| NauravaNappi: Pallonauhaa lastenhuoneeseen

tiistai 14. lokakuuta 2014

Pallonauhaa lastenhuoneeseen

Viime kuussa sain päähäni virkata "viirinauhan" tai oikeastaan pallonauhan Aavan huoneeseen. En jostain syystä halunnut sitä perinteistä kankaista viirinauhaa ja tähän palloversioon sai kivasti kulutettua myös jämälankoja. Pallon sovelsin itse muutamista ohjeista langan vahvuuden perusteella, mutta ainakin täällä on ohje virkattuun palloon. Sisällä palloissa on vanua.


Lapset aloittivat tällä viikolla hoidon ja mies palasi koti-isin roolista takaisin töihin. Hoidon aloitus on ainakin toistaiseksi sujunut paremmin kuin hyvin ja lapset ovat kumpanakin aamuna jääneet iloisena hoitoon leikkimään. Päivät ovat menneet hyvin ja Veeti kertoilee päivän jälkeen iloisena, että mitä on tehty ja syöty. Aavakin tuntuu viihtyneen ja on kuulemma kova touhuamaan.


Huomattavasti kivempi onkin pistää lapset hoitoon tietäen, että siellä pärjätään kuin se, että joka aamu saisi kuulla lasten jääneen hoitoon itkien. Meillä on siis se työnjako, että mies vie ja minä haen. Paitsi heti huomenna joudun testaamaan hermojani aamukiireessä, kun joudun poikkeuksellisesti hoitamaan myös viemisen miehen työmatkan vuoksi.



Sikapäiviltä ostin Aavalle vitosella tämmöisen tauluhyllyn, jonka joskus ajattelin mahdollisesti maalata ulkopuolelta, koska pinta on hieman semmoinen kulutettu, joka ei ole kovin makuuni.


Söpö norsu puolestaan löytyi kirpputorilta ja siinä säilytetään tällä hetkellä tutteja. Viikonlopun vietin ompeluleirillä parhaassa mahdollisessa seurassa ja toivottavasti saan myös jossain vaiheessa tänne sovituskuvia valmiista vaatteista! Nyt voimia on vienyt ihana syysyskä, joka tuntuu vain pahenevan koko ajan :/


Pst, vielä ehdit osallistua edellisessä postauksessa Hoplop-rannekkeen arvontaan!

6 kommenttia:

  1. Tosi hauska ja vähän erilainen "viirinauha" :) Kiva, että siellä hoitoon jääminen sujuu hyvin! On tosiaan paljon kivempi olla töissä, kun tietää, että lapset viihtyvät. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta! Tänään vein tosiaan itse lapset niin pääsi todistamaan, että kyllä ne oikeasti sinne hyvin jäivät eikä mies ole huijannut mua, jotta tulis parempi mieli :)

      Poista
  2. Ihana idea tuo pallonauha! Ja teillä on muutenkin kivan näköinen lastenhuone :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Omaan silmään vieläkin jotenkin todella keskeneräinen, mutta pikkuhiljaa :)

      Poista
  3. Ihana pallonauha :) Tein joskus viirinauhan, mutta se ei enää sovi nykyiseen huoneeseen. Tuollaiseen saisi tosiaan kätevästi tuhottua jämälankoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko pienistäkin keristä saa tosiaan palloja kun tekee erikokoisia!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...