| NauravaNappi: Aavan vaatekaapilla

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Aavan vaatekaapilla

Joku aika sitten sain kommenttilootaan toiveen postauksesta, jossa esiteltäisiin Aavan vaatekaappia. Niinpä yksi päivä lasten nukkuessa yritin parhaani mukaan nopsaa kuvailla vähän vaatteita. Kuvista puuttuvat tietysti sillä hetkellä pesussa olleet vaatteet.

Ihan ensimmäisenä tämmöinen kuva sekaisesta vaatekaapista tai siis oikeastaan kodarin hyllyistä, jossa Aavan vaatteet tällä hetkellä ovat. Ylhäällä kesävaatteita, jumppiksia ja yökkäreitä ja alhaalla normaalit vaatteet.



Mulla ei ole oikein semmoista selvää tyyliä vaateiden suhteen, koska tykkään lastenvaatteissa monenlaisista retroista mustavalkoisiin. Se näkyy ehkä myös näissä kuvissa. Toisaalta on kiva, että ei tykkää vain yhdestä jutusta, koska silloin saa paljon vaihtelua pukeutumiseen.


Eniten Aavalla pidetään erilaisia mekkoja ja tunikoita, mikä varmasti näkyy myös niiden määrässä. Suurin osa itse tehtyjä, mutta jotain myös kaupasta ostettua. Takimmaisena alemmassa kuvassa on uusin liivimekko, jonka varmaan esittelen paremmin myöhemmin sovituskuvien kera.


Mekoista ja tunikoista suosin paljon hihattomia versioita, joiden alle voi laittaa bodyn tai olla kesällä ilman. Ovat monikäyttöisempiä mitä pitkähihaiset.



Muutama farkkumekkokin meiltä löytyy. Vasemmanpuoleinen on lahja, joka on ollut todella pitkäikäinen! Koko muistaakseni 68cm ja mahtuu vieläkin hyvin päälle. Toisen olen ostanut odotusaikana kirpparilta.


Näiden lisäksi on vielä muutamia tunikoita. Alla ne, mitkä kaapista sillä hetkellä löytyi.


Ulkokäyttöön lähinnä Aavalla on pari hupparia, yksi svetari sekä muutama neuletakki, jotka eivät kuvassa näy.


Housuista puolestaan on huutava pula! Vasemmalla "normaalit" housut ja oikealla leggarit, joista saisi alkaa karsia lyhyitä pois. Mummulassa leikoin jo parit musta jc-leggarit lisää, kun jäi muutama pikkupala omista ja Veetin housuista yli.


Bodeja on tämmöinen pino, mutta niitä meillä aika harvoin pidetään yksistään. Ehkä johtuen myös siitä, että niiden kanssa pidettäviä alaosia ei oikein ole. Näistäkin osan saisi varmaan laittaa jo pois, mutta kun pitäisi ensin kokeilla, että mitkä mahtuvat päälle ja mitkä eivät.


Haalareita on käytössä viisi, joista neljä hupullista jumpsuittia ja yksi "miikkari"-haalari.


Kahdet kesäsortsit sekä parit caprit lämpimimmille ilmoille sekä lyhythihaisia bodeja.


Yöpukuja...


Sukkahousuja säilytän virkatussa korissa vaipanvaihtoalustan vieressä. Kori on liian pieni tai sitten sukkiksia on ihan liikaa. Ainakin kolmet taitaa olla vielä pesussa kuvaa ottaessa...


Tämmöisiä vaatteita löytyy meidän neidin kaapista! Nyt pitäisi kovasti ommella perusvaatetta syksyksi, koska Aavalla ei taida olla juurikaan seuraavaa kokoa jemmattuna. Onko teidän mielestä paljon, vähän vai sopivasti vaatetta, jos vertaatte omien lasten vaatekaappeihin? Kiinnostaisiko samantyylinen postaus Veetin vaatekaapista? Se tosin näyttää tällä hetkellä vähän ankealta, koska paitoja ja housuja pitäis tehdä lisää. Jostain syystä kaikki hihat alkavat olla lyhyitä...

1 kommentti:

  1. Jee, kiitos :) Aavalla onkin paljon mekkoja ja tunikoita. Sukkahousuja ei ole koskaan liikaa :D Tee vaan Veetin vaatekaapista postausta, mä tykkään lukea tämmösiä (ja bongailla tuttuja kuoseja).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...