maanantai 25. elokuuta 2014

Löytöjä

Olen pitkin kesää kierrellyt kirppareita oikeastaan joka viikko yhtenä päivänä. Mukaan on tarttunun tarpeellista ja vähemmän tarpeellista tavaraa, vaikka melko usein tulen kotiin tyhjin käsin. Ajattelin pitkästä aikaa laittaa kuvan muutamista tavaroista, mitä olen kesän aikana ostanut.

Huippulöytyö oli nuo kaksi autoon tulevaa matkustustyynyä. Hintaa noilla oli kaksi euroa kappale muistaakseni. Tuo aukko siis tulee takaraivon taakse ja nuo muhkurat kaulan molemmin puolin ja vielä magneetilla kiinni. Näin lapsen pää ei pääse retkottamaan autossa nukkuessa. Tavalliset, puhallettavat matkustustyynyt kun eivät oikein toimi turvaistuimen kanssa, kun se tyyny ei mahdu istuimeen niiden sivutörmäyssuojien vuoksi.


Pari peliä ostin myös, joista toinen ihan tavallinen muistipeli ja toinen tuommoinen Muumien sanasirkus, jossa on kaksi peliä eri puolilla pelilautaa. Tuo on just nyt hyvä, kun Veeti on alkanut lukea ja pelissä tehdään erilaisia sanoja. Ihan kiva peli myös aikuisen pelata. Löysin myös tuon tupperin piirtolevyn, jossa on kirjaimet. Tuo oli aika tyyris yhdeksi levyksi, enkä olisi sitä varmasti ostanut, jos se olisi ollut ihan mikä tahansa muu kuin tuo kirjainlevy.

Tupperin nokkamukin ostin eurolla. Mukista puuttui kahvat, mutta se ei haitannut, kun meiltä löytyy valmiiksi yksi kanneton muki ja nyt nämä kaksi yhdistämällä sain yhden ehjän mukin.



Lauantaina saloisten kirpparilta löysin kassillisen muoviastioita ja ruokia leikkimökkiin kolmella eurolla. Vanha emalikattila on myös leikkimökkiin ja sen hinta oli neljä euroa. Nyt alkaakin olla leikkimökissä tarpeeksi leluja leikkejä varten niin voi tuoda takaisin sisälle siellä väliaikaisesti olleet lelut.

Veetille ostin uuden palapelin, jossa on kuusi palapeliä tallella. Saapahan vähän vaihtelua, kun ei tarvitse aina niitä yksiä ja samoja koota. Toinen löytämäni peli oli Rölli-lautapeli, joka oli oikeastaan kuin uusi. Ajattelin jemmata sen ja laittaa synttärilahjaksi Veetille. Siksi siitä ei ole kuvaakaan, kun se on vielä autossa, että Veeti ei nähnyt sitä. Itselleni ostin Riihimäen lasin purkin kun sain vitosella. Harvoin noita enää alle parinkympin irtoaa mistään.


Pentikin hyväkuntoinen pussilakanasetti pinnasänkyyn maksoi neljä euroa. Saman hintainen oli muumityyny, jonka löysin eilen Ylivieskan kirpparikierrokselta. Aavalle ostin Nokian karvavuorikumpparit vitosella. Nyt on ainakin jotkut kengät olemassa Aavallekin, vaikka epäilen, että nuo ovat vielä hieman isot. Menevätpä sitten keväällä jos eivät nyt.


Kenkiä en ole enempää löytänyt, vaikka kovasti olen yrittänyt katsella. Eihän teistä kellään olisi myydä tyttövärisiä goretexejä vaikka Vikingiltä koossa 21? 

9 kommenttia:

  1. Mullaki on kirppispostaus työn alla. Ehtis vaan päiväsaikaan kuvaamaan kun on valoa..

    VastaaPoista
  2. Moikka! Sain itsekin käsiini tuon Muumien sanasirkus pelin, mutta siitä yksilöstä oli kadonnut ohjeet. Olisiko mahdollista saada sinulta kopion/kuvan ohjeista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitatko mulle vaikka spostia nauravanappi@gmail.com tsi yvtä fb:ssä niin yritän muistaa kattoa kotona et onko ohje tallessa. Voin kyllä skannata sulle sen jos löydän!

      Poista
  3. Hei! Mullakin on Muumien Sanasirkus ilman ohjeita! Voisitko vielä auttaa minuakin pliis! Jotakin on niin vaikea löytää ohjeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan viikko reissussa niin jo muistat vaikka kysyä uudelleen sunnuntaina 😁

      Poista
    2. Hei! Oletteko jo kotona? Onnistutko nyt peli-ohjeen lähettäminen 😊? Minä ja poika olemme jo innossa ja valmiina pelamaan 😂

      Poista
    3. Tiedätkö, meidänkin ohjeet on mennyt hukkaan! :/ Ei olla hetkeen pelattu enkä muista sääntöjä ja tosiaan ei netistä löydy. Yritän saada itselleni jostain ne niin jos onnistaa niin laitan sullekin :D

      Poista
  4. Harmi:(. Toivottavasti etsiminen sulla onnistuu parempi kuin minulla. Odotan viesti sulta.

    VastaaPoista