| NauravaNappi: Tuplakemut

perjantai 19. syyskuuta 2014

Tuplakemut

Vihdoinkin sain kirjoitettua meidän viime viikonlopun tupla- tai oikeastaan triplasynttäreistä, koska omiani en ensi viikolla aio sen kummemmin erikseen pitää. Synttäriaamu alkoi lahjojen aukaisulla. Aavalla olimme ostaneet Habon puisen xylofonin ja Veeti sai kirpparilta ostetun uudenveroisen Rölli lautapelin sekä ison legopaketin.

Kärkkäisellä on aina silloin tällöin todella hyvällä hinnalla näitä isoja legoja ja ollaan aina hamstrattu jotain paketteja vaatehuoneeseen jemmaan. Sieltä jemmasta tämäkin paketti on otettu. Omalle lapselle kehtaa myös hommata kirppariltakin lahjan, mutta en tiedä kehtaisinko viedä toisen lapselle käytettyä? Mitä mieltä olette? Tarkemmin asiaa mietin niin itseäni se  haittaisi, vaikka meidän lapsille joku toisi jotain käytettyä, jos se olisi jotain semmoista, mistä lapset todella paljon tykkäisivät ja olisi esimerkiksi uutena ollut ihan liian kallis lahjaksi ostettavaksi. Kunhan tavara on puhdasta ja siistiä ja ehdottomasti ehjää!





Lisäksi Aava sai esimerkiksi alempien kuvien paidat. Hupparin selässä on sopivasti A-kirjain. Voisiko olla neitille passelimpaa hupparia??


Kummeiltaan Aava sai tämän ihana Lindexin tähtipaidan ja bodyn, joka tosin on jo pesukorissa ensimmäisen käyttökerran jäljiltä. Lisäski Aava sai ainakin pallon, muutamia leluja, itsetehtyn rummun (Veeti sai myös samanlaisen)... Veeti sai legoja, muovailuvahat, tussit, Geomageja, pelin ja ainakin yöpuvun. Lisäksi saatiin rahaa talvivaatteiden ostoon eli lähinnä Veetin talvikenkiä varten.


Jos Aavalta kysyttäisiin lahjasuosikkia, olisi se ehdottomasti mummun ja papan tuoma Plaston muovimopo!

Aava on sen verran pitkäjalkainen, että yltää hienosti jo potkimaan mopon päältä ja voin kertoa, että meillä ei juuri muuta tehdä nykyään kuin ajellaan mopolla päristen samalla.






Tarjottavien kanssa pysyin suhteellisen maltillisena, ainakin siihen nähden, että mieli olisi tehnyt tehdä vielä vaikka mitä lisää. Aikataulu vain ei oikein antanut periksi.

Kakku on Kinuskikissan kirjasta löytyvällä suklaakakkupohjan ohjeella tehty ja välissä oli vadelmakinuskitäyte. Kuorruteen tein valkosuklaasta, siirapista ja tomusokerista myöskin Kinuskikissan ohjeella. Huomattavasti paremman makuista kuin sokerimassa tai marsipaani. Suklaakakkupohja oli ehkä vähän turhan murenevaa ja kakku oli vaikea saada koottua tasaiseksi ja se jäikin aika rumaksi vaikka yritin tasoittaa sitä kreemillä. Pöllöstä tuli kuitenkin ihan hauska!Kakku oli myös huomattavasti matalampi kuin ajattelin, eikä koristelun toteuteus oikein kohdannut idean kanssa. Ehkä yksi rumimpia tekemiäni kakkuja :)


Kokeilin ensimmäistä kertaa cakepopseja ja ihastuin itse näihin ihan täysillä! Tein nämä helpoimman kaavan mukaan sillä toiset on tehty Rainbown valmiista suklaamuffinsseista ja mangotuorejuustosta ja toiset minttudominoista sekä vaniljatuorejuustosta. Päällä on Kärkkäiseltä ostettuja Candy meltsejä.


Pikkumakeana oli myös whoopieseja vaahtokarkkitäytteellä sekä paahdettuvalkosuklaa-keksejä.



Juustokakussa oli tyrni-valkosuklaa täyte ja Kinuskikissan browniespohja, josta tuli kerralla mun yks suosikkiohjeista.  Itse täytteeseen tein kermavaahdosta ja vaniljajugurtista pohjan ja toiseen osaan lisäsin tyrnimehua ja sokeria ja toiseen valkosuklaata.


Meidän juhlissa sattui olemaan jopa neljä erikoisruokavaliota noudattavaa vierasta, joten heille tein yhteiseksi munattoman, maidottoman ja viljattoman suklaakakun. Ohjeen löydät täältä.  Lisäksi levitin pohjan päälle vähän vadelmasosetta kun sitä jäi toisesta kakusta yli.

Tämä oli positiivinen yllätys, enkä olisi ikinä uskonut, että tässä ei ole mitään edellämainittuja aineksia! Tämän kakun lisäksi myös juustokakkupohja oli gluteiiniton sillä korvasin vehnäjauhot gluteenittomalla jauhoseoksella ja hyvää tuli niinkin.


Myös salaatti oli uusi kokeilu ja taidan tätä tehdä toistekin. Salaatissa oli seuraavat ainekset:

haluamaasi salaattia
kurkkua
keitetty makaronia
salamisuikaleita (kana käy myös)
persikkaa
mozzarellajuustoa
purkki pestoa


Suolaisena piirakkana oli Hellapoliisin Sinihomejuustokanapiirakka.


Sinihomejuusto-broileripiiras

3 lehtitaikinalevyä pakastealtaasta
tilkka öljyä
1-2 broilerin rintafileetä
suolaa
pippurisekoitusta
200 g Silva Kevyt sinihomejuustolevitettä (laktoositonta)
1 kananmuna
n. 1/2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja silppuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
100 g juustoraastetta

Painele sulaneet lehtitaikinalevyt vieretysten halkaisijaltaan noin 26 senttisen piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
Kuumenna tilkka öljyä pannussa. Paista broilerin fileet kypsiksi, mausta suolalla ja pippurisekoituksella. Leikkaa fileet paloiksi ja ripottele piiraspohjan päälle.
Sekoita sinihomejuustolevitteen joukkoon kananmuna, silputut aurinkokuivatut tomaatit, hienonnetut valkosipulinkynnet ja juustoraaste. Kaada seos vuokaan.
Paista 200-225 asteessa noin 15 minuuttia, tai kunnes pinta on saanut kauniin värin.



Juhlat olivat kaikinpuolin onnistuneet ja lähes kaikki kutsutut pääsivät paikalle juhlistamaan sankareita. Veeti sai kutsua ensimmäistä kertaa kavereitaan synttäreille ja täällä olikin kaksi tyttöä juhlimassa Veetin kanssa! Veeti kutsui kolme kaveria, joista vain yksi ei päässytkään paikalle. Hyvin riitti silti leikkiseuraa kun serkutkin jäivät yökylään. Kiitos vielä jälkikäteen kaikille kanssamme juhlijoille, vieraat tekevät juhlan :)

6 kommenttia:

  1. Ohhoh mitkä tarjottavat! Mielestäni voi hyvin antaa/saada kaytettyjä juttuja, mutta ehkä itse etukäteen kysyisin vanhemmilta että mitäs tuumitte jos tuon tälläisen jutun, mutta se ei ole uusi. Itse ostin vasta kirpparilta kummitytölleni uudenveroisen Heinähattu ja Vilttitossu-kirjan, mietiskelin laittasinko vaikka joulupakettiin mukaan, mutta taidan antaa sen ihan muuten vaan, kun ensi kerran näemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin varmaan kannattaisi kysyä. Kaikki kun eivät osta omillekaan mitään käytettyä niin eivät varmaan ilahtuisi semmoisesta lahjana :)

      Poista
  2. Ohhoh mitkä ihanat tarjottavat! Monta uutta juttua joita vois testata, saisko noihin kekseihinkin ohjeita?

    Meillä Aleksandra sai myös samaisen xylofonin mummultaan lahjaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä laittaa Kinuskikissan kirjasta ohjeen, mutta onkohan se sallittua?

      Poista
  3. Hei, puuttuuko sulta ei sana tuolta alusta, kun pohdit hyväksyisitkö kirpparilta ostetun lahjan.Mää en muuten saa ajatuksestasi kiinni. Itse ajattelisin, että pitää tietää harrastaako perhe kirppareilla kiertelyä, jos harkitsee second hand lahjan antamista. Ja kirppareitakin on monenlaisia, esim. yhdeltä kirpparilta tarttuu haju mukaan tavaroihin, siellä en enää edes käy, kun en voi ostaakaan mitään. Jos löytäisin kirpparilta hyvän lahjan annettavaksi jollekin, niin varmaan liittäisin sen kylkeen jotain kaupasta ostettuakin. Mulle kelpaa kierrätetyt lahjat. Olen saanut mm. huuto.netistä hankittuja Kalevala koruja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt hoksaa, että mistä se sana puuttuisi :) Juu ehdottomasti pitää tietää, että ostaako perhe edes itselleen käytettyä ja toki on kohteliasta kysyä vaikka etukäteen, jos lahjasta näkee, että se ei ole kaupasta. Ja tuo hajuhaitta jollain kirppareilla on ärsyttävää, mahdatkohan tarkoittaa Saloisten kirpparia ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...