maanantai 2. maaliskuuta 2015

Lomalla vol 2: Heureka

Keskiviikkona meidän laiva oli Suomessa jo puoli yhdentoista maissa, joten hurautettiin parkkihallista suoraan Heurekaan. Oltiin siis Helsingissä yksi yö, mutta ei viitsitty mennä välistä hotellille, jos meidän huone ei olisikaan ollut vielä valmis. Aava nukkuikin autossa mennen tullen matkan Heurekaan, joten päikkärit hoituivat samalla.

Heureka oli aika kallis (aikuiset 19e ja lapset onneksi ilmaiseksi), mutta vinkkinä, että veikkauskortilla saa lipusta viisi euroa alennusta arkipäivinä. Planteraario olisi maksanut vielä extraa, mutta sinne ei menty kun siellä oli joku elokuva, eikä mitään hajua olisiko Aava jaksanut istua paikoillaan sitä aikaa.


Aikuisten näkökulmasta katsottuna Heureka oli kuitenkin mukava paikka ja siellä oli mielenkiintoista tutkittavaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Tila oli myös iso eikä läheskään niin ahdistava kuin esim se Junibacken. Aava oli vielä vähän pieni ymmärtämään mitään noista vempeleistä, mutta hyvin viihtyi kuitenkin mukana.


Paikkana Heureka oli vähän kuin Oulun Tietomaa, mutta isommassa mittakaavassa. Sielläkin pitäisi joskus käydä, kun viimeksi olen tainnut olla siellä ala-asteikäisenä :)




Omasta mielestä kivoin juttu oli ehkä automaatti, jossa käytiin ottamassa sivuprofiilikuva itsestä ja siitä kuvasta kaiverrettiin laserilla sitten kolikko!



Veeti pääsi testaamaan miltä kuukävely tuntuu!





Mielestäni loistava paikka perheelle, jossa on monen ikäisiä lapsia! Tuolla kun on tutkittavaa oikeastaan kaiken ikäisille pienestä lapsesta aikuiseen.



Heurekan yhteydessä oli ravintola, jossa oli suht edullista ruokaa ainakin lapsille, kun Aavan ruoka olisi ollut ilmainen jos aikuinen syö myös. Jos pelkät lapset syövät, niin Aavan ruoka maksoi euron ja sisälsi myös jälkkärijätskin. Veetin ruoka taisi olla jotain vitosen luokkaa.


Heurekasta mentiin Hotellille, joka oli tällä reissulla Scandic Park Töölönlahden rannalla. Ollaan viimeisimmillä reissuillamme taidettu aina olla Suomessa Scandicissa, kun sinne saa alennuksia monilla eri korteilla esim Finnairin kortilla ja tietysti Scandicin omalla kortilla.



Hotellilta oli sopiva kävelymatka keskustaan ja käytiinkin ostamassa miehelle muutamat farkut ennen kuin mentiin syömään tätini ja hänen miehensä kanssa. Ehdittiin siis tehdä pikatreffit vielä sukulaistenkin kanssa :)


Meidän huone oli ihanan tilava ja parisänkykin oli varmaan pari metriä leveä. Veeti sai oman sängyn ja Aavalle olimme tilanneet etukäteen matkasängyn. Ihana kun ei tarvinut kamalan ahtaasti olla vaan oli oikesti vielä sänkyjen ja matkatavaroiden lisäksi tilaa. Hotellissa oli samaan aikaan varmaan joku konferenssi, kun se oli täynnä ulkomaalaisia bisnesmiehiä ja lisäksi varmaan joku meille tuntematon jääkiekkojoukkue :) Hyvin ulkomaalaisen näköisiä pelaajat olivat, kun aamupalalla päättelimme vaatteiden merkeistä heidän olevan jääkiekkoilijoita. Luonnollisesti aamupalakin oli herkullinen, kuten hotelleissa yleensäkin!


Aamulla söimme vielä aamupalan ja lähdimme ajamaan kotiin päin. Matkalla kävimme Ikeassa Vantaalla tarkoituksena ostaa vauvalle pinnasänky, joka sitten kuitenkaan ei mahtunut autoon. Ostettiinpa sitten kaikkea muuta tarpeellista ja ei niin tarpeellista ja käytiin syömässä tietenkin lihapullia. Edullista tuo ruokailu vielä hetken aikaa Ikeassa, kun lapsista ei tarvinut maksaa mitään niin koko perheen ruuat maksoivat noin 11e ! Kyllä se Ikea on vaan hienosti huomioinut lapsiperheet. Harmi, että tuo tarjous loppuu ensi kuun alussa. Mutta jospa päästäisiin käymään vielä Ikealla ennen vauvan syntymää, niin voitaisiin sitten ostaa se sänky. Tämmöinen entinen kassatyöntekijä aina innostuu Ikealla, kun siellä on se itsepalvelukassa ;)

Semmoinen oli meidän neljän päivän minireissu etelään ja nyt ollaankin loppuloma visusti kotona!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti