sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Pienen tytön huoneessa

Kangaskoriohje-postauksessa esittelin teille mintunvärisestä kirpputorikankaasta tehdyn säilytyskorin Aavan huoneeseen. Samasta kankaasta tein myös verhot vanhojen mustavalkoisten Ikea-verhojen tilalle. Tarkoituksena saada vähän kevättä huoneeseen. Verhot olivatkin ehkä nopein ompelus ikinä, kun hyödynsin vanhan pöytäliinan taitteet ja ompelin vain tuon verhotankokujan itse.


Samalla siirrettiin Veetin vanha pallonaulakko Aavalle ja Veeti sai valita kärkkäiseltä uuden, joka porattiin seinään. Tuo naulakko on ollut kiinni vain taulutarroilla, eikä kestänyt Veetin tavaroiden painoa. Aavan seinällä naulakko on tällä hetkellä vain kaksipuolisella teipillä, koska siinä on tarkoitus pitää vain muutamaa vaatetta tällä hetkellä. Pitää jossain vaiheessa etsiä kunnon naulakko. Tuohan on muokattu semmoisesta ovenpäällisnaulakosta, joten siinä ei ole reikiä edes ruuveille.


Talvilomareissulla käytiin Ikealla ja sieltä ostin pari vaaleanpunaista säilytyskoria tuohon hyllykköön harmaiden kaveriksi. Matto tekisi mieli vaihtaa johonkin vaaleampaan, ehkä harmaa-valkoiseen. Onko vinkata mitään edullisia, tuon värimaailman toiveet täyttäviä mattoja, jotka sopisivat tyyliin?


Päätyseinälle on tarkoitus laittaa muutama säilytyslokero, mutta ne odottavat edelleen kaapissa kiinnittämistä. Pitäisi varmaan paikatkin miettiä ennen sitä! :) Aava tarvisi myös ehkä uuden päiväpeiton tai sitten vauvalle pitää tehdä uusi, kun kummallekin ei ole olemassa.


Meillä onkin nyt rauhallinen viikonloppu, kun mies vei eilen Veetin pariksi yöksi mummulaan kylään ja kotona on vain Aava. Herättiin seiskalta ja mentiin olohuoneeseen köllimään yhdessä peiton alle ja katsomaan piirrettyjä. Ehdin paistaa muutaman rieskan aamupalaksi ja ajattelin, että kohta voisi lähteä käymään pihalla. Miehellä on nukkumisvuoro sunnuntaisin, joten meidän makkarissa ollaan vielä unten mailla! Aava meni äsken leikkimään omaan huoneeseen ja päätin käyttää ajan hyväksi ja kirjoitella tämän postauksen, kun kuvat ovat odottaneet koneella jo jonkin aikaa.

Mitäs muiden viikonloppuun kuuluu?


Välistä kyllästyttää tuo huonekalujen asettelu huoneessa, mutta olen ihan onneton miettimään, että millainen järjestys olisi kaikista paras! Sänkyä en kuitenkaan haluaisi ikkunan eteen ja tuo korkea lipastokin on hankala jotenkin sijoittaa. Vinkkejä, miten itse järjestäisit nämä huonekalut huoneeseen?




Siltä näyttää Aavan huoneessa tällä hetkellä. Myös Veetin huoneeseen on mietitty vähän erilaisia vaihtoehtoja ja niistä tulossa postaus myöhemmin.

6 kommenttia:

  1. Heippa. Nyt on pakko kysyä että miten olet saanut nuo 6 kuvaa tuonne ylös laitettua kun itse olen yrittänyt saada kuvia samanlaisesti mutta en ole onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat varmaan banneria? Täältä löytyy apua http://www.pinkbubble.fi/2013/05/tyylikas-banneri-blogiin-helposti-ja.html. Eli ensin tein tyhjän ohjan ja sen päälle sitten noita kuvia :)

      Poista
  2. Tosi kaunis huone! Oletko kokeillut tuon korkean lipaston siirtoa tuonne tapettiseinälle? Miten niiden oman kodin huonekalujen paikat tuntuu usein hankalilta järjestellä kun taas muualla monesti tulee hyviä ideoita miten olis mukava sisustaa toisen kotia :D Joo, huvit ne on mullakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole! Miten se asettuisi sitten tuon lokerikon kanssa, että jäisikö siihen tyhmä nurkka?

      Poista
  3. Moikka moi, päädyin blogiisi aivan sattumalta ja mulla onkin sulle heti kysymys ;). Millä tuo keltainen tuoli on maalattu? Meillä on kaksi samanlaista tuolia ja toisen jo maalasin Clasun kalustemaalilla mustaksi ja toisesta taitaa tulla keltainen tuoli juurikin lastenhuoneeseen. Kuumeisesti täällä pohdin, että millä maalaisin, perinteisellä maalilla ja pensselillä vaiko spraymaalilla. Satu (http://rauharentola.casablogit.fi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on maalattu ihan pensselillä ja Tikkurilan kalustemaalilla :) Tosin vaatisi vielä kerroksen maalia (työn alla joskus tulevaisuudessa) kun ei ollut mielestäni kamalan peittävää tuo Tikkurilan maali!

      Poista