keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Valoa

Kuinkahan monta vuotta siitä on jo aikaa, kun näin jossain blogissa ensimmäiset sisustusvalopallot? Varmaan kaksi, ellei jopa kolme vuotta sitten näin karkeasti arvioituna. Jo silloin halusin valopallot, mutta jostain syystä en ole vieläkään saanut niitä tilattua. Aina tulee muka jotain muuta ostettavaa, vaikka tässä on kyse vain kymppien sijoituksesta eikä todellakaan mistään satasista!


Mutta sitten olin viime viikolla kaupassa ja törmäsin kaveriin, jolla oli ostoskärryssään pallot, Prismassa! Tosin väri ei miellyttänyt silmää, mutta kaveri vakuutti hyllyssä olleen valkoisiakin. Minä sitten säntäsin sinne valo-osastolle etsimään ja etsin ja etsin, mutta en löytänyt valkoisia. Myöhemmin selvisi, että valoja oli kahdessa paikassa ja etsin juuri siitä väärästä paikasta.


Onni onnettomuudessa, että en niitä Prismasta löytänyt, sillä Kärkkäiselle oli tullut samoja valoja ja sain ne tietenkin sieltä hieman edullisempaan hintaan. Oikeakin hinta oli alle kaksikymppiä ja valojen merkki on Sirius. Nyt meillä on vihdoin ihanat tunnelmavalot. Ainoa miinus on valojen kellertävä valo, olisin tykännyt enemmän valkoisesta, mutta näillä mennään.


Olen ollut täällä alkuviikon kuin tulisilla hiilillä, koska meillä oli sunnuntaina valokuvaaja ottamassa Aavan ja Veetin synttärikuvia ja olen malttamattomana odotellut, että mimmoisia kuvia sieltä tulee. Olen ihan varma, että valinnanvaikeus iskee! Sen verran näin niitä kameran ruudulta kuvauksen yhteydessä. Onnekseni sainkin juuri kuulla, että ilmeisesti huomenna kuvat ovat meillä.


Tänään hain myös postista Leikkien-paketin. Melko ripsakka toimitus kun kutsut olivat lauantaina ja eilen tuli jo Postin saapumisilmoitus! Lisäksi asiakaspalvelu pelasi loistavasti, sillä olin itse epähuomiossa unohtanut tilata yhden tuotteen kaverille ja laitoin viestiä, että vieläkö sen ehtisi yhdistää. Yhdistys ei onnistunut, mutta saan tuotteen ilman postikuluja jälkitoimituksena kiitoksena hyvistä kutsuista.


Jotenkin tuntuu, että nämä illat vilahtaa ohi ihan kamalaa vauhtia eikä aika riitä mihinkään. Blogiakin olis kiva päivittää useammin, mutta en ole ehtinyt. Viikonloppuna kirjoittelin sitten vähän valmiiksi kun oli enemmän aikaa niin saan julkaistua niitä aina silloin kun ei uutta ehdi kirjoittaa. Kiva, että jaksatte siellä kuitenkin seurata, vaikka blogissa on nyt ehkä vähän hiljaisempi kausi.


Vapautin nyt anonyymit kommentit takaisin käyttöön eli enää ei tarvitse tiliä pystyäkseen kommentoimaan. Tämä toivottavasti vähän lisää kommentointia ja näin ainakin mielestäni jo tapahtui heti sen jälkeen kun sen toiminnon otin pois. Kommentit menevät edelleenkin valvonnan kautta eli jos mielesi tekee kommentoida jotain ilkeää ja asiaan liitymätöntä, jätä suosiolla kommentoimatta, koska se ei tule läpi menemään. Mielestäni hyvä sääntö kommentointiin on se, että jos et kehtaa sitä omalla naamallasi ja nimelläsi sanoa, jätä sanomatta :)



Tässäpäs tuli vähän kuulumisiakin samalla yhdistettynä sisustusjuttuun. Mitäs teille kuuluu? Löytyykö teiltä valopalloja? Nää on kyllä varmaan jo niin so last season, mutta minkäs teet jos oon vähän hidas liikeissäni.


22 kommenttia:

  1. Jaaaaa, ainahan tänne meillekin yhdet jouluvalot lisää mahtuis :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toki! Voiko niitä olla liikaa? Tai no, voi jos katsoo jenkkisarjojen jouluvaloja :D

      Poista
  2. Olipa hauska sattuma, en oo ehtinyt hetkeen lukea blogiasi (koska tosiaankin illat hujahtaa töiden jälkeen pojan kanssa touhuten) ja nyt kun pitkästä aikaa avasin koneen niin oot kirjoittanut pallovaloista. Tänään hain itselleni happy lightsit joita kanssa jo useamman vuoden katsellut, viime vuonna myöhästyin ja kaikki nettikaupat ja paikalliset liikkeet olivat myyneet valot loppuun. Nyt useamman viikon pähkäilyn jälkeen tänään töiden jälkiin valot hain ja kyllä vain on hyvä mieli :)

    Kiva kun kommentoimaan pääsee taas ilman tiliä, itsellä on jäänyt kommentointi siitä syystä juuri väliin vaikka monestikin olisi ollut kiva kirjoitella!

    HeidiP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska yhteensattuma! Kiva, että ollaan nyt vihdoin molemmat saatu valot pähkäilyjen jälkeen. Tekis mieli kyllä ostaa myös lastenhuoneeseen... Toistaiseksi anonyymien kommenttien sallimisella on ollut positiivinen vaikutus kommenttilootaan, toivottavasti pysyykin niin :)

      Poista
  3. Teillä on niin kaunista! Ja pallovalot on ihanat :) Mäkin ostin sellaiset vihdoin viime syksynä, kun olin myös pitkään niistä haaveillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sun blogissakin oon niitä saattanut käydä kuolailemassa ;)

      Poista
  4. Olen itse käsityöihmisiä, ja tuollaisiakin valopalloja on tullut tehtyä! :)

    -Mirka
    http://mkasvukipuja.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä meinasin kanssa tehdä itse, mutta sitten alle viidentoista euron hinta vahvisti päätöksen ostamisesta. Tosin haluaisin kokeilla tehdäkin yhdet. Teitkö paperinarusta?

      Poista
  5. Mulla on valko-harmaat sirius pallovalot. Muuten ihan kivat, mutta valo niissä on liian himmeä. Noh, ihanat ovat kuitenkin.

    Täytyy jatkossa kommentoida enemmänkin juttujasi. Säännöllisesti käyn lukemassa kuitenkin.

    VastaaPoista
  6. Valopallot on ihania ja niin tunnelmallisia! Meiltä löytyy olkkarista ja lastenhuoneesta, mutta tekisi mieli hankkia lisää. Lelukutsuilla on tosiaan nopsa toimitus, pidin itse aiemmin syksyllä myös kutsut ja olin todella tyytyväinen niin esittelijään, tuotteisiin kuin asiakaspalveluunkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin taitaa jäädä koukkuun ;)

      Esittelijä oli minulle entuudestaan tuttu kun on vetänyt Veetin vauva-aikaista tempoa tenaviin ryhmää, joten hyvillä mielin uskalsi tilata kun tiesi, että on hyvä tyyppi :) Mutta tosiaan uskomattoman nopea toimitus!

      Poista
  7. Meillä on ebayn ihmeellisestä maailmasta tilatut pallovalot :D hiukan tilatessa jännitti, että tuleeko 7€ valot koskaan perille, kun ei mitään viestiä tullut. Muutaman viikon kuluttua paketti kuitenkin oli postilaatikossa. Nyt on kyllä tullut paljon ihania tunnelmavaloja kauppoihin, kun miettii, että jokunen vuosi sitten sai vain niitä vilkkuvia migreenivaloja :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin katoin sieltä, mutta ne makso kuitenkin melkeen sen parikymppiä sielläkin, enkä oikein luottanut että kuin paloturvallisia ne on.... :) Joo valoletkua vihreänä, punaisena ja sinisenä kehiin vaan!

      Poista
  8. Minäkin haksahdin ostamaan pallovalot (10 palloa) Halpa-Hallista. Niissä on kirkakaat ledit ja hintaa alle kympin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei pahan hintaiset nekään! Tosin mun pitäs ostaa useampi, että saisin tarpeeksi palloja :D

      Poista
  9. Nämä olisi kyllä kivat joulupallot. Kiitos ideasta :)

    VastaaPoista
  10. Not so last season, jos kommentteja lukee ;-) ja juurikin eilen ostin pussillisen vesi-ilmapalloja ko. tarkoitusta varten. Joskus oon tehny kuusenpalloiksi, mutta nyt uusi kokeilu. Meillä on valmiina sellanen 40 valon sarja ja aattelin kokeilla siihen muutaman tehä. Jos mahtuis pari valoa samaan, ei ole suinkaan tarkoitus tehä jokaiselle omaa palloa...
    -KatiK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sit mun lukijat on ihan yhtä so last season ku minäkin :D No ei vaan, eiköhän nämä varmaan pysy vielä usean vuoden suosiossa varsinkin nyt kun näitä alkaa saada ihan peruskaupoista eikä tartte netistä tilata.

      Poista
  11. Ihanat valot ja minustakin ovat vielä ihan ajankohtaiset. :) Aivan ihana koti teillä!

    VastaaPoista