| NauravaNappi: syyskuuta 2014

maanantai 29. syyskuuta 2014

Syksyinen retki

Koska viikonlopulle ei ollut mitään sen kummempia suunnitelmia, päädyttiin lähtemään makkaranpaistoon ja samalla pienelle luontoretkelle. Ajeltiin jo entuudestaan tuttuun paikkaan, sillä samassa paikassa kävimme retkellä pari vuotta sitten ja siitä kirjoitin täällä. Tällä kertaa kierrettiin koko järvi kun viimeksi teimme lyhennetyn reitin, että Veetikin jaksoi itse kävellä. Koko kierroskaan ei tainnut olla kuin jotain kolmen ja neljän kilometrin väliltä, eli juuri sopiva lapsiperheelle.




Siellä se suojärvi jo pilkistelee puiden lomasta...



Matkalla mietin, että on sitä jotain onnistunut tekemään oikein kasvatuksessakin, kun on opettanut lapset nauttimaan luonnossa olemisesta. Veetikin tuumasi moneen kertaan matkan aikana, että onpa mukavaa olla täällä metsässä retkellä. Ja koska tuo on itsellekin mieluista hommaa aina silloin tällöin päästä pois sivistyksen parista niin on todella mahtavaa, että myös lapset viihtyvät mukana. Harmi, että aika rajalliset ovat nämä meidän tietämät paikat, missä olisi samassa joku luontopolku sekä valmis laavu. Kauniit maisematkin olisivat plussaa!






Partiolaisilla oli mökki aika hienolla paikalla tuolla mäen päällä, lähellä suojärven rantaa. Sen näköinen rakennus, että mielelläni itsekin yöpyisin tuolla.






Metsästä voi myös löytää yllättäviä juttuja, kun pistää mielikuvituksen liikkeelle. Veeti nimittäin löysi kaupan ja kaupan tiskin, josta käytiin ostamassa käpyjä sillä aikaa, kun odoteltiin hiillosta.




Löysin kamerastakin uusia toimintoja ja neljä seuraavaa kuvaa on otettu hieman normaalista poikkeavilla asetuksilla, eikä niitä siis ole jälkikäteen enää käsitelty.




Aika komeat värit tuli tällä toiminnolla!

Mietin myös, että pitäisiköhän hommata ihan trangia, että voisi reissussa syödä muutakin kuin makkaraa... Kirpparila oli tänään uusi hintaan 45e, mutta ei ollut mitään käsitystä, että paljonko sellainen maksaa uutena ja puhelinkin unohtui kotiin, joten sinne jäi. Äkkiseltään kuulosti kalliilta, mutta tuskinpa nuo kaupassakaan ilmaisia ovat.



Aavakin sai maistaa makkaraa, mutta oli meillä mukana myös leipää, banaania ja smoothieta.


Perinteeksi meillä on muodostunut jälkkärikeksit! Keksittiin näille uusi nimikin, "jokaretkenkeksi". Ennen meillä oli aina Keksisuklaapatukka, mutta nykyisin Rainbown tummasuklaakeksit ovat vallanneet paikan retkijälkkärinä.






Ajoitettii kerrankin reissu hyvin, sillä kotimatkalla alkoi tuulla kamalasti ja loppumatkasta jo pirskotti vähän vettä.


Logattiin samalla pari geokätköä, joista toinen oli linnunpöntössä :)



Semmoinen syysretki tällä kertaa. Aikaa saatiin kulutettua metsässä kolmisen tuntia ja Veetikin jopa nukkui reissun jälkeen pitkästä aikaa päikkärit. Haaveena olisi joskus päästä lappiin tai ainakin edes Kuusamoon asti tekemään joku pieni päivävaellus tai mikseipä vaikka ihan yhden yön pituinen!

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Synttärisankarin hemmottelua

Täytin perjantaina pyöreitä vuosia ja pakko myöntää, että oletin tämän rajapyykin olevan suurempikin ikäkriisin paikka. Toistaiseksi kriisi ei ainakaan ole vielä iskenyt ja mieli on yhtä nuori kuin aina ennenkin ;) Mitään sen kummempia juhlia en pitänyt, koska parin viikon takaisissa lasten synttäreissä oli jo tarpeeksi järkkäämistä. Mies sen sijaan oli muistanut minua ja pääsin töistä kotiin tullessa istumaan valmiiseen ruokapöytään nauttimaan kolmen lajin päivällisestä.

Alkuruuaksi oli bataattivuohenjuustokeitto höystettynä paistetulla pekonilla sekä paahdetuilla kurpitsansiemenillä. Jos jotakuta kiinnostaa niin keitossa oli bataattia, kesäkurpitsaa ja mausteista chiliä, paprikaa ja herbamarea. Lisäksi pehmeää vuohenjuustoa purkillinen. Tätä tullaan meillä varmasti tekemään ihan pääruokana, oli sen verran hyvää. Idea keittoon on löytynyt aluneperin Mama's diary blogista.


Pääruokana oli ryppyperunoita, mojo-kastiketta, paahdettuja valkosipuleita ja tomaattia, naudan sisäfile itse tehdyllä maustevoilla sekä avokado-fetasalaatti. Pihvit olivat täydelliset eikä muukaan ruoka ollut yhtään hassumpaa. Vei kyllä kielen mennessään! Mojokastiketta ollaan tehty aiemminkin ja olen julkaissut aiemmin jo ohjeen.



Tässä vaiheessa maha oli jo niin täysi, että jaksoin syödä vain osan jälkkäristä ja loput menivät kaappiin odottamaan. Herkkuna oli siis mangopannacotta, jonka ohjeen löydät Valion sivuilta täältä.
Ruoka tuli kyllä täytenä yllätyksenä, sillä olen saanut synttärilahjan jo etukäteen, enkä sen vuoksi odottanut mitään erikoista.



Varsinainen syntymäpäivälahjani oli ompelukone, eikä mikä tahansa pilipalikone vaan Pfaff Ambition 1.0. Lahja oli siis yhteinen äidiltä miehineen sekä omalta mieheltä. Kone on ollut toista kuukautta käytössä ja olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen!


Itse ostin eilen Kärkkäiseltä itselleni lahjaksi tuon OBH Nordican Smoothie twisterin. Syön joka aamu töissä rahkaa marjojen kanssa ja mielelläni surauttaisin sen smoothieksi, mutta en ole jaksanut alkaa sotkea monta astiaa aamupalaa varten. Nyt ajattelin ladata purkin vain illalla valmiiksi jääkaappiin jäisten marjojen kera ja aamulla töihin lähtiessä hurauttaa sekaisin ja napata kannen päälle.

Toki voisin syödä aamupalan kotonakin, mutta olen aika huono syömään mitään heti herättyäni, joten pitäis herätä turhaan ainakin puoli tuntia aiemmin, että viitsisi syödä jotain. Tässä on nyt sitten ratkaisu pulmaan. Aika teknisiä nämä lahjat tänä vuonna :)



torstai 25. syyskuuta 2014

Halpaa Metsolaa sikapäiviltä

Kävin tänään Aavan kanssa Kärkkäisen sikapäivillä sillä aikaa kun mies ja Veeti olivat perheliikunnassa. Sen kummemmin mitään tarjouksia en lähtenyt hakemaan, vaan kävin yllättäen kangasosastolla ja hiusvärin haussa. Tein kuitenkin pienen reissun yläkertaan katsomaan olisiko Metsolan alesukkiksissa kokoja. Siellä bongasin sitten tämän timanttimekon hintaan 14,9e (ovh. 34,90e) ja ostin sen, koska olin jo aiemmin katsonu samaa Metsolan myymälässä. Kooksi valitsin 86/92, joka ei mielestäni ollut mitenkään ison näköinen.


Vähän vastaavaa mekkoa olen suunnitellut tekeväni itsekin, mutta en ole vielä ymmärtänyt noiden taskujen ompelujärjestystä! Mekko pääsi hetkeksi seinälle Marimekon mekon seuraksi. Meillä on viikonloppuna mahdollisesti vähän valokuvausta tiedossa niin ajattelin näiden olevan ne vaatteet, jotka kuviin haluan.


Sukkiksia ostin kolme pakettia, kappalehinta oli 4,9e. Kaksi isoa laaria oli näitä ja väreinä lisäksi lime, valkoinen ja olikohan vielä oranssi.


Että jos yksivärisistä sukkiksista on pulaa niin sikäpäiville mars! :)

tiistai 23. syyskuuta 2014

Surrur

Olikohan se viime viikolla kun näin meidän ompeluryhmässä kuvan bodysta, jonka saumoihin oli laitettu pitsiä. Tokihan tämä on itselle vanha idea jo naisten vaatteista, mutta en ollut koskaan hoksannu itse laittaa sitä bodyyn. Siitä se idea sitten lähti ja tätä oli pakko kokeilla. Kärkkäiselle oli sopivasti tullut myyntiin joustopitsejä, joten ei ainakaan sitten kinnaa joustamattoman pitsin vuoksi tuo sauma. Kehtaako edes sanoa, että kaavana taas Kisuliini, koossa 86cm. Mutta miksi sitä hyvää pitäisi vaihtaa vai mitä?



Veetille puolestaan ompelin jämäpaloista pari hihatonta talveksi niin saa laittaa sitten pitkähihaisen alle tarvittaessa tai käyttää ihan vain yökkäreinä. Kaava on Ottobren nettisivuilta löytyvä ilmaiskaava. Kokona hurja 122cm ja silti nämä ei mielestäni näytä mitenkään kamalan isoilta. Totuushan voi toki olla ihan toinen kun nämä laittaa päälle.


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Löytöjä

Jokin aika sitten oli Kodin ykkösen verkkokaupassa jotain häikkää ja sieltä sai lakanoita järkyttävän halvalla. Tarjous oli -40% kaikista lakanoista ja tarjous tuli myös valmiiksi sivuilla alennettuina olleista lakanoista. Napsautin samantien alesta kuultuani kummallekin lapselle omat muumilakanat. Aavan lakanat jäävät odottamaan kaappiin isompaan peittoon siirtymistä. Fanttilakanat puolestaan ajattelin laittaa pukinkonttiin.


Kolmet lakanat tulivat maksamaan yhteensä 43e, mikä on vähemmän kuin noiden Aavan lakanoiden oikea hinta, sillä ne maksoivat muistaakseni viitisenkymppiä.


Veetin lakanat eivät ehkä olleet ihan omaan mieleen, mutta koska Veetillä on vain yhdet lasten lakanat, otin nämä nyt sitten toisiksi niin on edes vähän lapsekkaammat kuin Optiset omenat, joita yleensä käytetän Veetillä.



Veetillä oli viime viikolla ensimmäistä kertaa Pomp de luxilta tilattu paita päällä niin ajattelin ottaa siitäkin sovituskuvan. Tuo ribbimateriaali oli mukavan tuntoista ja mitoitus täydellinen hoikalle pojalle. Veetillä oli nelivuotisneuvolassa pituutta 109,6cm ja painoa reilut 17kg ja paita ei olisi ainakaan pienempi voinut olla. Kokona on siis 116cm.



Näitä tämän mallin paitoja voin kyllä ostaa jatkossakin eikä hintakaan ollut paha. Aavallekin tilasin yhden vaatteen, ehkä siitäkin tulee sovituskuvaa myöhemmin.


Viime viikon kolmas löytö oli räsymatto leikkimökkiin. Satuin huomaamaan tämän raitamaton käydessäni viime viikolla Kärkkäisellä villalankaostoksilla ja hintalappua kurkattuani nakkasin kärryyn. Hintaa oli nimittäin niinkin paljon kuin 4,9e.


Hyvin sopii tuonne leikkimökkiin pöydän viereen eikä lattia ole ihan niin paljaan näköinen enää.



 Semmoisia löytöjä tällä kertaa. Meillä onkin lasten kanssa ollut viikonloppu ilman isiä, kun mies oli mökkeilemässä Rukalla ja pelaamassa frisbeegolfia. Lauantaina pidettiin kaverin kanssa minilanit meillä ja ommeltiin sen minkä meidän lapsilta pystyttiin. Aamulla ennen kaverin tuloa käytiin vähän hakemassa rekvisiittaa pihalta pieneen kuvassessioon ompelun välissä. Illalla käytiin vielä metsäretkellä Veetin pyynnöstä.

Tänään äitini kävi kylässä ja käytiin taas kävelyllä metsässä, mistä äitini bongasi kangasrouskuja. Koska meillä ei ollut mitään astiaa mukana, käytiin lasten kanssa iltapäiväruuan jälkeen uusi reissu ja haettiin puolen tunnin retken aikana litra sieniä. Illalla sitten keittelin ne ja laitoin suolaan. Nyt lapset on jo nukkumassa ja sain miehenkin takaisin kotiin :) Mitenkäs teidän viikonloppu sujui?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...