| NauravaNappi: Kiireisen päivän nopeat ruokavinkit

lauantai 6. syyskuuta 2014

Kiireisen päivän nopeat ruokavinkit

Ensimmäinen työviikko on selätetty ja hengissä ollaan! Hieman vielä totuttelemista siihen, että se aika, joka jää töistäpaluun ja nukkumaanmenon välille, tuntuu olevan tunnin mittainen. Vaikka oikeastihan olen kotona jo reilusti ennen neljää. Tuntuu, että aika ei riitä mihinkään kun tekisi mieli ommella, neuloa, katsoa telkkaria, urheilla, tehdä jotain kivaa perheen kanssa jne. Koko viikon salkkaritkin oli katsomatta, joten paikkasin tänään tilannetta muutaman jakson verran. Harrasteaikaa syö se, että nukkumaan pitää mennä melkein tuntia aikaisemmin kuin ennen, jotta ei ihan zombina olisi sitten töissä.

Viikolla räpsäisin pari ruokakuvaa, koska halusin jakaa teillekin taas vaihteeksi pari ruokavinkkiä. Nämä ovat vieläpä sellaisia, joiden valmistumiseen menee maksimissaan puoli tuntia. Helpoimman tekee kymmenessä minuutissa. Kun käyttää mahdollisimman vähän aikaa ruoanlaittoon jää sitä enemmän muihin juttuihin. Mutta sitten asiaan eli niihin ruokiin!

Savuporotortellinikeitto

2 pakettia Rainbow juustotortellineja
purkki pippurikermaa
1pkt savuporojuustoa

Keitä tortellinit pakkauksen ohjeen mukaan (noin neljä minuuttia) ja kaada valmiista pastasta vesi pois. Lisää ruokakerma ja tuorejuusto. Kun juusto on sulanut, ruoka on valmista. Aikaa meni alle kymmenen minuuttia ja voin sanoa, että on hyvää. Mikäli haluaa panostaa rahallisesti enemmän, voi ostaa kylmäsavupororouhetta. Silloin voi ostaa juuston pippuriversiona ja kerman tavallisena. Tämä maistui Veetillekin, joka on alkanut nirsoilemaan ruuan suhteen.


Bataattijuureskeitto

1 iso bataatti
pakastejuureksia oman maun mukaan (itse käytin puolikkaan isosta pussista jotain juureksia)
maustettua sulatejuustoa (meillä oli meetvurstinmakuista, kun se oli edullista "Putinin" versiosta)
vettä

Kuori ja pilko bataatti ja keitä jonkin aikaa ennen kuin lisäät pakastejuurekset. Voit myös käyttää pakastebataattia. Kun juurekset ovat pehmeitä, soseuta sauvasekoittimella ja lisää juusto. Kruunaa annos itse tehdyillä krutongeilla.

Valkosipuliset krutongit

Ruisleipää
Öljyä
sormisuolaa (tavallinenkin käy)
valkosipulia

Voitele leipäpalat öljyllä, johon on sekoitettu murskattu valkosipuli sekä suola. Leikkaa leivät pienemmiksi paloiksi ja paahda uunissa grillivastuksen alla sen aikaa, että vähän ottavat väriä ja tulevat rapeiksi.


Uunilohi sitruunatilli-kastikkeella ja bataattilohkot

Lohta
1prk Creme cuisine tilli&sitruuna
1 bataatti
sesaminsiemeniä
öljyä
suolaa

Laita lohi öljyttyyn uunivuokaan nahka alaspäin. Poista ruodot mikäli file ei ole ruodoton. Kaava purkki tilli&sitruunakastiketta päälle.

Kuori bataatti ja leiko lohkoiksi. Lorauta päälle öljy, suola ja siemenet. Sekoita käsillä. Paista uunissa noin 20min. Lohelle pidempi kypsennyaika tarvittaessa, jos lohi on iso.


Toivottavasti näistä ruokajutuista on apua muillekin töissäkäyville äideille ja isille, jotka haluavat joskus päästä helpolla ruuanlaitossa :)

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä! Tuli ihan tarpeeseen, vaikken töissäkäyvä olekkaan :-) Usein se tilanne kun ruokaa pitäisi tehdä, on se sama jolloin kaikilla on yhtäaikaa nälkä, vauva pitää syöttää ja isompien riitoja selvitellä ym. Niin nopeasti valmistuva ruoka on aina tervetullut! Ja tuntuu että meillä syödään "aina sitä samaa", niin ihan kiva saada välillä uusiakin ideoita :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just mietin, että noista tortellineista saa muutettua kermaa tai tuorejuustoa vaihtamalla aika monta helppoa variaatiota :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...