| NauravaNappi: Joulukalenteri minulle

tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulukalenteri minulle

 Viime vuonna järjestettiin ensimmäistä kertaa ompeluryhmässämme joulukalenterivaihto. Osallistuin siihen tämmöisellä kalenterilla. Kun ilmoitus tänäkin vuonna vaihdosta tuli, olin heti mukana. Joulukuun lähestyessä alkoi jännitys tiivistyä; milloinhan oma kalenterini saapuisi? Onneksi sain sen hyvissä ajoin, ettei tarvinut viimeiseen iltaan asti odottaa! Odotus oli kyllä sen arvoista. Kalenteri on aivan ihana ja ihan mun näköinen! Hyvin samanlaisia paketteja olen tehnyt itsekin ja huomatkaa washiteippien värit. Kaikki ovat mustavalkoisia :) Hyvin oli tonttuseni perillä maustani.


Oman kalenterin voin esitellä täällä sitten joulun jälkeen, vaikka harmikseni en muistanut luukkujen sisältöä juurikaan kuvata.

Ensimmäisestä luukusta sain jo kauniisti koristellut tuikut sekä tulitikkurasiat ja toisesta kanelisokeria purkillisen sekä ässien ohjeen. Päädyttiinkin heti tänään Veetin kanssa leivontahommiin ja oikein maistuvia olivat ;)


Tämän illan suunnitelmat ovat myös jouluiset ja liittyvät ompeluun. Tai oikeastaan ennen sitä silitykseen, kuten ruttujen määrästä voi päätellä. Joko siellä on joulupuuhat käynnissä?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...