keskiviikko 13. elokuuta 2014

Se on valmis, se on ihana, se on leikkimökki!

Nyt se on vihdoin valmis, meidän leikkimökki nimittäin. Tilattiin leikkimökki samasta paikasta, mistä meidän palju on tullut eli Pajulan paljuilta Alavieskasta. Käytiin paikan päällä mukana muutamia ideakuvia mökistä ja niiden pohjalta lähdettiin suunnittelemaan meidän tarpeisiin mökki. Kokoa mökillä on noin 2x3m ja korkeuttakin niin reilusti, että saatiin sisälle mahtumaan parvi. Ehdoton vaatimus oli se, että mökissä mahtuu aikuinenkin seisomaan ja olemaan ilman, että tarvii olla koko ajan kumarassa.


Muotokieleltä haluttiin hyvin simppeli mökki vinolla katolla. Tämä mahdollisti parven saamisen helposti toiseen päätyyn. Yksi toive oli myös kioski-ikkuna, joka toteutettiin parven alle pleksistä. Nyt leikkimökissä voi leikkiä myös kioskia. Mökki tuli meille maalaamattomana, mutta muutoin täysin valmiina. Ainoastaan tuo pikkuterassi piti itse kiinnittää. Mukana tuli myös rimat, jotka voisi laittaa terassista kattoon pystysuunnassa, mutta katsotaan, että laitetaanko niitä ollenkaan.


Tämmöistä hieman perinteistä isompaa mökkiä suunniteltaessa kannattaa tarkistaa oman kaupungin rakennusvirastosta, että tarvitseeko rakennus jonkinlaisia lupia. Nämä asiat ovat nimittäin kaupunkikohtaisia.


Mökki on maalattu samoilla maaleilla, millä meidän talo, joten se sopii hyvin pihapiiriin. Mökistä haluttiin myös senkin vuoksi melko iso, että kun lapset ovat liian isoja leikkipuuhiin, saa tästä tehtyä varaston tai vaikkapa ihan kesäkamarin. Parven ansiosta tuolla voi myös nukkua kesäisin.


Terassille laitoin aikaisemmin tekemäni pilvimaton, jota en olekaan täällä blogissa esitellyt. Samanlainen löytyy myös talon sisältä, takaoven edestä työhuoneesta. Ostin kuramattoa metritavarana ja leikkasin kaksi kappaletta noita pilvimattoja siitä.


Sisäpuoli maalattiin ulkomaaleilla, jotta se kestäisi mahdollisimman hyvin säävaihteluita. En halunnut sisäpuolesta täysin valkoista, joten valitsin tehostemaaliksi mintun. Se sopii niin tytöille kuin pojille kun taas esimerkiksi vaaleanpunainen olisi ollut liian tyttömäinen.


Parvi on ihan aikuisen nukuttava ja sinne on kiva kömpiä vaikka kirjaa lukemaan. Pitää käydä vielä ostamassa sinne patja ja ommella pari tyynyä, joiden päällä voi sitten hyvin köllötellä. Lisäksi pitää laittaa tuonne ylös jokin hylly, johon saa vaikka valon ja tavaroita säilytykseen. Saa nähdä, että ehdittäisiinkö me jo tänä vuonna Veetin kanssa tuonne yökylään!


Leikkimökkiin pääsi myös vaarilta otettu vanha tuoli, jonka isäni hioi ja minä maalasin keltaiseksi.



Aavan huoneessa väliaikaisesti ollut Expedit siirtyi nyt palvelemaan leikkejä leikkimökkiin ja samalla saatiin sinne myös ruuanlaittomahdollisuus ;)


Seinien koristeeksi hurautin elämäni ensimmäisen viirinauhan kangaslaatikon jämäpaloista.





Leikkimökin pieni pöytäryhmä ja vanhasta lasten sängystä tehty sohva sekä keltainen seinähylly on haettu vaarin luota, minun vanhasta leikkimökistä. Sohva ja pöytäryhmä ovat vaarin mulle aikoinaan tekemät ja niillä on siksi myös tunnearvoa. Niitä on säilytetty melkein kolmekymmentä vuotta kylmässä leikkimökissä, eivätkä ole menneet juuri miksikään. Sohvan patjaa en iljennyt ottaa vaan se käydään vielä ostamassa.


Keittiön pöydän päälle tekisi mieli laittaa nitojalla jokin kiva vahakangas päälle!




Alemmalla hyllyllä olevat muoviset astiat ovat muuten Tupperwaren, nekin minun lapsuudesta. Harmittaa, että sarjaan kuuluva pieni kakkukupu alustoineen on vuosien varrella kadonnut johonkin. Se olis ollut mainio!





 Tämmöinen pieni leikkijäkin löytyi tänään illa mökistä :)




15 kommenttia:

  1. Ihana leikkimökki! Iski leikkimökkikateus. :) Meillä on ihan käsittämättömän pieni leikkimökki - eipä siellä kyllä kukaan juuri leikikään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saapa nähdä leikkiikö tuollakaan :D Mutta onpahan nyt kuitenkin ja kyllä me ainakin yötä siellä aiotaan joskus olla, kun ei telttaa omisteta.

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Ja tykkään erityisesti siitä että toimii niin hyvin sitten jatkokäytössäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta, onhan se kiva, että pihalla ei sit nökötä ränsistymässä rakennus, jolla ei oikein tee mitään. Tuonnehan mahtuu sit nätisti ruohonleikkurit ja vaikka puutarhakalusteet jos niikseen tulee.

      Poista
  3. Harvinaisen tyylikäs leikkimökki!

    VastaaPoista
  4. Millä leikkimökki kuskattiin teidän pihalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkimökin tekijän naapurissa asuu kuljetusyrittäjä, joka toi sen meille semmoisella kuorma-autolla, jossa oli nosturi eli kokonaisena vaan nostettiin paikoilleen :)

      Poista
  5. Tosi kiva! Itse pidän enemmän perinteisestä leikkimökistä juuri mittasuhteiden vuoksi, että lapselle se on sopiva, mutta tuollaisen ottaisin omaan käyttöön kyllä :D ihanasti sisustettu! Keittiöidea on huippu!

    VastaaPoista
  6. Mo todella, todella ihana! Kauniisti sisustettu, värit on ihan täydelliset ♥♥

    VastaaPoista
  7. Ihana leikkimökki :) Mikäköhän on teidän leikkimökin ja parven korkeus? Meillä leikkimökki suunnitteilla ja parvi myös. Siksi kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PIti ihan käydä mittaamassa etten kovin pahasti valehtele :) Korkeus tuosta korkeimmasta kohtaa on noin 2,5m ja matalammasta päästä noin 2m. Parve alle jäävän tilan korkeus on 1,4m suunnilleen.

      Poista