| NauravaNappi: Välineurheilua ja puhelinsovelluksia

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Välineurheilua ja puhelinsovelluksia

Paikallisessa Intersportissa oli muutamana päivänä sellaiset alennusmyynnit, että kaikki kengät ja vaatteet olivat -40%:n tarjouksessa. Erehdyin sitten kokeilemaan jalkaani näitä Merrelin barefoot-kenkiä. Malli on Road glove dash 2. Ei näitä turhaan sanota paljasjalkakengiksi, sillä nämä istuivat ainakin omaan jalkaani niinkuin sukka! Melkein kuin ei kenkiä olisi jalassa ollenkaan ja eivätkä nämä paina mitään. Juoksukengäthän mulla jo on, mutta kai sitä parit tarttee, että ei yhdet kulu sitten liikaa? Vai mikä olisi tarpeeksi hyvä selitys uusille kengille.

Nyt pitää sitten opetella uusi juoksutekniikka, kun näillä ei askelletakaan enää kantapää edellä niinkuin vanhoilla kengillä. Eilen kävin ihan pienen parin kilometrin lenkin näillä heittämässä ja hyvältä tuntui jalassa, eikä toistaiseksi mikään paikka kipeytynyt. Näinkin voi käydä siiryttäessa näihin barefooteihin. Pidemmät juoksut juoksen kuitenkin toistaiseksi noilla vanhoilla kengillä ja totuttelen näihin rauhassa.


Toinen uusi apuväline mulla on Polarin Bluetooth-vyö, joka toimii samalla vanhan sykemittarin kanssa että puhelimen kanssa bluetoothin kautta. Mies osti tämän mulle jo äitienpäivälahjaksi, mutta vasta nyt se on ollut mulla aktiivisemmassa käytössä. Asensin puhelimeen Polarin Flow-appsin, joka kerää tietoja lenkistä Sports trackerin tapaan, mutta puhelimelta ne harjoitukset siirtyy automaattisesti nettiin (kun on kirjautuneena tuonne polar flowhun) ja siellä on helppo tarkistella esimerkiksi juoksussa kehitymistä. Ennen keräsin tietoja ihan exceliin, mutta nyt kaikki lenkkien kestot, nopeudet ja sykkeet reitteineen löytyvät tuolta Flowsta.

Vielä olisi hakusessa joku hyvä intervalli-appi puhelimeen. Semmoinen missä olisi vähän pidempiäkin lenkkejä eikä niin, että viisi puolen minuutin pätkää juoksua ja väliin sitten minsa kävelyä ja kotiin. Yhden Roosa Nauha-sovelluksen otin, missä tavoitteena oli juosta kymppikilsa, mutta sekään ei jotenkin toiminut. Koko matka olisi pitänyt juosta puoleen tuntiin ja muutenkin se oli vähän omituinen.


Päivitin jossain vaiheessa puhelimeni uuteen ja vanha sai lähteä äidilleni tämän Galaxy s4:n tieltä. Olen tykännyt tuosta isosta näytöstä ja padin käyttö on jäänyt aika vähälle, kun tuollakin voi surffata. Puhelimeen on myös kiva ladata noita appseja ja uusin löytöni on Plant nanny! Olen aina ollut tosi huono veden juoja ja nyt kun olen yrittänyt sitä kolmea litraa juoda, niin tästä on ollut suuri apu. Tuo sovellus on vähän kuin peli, jossa kastellaan kukkaa aina kun juodaan lasi vettä. Samalla se kertoo, että kuinka monta lasia pitää vielä päivän aikana juoda. Olen asettanut ohjelmaan hälyn, joka parin tunnin välein muistuttaa kukan kastelusta ja nyt olenkin joka päivä saanut täyteen tavoitteeni. Samalla tuo söpö kukka kasvaa isommaksi ja isommaksi :)


Urheiluohjelmien ja tämän Plant nannyn lisäksi käytän puhelimessa Spotifytä, Whats uppia ja Instagramia netin lisäksi. Mitä appseja teidän puhelimista löytyy tai mitkä ovat niitä "must have"-juttuja??

4 kommenttia:

  1. Mulla on ollu barefootit vuoden verran. Edelleenkään en käytä niitä kovin pitkillä lenkeillä, mutta kävellessä kyllä aina ja juostessa, jos lenkki on max 5 km. Työkengiksi ostin sellaisen barefoot-balleriinat myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salikenkinä ois myös ihanat, mut en taida raskia sinne noin hinnakkaita ostaa. Mullahan oli tosiaan vanhat kengät semmoiset semibaret, niin ei onneksi se siirtymä oo niin jyrkkä ja vanhoillakana ei oo tullut jalat kipeeksi lenkeillä. Mut pitää hiljalleen alkaa pidentään tonne vitosen lenkkiin ja alkaa kattoa, että mitä kroppa tykkää.

      Poista
  2. Tuo vesisovellus oli heti pakko ladata:)

    Samoja sovelluksia aika paljon meillä onkin. Pankin oma sovellus on kätevä kun pystyy viivakoodia lukemalla maksamaan laskut. Taskulamppu sovellus on ihsn hitti ja todella monesti tarpeen. Kuvankäsittelyt, Pinterest, Ebay, Facebook ym... Nämä sosmediajutut. Radiot, sit lehdet tm... Miten sitä pärjäskään ennen iphonea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pankin oma on mullakin, tosin en oo hoksannut tuommoista viivakoodinlukua! Ja tosiaan taskulamppukin löytyy (vai olikohan se vanhassa puhelimessa!?!), mutta sitä oon käyttänyt tasan kerran keikalla ;) Ja nyt kun sanoit niin onhan mullakin Pinterest, blogger ja facebook puhelimessa :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...