koskaan!

Lapset rajoittavat aika paljon illalla tapahtuvaa tekemistä, koska halutaan pitää selvät rytmit ja että illat sujuisivat suunnilleen toistensa kaltaisesti joka päivä. Kun lapset nukkuvat, ei voi lähteä mihinkään enää yhdessä ja harvoin pääsee esimerkiksi lenkille ihan kahdestaan. Tekemistä pitää keksiä kotona, mikäli haluaa tehdä jotain sellaista, mitä tehdään yhdessä. Tärkeää olisi kuitenkin viettää myös sitä kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa, eikä ainoastaan perheenä.


Yleensä meillä lapset ovat jo kasin maissa nukkumassa ja sen jälkeen käydään usein sitten kahdestaan saunassa, koska Aavaa ei olla vielä viety saunaan. Siellä on hyvä rauhassa vaihtaa päivän kuulumiset. Sitten kun syö iltapalan ja hommailee muita iltajuttuja, on kello helposti jo puoli kymmenen. Tykkään mennä nukkumaan tuossa yhdentoista maissa, joten siihen jää sitten alle kaksi tuntia aikaa tehdä jotain. Meidän yhteinen tekeminen on yleensä jonkin sarjan tai elokuvan katsomista. Samalla saatan esimerkiksi kutoa tai neuloa, koska muuten todennäköisesti nukahdan kesken ohjelman.


Toisinaan minä ompelen ja mies tekee mitä haluaa. Lasten nukkumaanmenon jälkeen saatan lähteä myös vielä lenkille tai salille tai tehdä kotitreenin ja kesällä eli valoisaan aikaan mies saattaa vielä mennä pelaamaan frisbeegolfia. Mies käy salilla ennen töihin menoa, että molempien ei tarvitse ahdata urheilua iltaan. Pyrin ompelemaan tilauspipot Aavan päiväunien aikaan, mutta joskus ei vaan ehdi, jos tilauksia on paljon ja silloin teen töitä myös illalla. Blogiakin päivittelen iltaisin, mikäli en ole päivällä ehtinyt kirjoittaa valmiiksi mitään. Saatan myös piirtää kaavoja ja leikata kankaita valmiiksi, että tiistaina ehtisi ommella mahdollisimman tehokkaasti ilman häiriöitä.


Ennen lapsia pelasimme silloin tällöin myös lautapelejä iltaisin. Nyt ei olla kyllä pelattu mitään pitkään aikaan. Tai no ei siitä ihan kamalan kauaa ole kun pelattiin Menolippua! Se onkin loistava peli aikuisille, jotka pitävät lautapeleistä. Pitäisi pelata enemmänkin, koska se on oikeasti kivaa ja molemmat tykkäävät siitä. Mitään kovin ihmeellistä ei siis tehdä meillä iltaisin. Kotityöt yleensä saan tehtyä päivällä, mutta aina ei ehdi tai viitsi ja silloin teen niitä illalla. Osa kotihommista on myöskin semmoisia, että ne on kiva tehdä illalla rauhassa. Pesen myös pyykit usein illalla, koska meillä on yösähkö.

Kysymys sai mut kiinnostumaan kovasti siitä, että mitä muut ihmiset tekevät vapaa-ajallaan? Mitä teidän perheessä tehdään, kun lapset jo nukkuvat? Ja varsinkin se kiinnostaa, että mitä teillä tehdään yhdessä, pariskuntana? Entä lapsettomat lukijat, mihin käytätte vapaa-ajan yksin tai yhdessä?

Kuvat eivät liity mitenkään tekstiin, mutta laitoin ne, koska pelkkä teksti on musta itsestä jotenkin puuduttavaa lukea. Aava kävi eilen ensimmäistä kertaa istalteen kylvyssä ja katsokaapa mihin asentoon neiti kiipesi tänään halkokoria apunaan käyttäen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...