| NauravaNappi: sisarukset

torstai 7. elokuuta 2014

sisarukset

Nyt kun Aavan vauvavuosi alkaa olla loppusuoralla, on mukava tehdä pieni vertaus siihen, miten samanlaisia tai erilaisia Aava ja Veeti ovat vauvoina olleet. Poimin tähän juttuun kuvia, joissa molemmat ovat samanikäisiä eli kummankin kuvat on otettu heinäkuussa. Samalla voi katsoa, onko yhdennäköisyyttä niin kovasti kun kaikki tuttumme väittävät, vaikka itse en lapsia kovin samannäköisiksi mielläkään!

Aava ja Veeti ovat olleet vauvavuotena todella erilaisia luonteeltaan. Veeti oli vauvana hyvin rauhallinen tapaus, jolla ei ollut kiire mihinkään. Puoli vuotta Veet pötkötteli tyytyväisenä leikkimatolla liikkumatta mihinkään, toisin kuin siskonsa, joka parin kuukauden ikäisenä sai ähellettyä itsensä selältä mahalleen. Veeti oli muutoinkin supertyytyväinen vauva, joka itki vain silloin kun oli oikeasti jokin hätänä. Mun äitikin kuuli Veetin itkevän ensimmäistä kertaa Veetin ollessa varmaan jo parin kuukauden ikäinen ja äiti kuitenkin kävi meillä lähes viikottain. Silloin luulin, että vauvat itkevät noin vähän. Heti jos jollain toisella oli semmoinen nykykäsityksen mukaan normaalin verran itkevä vauva, niin itsestä tuntui, että vauva itkee jatkuvasti. Itse kun oli tottunut siihen, että vauva ei juurikaan itke.


Nyt voikin sitten miettiä, että voi kuinka väärässä sitä onkaan ollut! Aava kun on alusta asti ollut tosi itkuinen varsinkin muualla kuin sylissä. Vieläkin itkee huomattavasti enemmän, mitä Veeti pienenä ja on selvästi vaativampi ja syliriippuvaisempi kuin Veeti. Selvästi enemmän nainen kun on vaativa ;)


Muiltakin piirteiltään lapset ovat kuin yö ja päivä! Veeti ei koskaan esimerkiksi juurikaan syönyt mitään maasta ja Aava pistää suuhunsa ihan kaiken, mitä käsiinsä saa. Oli se sitten ruokaa, pikkukiviä, ruohoa, paperia tai hiekkaa. Siis ihan mitä vaan minkä suuhun voi puskea. Veetin kanssa käytiinkin paljon puistoissa ja oltiin pihalla, kun se pihalla oleminen oli niin paljon helpompaa. Nyt pihalla olo on yhtä ei-sanan hokemista ja tavaroiden kaivelua suusta.


Veeti ei myöskään kummemmin kiipeillyt sisällä mihinkään eikä purkanut laatikoita. Aava puolestaan pitää köyttää syöttötuoliin remmilla tiukasti kiinni ja silti meinaa päästä sieltä kiipeämään pois. Aukoisi myös varmaan kaikki keittiön laatikot, mikäli niissä olisi vetimet. On luonteeltaan siis paljon uteliaampi mitä Veeti oli. Kiipeilee muuallekin todella taitavasti ja osaa jo itse nousta sängylle ja sohvalle ja sängyltä jopa osasi tulla pylly edellä alas. Tänään leikkipuistossa Aava kiipesi semmoista loivaa kiipeilyseinää pitkin ja mun piti vaan pitää pyllystä kiinni, että ei tipahda taaksepäin. Veeti osasi kiivetä samasta seinästä ehkä kahden tai kolmen vanhana. Kotonakin saa olla melko kärppänä, että Aavalla ei olisi koko ajan sormet jossain saranoiden välissä.


Molemmilla lapsilla on kyllä ollut sisua ja itsepäisyyttä havaittavissa, eikä se Veetillä ainakaan poiskaan ole lähtenyt ikää tullessa lisää.


Ruumiinrakenteeltakin ovat erilaisia. Veeti oli pitkä ja laiha luikku ja Aava on selvästi pehmeämpi pullukoine reisineen :) Juuri Pyhäjoella apteekista tullessa joku äidin tuttava, vanhempi nainen, sanoi Aavasta, että "mikä ihana pullukka" :) Molemmat ovat pitkiä, mutta Aavan pituus tulee aina pari senttiä Veetiä perässä, mutta paino menee edellä. Vaikka Aava lähti liikkumaan huomattavasti aikaisemmin, alkoi Veeti kontata kuitenkin ennen Aavaa. Ensiaskeleet Veeti otti ilman tukea 11kk:n iässä ja Aavalla niitä vielä odotellaan.

Alempi kuva kuvastaa hyvin Aavan luonnetta. Joka paikkaan pitää kiivetä minne vain on mahdollisuus päästä. Sitten kohta huudetaan kun tipahdetaan alas tai ei päästäkkään pois sieltä, minne piti kiivetä.


 Hyvin itsensä näköisiä ovat molemmat, vaikkakin samoja piirteitäkin löytyy. Mutta katsokaapa kuinka paljon vähemmän tukkaa Veetillä on ollu samanikäisenä mitä Aava on nyt!


Outoa katsella Veetistä näitä kuvia kun tuntuu, että ei meillä koskaan ole tuommoista pikkupoikaa ollutkaan vaan että ainahan se on ollut tuommoinen iso ukko niinkuin nyt. Tuntuu, että noista ajoista on jo ikuisuus, vaikka toisaalta tuntuu välistä siltä, että juurihan me tultiin sieltä laitokselta ensimmäistä kertaa kotia vauvan kanssa lämpimässä syksysäässä. Jotenkin aika on mennyt valtavaa kyytiä ja asiat tuntuvat kuitenkin tapahtuneen ihan vasta.


Veeti ei vielä ihan kamalasti arvosta Aavan seuraa, koska tyhmä pikkusisko syö kaikki lelut ja pilaa muutenkin leikit. Ehkä se mieli vuoden parin päästä muuttuu. Sitten Aavastakin on jo enemmän seuraa leikkeihin. Vaikka siskoa kutsutaan ehkä yleisimmin nimellä "tyhmä Aava", on se kuitenkin Veetille tärkeä ja varsinkin vieraille Veeti esittelee ylpeänä siskonsa "tuo on mun pikkusisko, sen nimi on Aava".


Yksi selkeimmistä eroista lasten välillä on selväst nukkumaanmeno. Veeti oli todella helppo nukutettava tai ei oikeastaan tarvinut edes puhua nukuttamisesta. Vauvasta asti Veetin pystyi vain laittamaan sänkyyn ja jättämään sinne ja Veeti nukahti nätisti itsekseen. Aavan kanssa puolestaan en ole keksinyt vielä toimivaa nukkumaanmenorituaalia, koska kaikki keinot aiheuttavat huutoa. Ehkä Aava joskus oppii nukahtamaan ilman kiukuttelua tai sitten ei..


Samanlaisia räkänokkia näyttävät olevan! Äitini juuri sanoikin, että Aavalla on aina kaikissa muuten ihanissa kuvissa räkä nenässä tai poskella :)


Yhteinen luonteenpiirre on iloisuus, sillä molemmat ovat hyväntuulisia ja iloisia lapsia.




Alla olevassa kuvassa voisi olla asennon perusteella Aava eli on se Veetikin näemmä osannut kiipeillä, vaikka ei sitä mitenkään aktiivisesti harrastanutkaan. Onneksi Aava ei ole vielä keksinyt tuota hommaa.




Semmoisia palleroita meillä. Miten muilla, ovatko lapset samanluonteisia vai ovatko niinkuin yö ja päivä? Monesti sanotaan, että tytöt ovat paljon vaativampia ja niin kävi ainakin meillä! Joskus sanoinkin, että jos Aava olisi ollut meidän ensimmäinen lapsi, meillä todennäköisesti olisi vain yksi lapsi.... :) Vaikka nopsaahan ne vauva-ajan itkut ja valvomiset unohtuu ja jonkin ajan kuluttua sitä luulee, että se lapsi oli todella helppo, vaikka juuri nyt siltä ei tuntuisikaan. Kauhulla odotan aikoja, kun nuo pääsevät yhdessä suunnittelemaan jäyniä äitille...!

2 kommenttia:

  1. Jos meille joskus tulee poika, niin se _ei_voi_olla_ helpompi kuin tytöt on olleet. Ei helpompia vauvoja voi ollakaan :) Isompi oli vielä helpompi kuin edeltäjänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No odotettavissa siis todennäköisesti vähemmän helppo yksilö, muuten oot päässyt kyllä ihan liian helpolla ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...