tiistai 17. maaliskuuta 2015

Täydennystä lasten vaatekaappeihin

Olen viime aikoina hankkinut alennusmyynneistä muutamia vaatteita lapsille sekä kiertänyt jonkun verran kirppareita. Viime viikonloppuna käytiin koko perheen voimin Kokkolassa, jossa myöskin pääsin hieman tekemään ostoksia niin kauppaan kuin kirppareillekin. Kokosin viimeaikojen vaatehankintoja tähän yhteen postaukseen, niin ei tule montaa postausta sitten samasta aiheesta.



Kirpputoreilta olen ostanut lähinnä vauvalle vaatteita, mutta jotain on löytynyt satunnaisesti myös Aavalle. Veetin kokoisia vaatteita enää vähemmän löytää siinä kunnossa kirppareilta, että kannattaisi ostaa. Kokkolan kirpparilta löysin Aavalle Popin pallofarkut koossa 98cm eli varmaan vielä hieman reilut, mutta syksyllä varmasti jo ihan sopivat. Itselleni ostin samasta paikasta imetysliivit kolmella eurolla. En jaksanut sovitella, mutta eiköhän sen sitten maidon noustessa näe, että mahtuuko vai eikö ja jos ei niin eipä tipu korkealta.


Vauvanvaatteita inventoidessa huomasin, että olen aika reilulla kädellä pistänyt menemään Aavan vanhat vaatteet ja Veetinkin vaatteista on tallessa vain ne ihan ehdottomimmat lempparit, jotka haluan säästää. Esimerkiksi koon 50-68cm bodeja oli yhteensä vain noin kymmenen. Ei kovin montaa siis per koko. Housuja oli myös aika heikosti, mutta onneksi niitä on löytynyt kiitettävästi käytettyinäkin.

Vasemmalla Lindexin puuvillaiset kesähousut, keskellä Tutan leggarityyppiset housut ja oikealla taas Lindexin housut. Kaikki noin kokoa 62cm. Olisiko nuo oikeanpuoleiset olleet 68cm kun ovat niin pitkän näköiset. Meidän pitkäjalkaisille lapsille ei juurikaan 56:sta pienempää housua kannata hommata, kun lahkeet ovat viikon jälkeen lyhyet!


Newbien mustat polvipaikkahousut (jotka näyttävät kuvassa tosi kulahtaneilta, eivät oikeasti ole!) olivat muistaakseni myös koko joko 56cm tai 62cm.


Samassa kokoluokassa myös punaiset Popin leggarit. Koko muistaakseni 62cm, mutta mielestäni nämä ovat enemmän 56cm. Meillä ei kamalasti ole popin sisävaatteita ollut, joten niistä en osaa sanoa, että ovatko enemmän pientä kuin isoa mitoitusta?


Kokkolasta Veeti sai Kappahlista uudet farkut.  Nämä ovat muuten todella ihanat niin ulkonäöltään kuin päälläkin! Näyttävät ihan täysin oikealta farkulta, mutta ovat kuitenkin tuommoista collegekangasta. Meillä on yhdet vastaavat Lindexiltä ja ne on ollut tosi tykätyt. Voi laittaa vähän siistimpää päälle, mutta vaate ei kuitenkaan ole joustamattomuudessaan ahdistava päällä. Hinnasta pieni miinus, sillä minusta n. 30e lasten farkuista, varsinkin college-materiaalista valmistettuna, on vähän liikaa. Mulla sattui olemaan puhelimessa tekstiviestinä tarjous, että kahden tuotteen ostosta sai loppusummasta -20% ja kolmen -30%, joten hyvän säästön teki vaatteissa. Ale taisi muuten olla vielä tänään voimassa, jos on tarve tehdä täsmäiskuja vaikkapa välikautta ajatellen.


Onko teille jo tuttuja nämä "feikkifarkut"?


Aavalle ostin Kappiksesta tämän yhden peruspaidan koossa 86/92cm. Meillä on vielä pääosin käytössä bodyt, joten pikkuhiljaa pitää kerätä näitä paitojakin. Bodeja en aio enää ostaa vaan pidetään nuo mitä on vielä käytössä ja siirrytään pikkuhiljaa paitoihin niiden jäädessä pieneksi. Hankalia nämä kaksoiskoot, kun mietin, että onko tämä jo liian sopiva meille, mutta seuraava on jo 98/104! Mieluusti ostaisin vaatteet yhtenä kokona, kun kuitenkin niissä on välissä melko monta senttiä.


Joskus kavereiden kanssa mietittiin, että jos vaatteen koko on 68cm niin onko vaate pieni silloin kun lapsi on tuon mittainen vai aletaanko sitä käyttää silloin kun tuo pituus saavutetaan? Meillä ainakin yleensä saa olla vähintään kokoa isompaa mitä pituus on. Miten te ajattelette tuon? otatteko esim 80cm vaatteet käyttöön kun lapsi alkaa olla 80cm pitkä? Muutoinkin kun tuo mitoitus vaatteissa on melkoista rakettitiedettä kun joka merkin koot heittävät paljon ja parhaimmassa tapauksessa saman merkin samanlaiset vaatteet ovat eri vuosina erilaista mitoitusta!




Olkapäissä oli tuollaiset nätit pitsit yksityiskohtina.


Hennesiltä ostin Aavalle vk-takin, Veetille ihan lapaset ja itselle pari imetystoppia. Sielläkin sattui olemaan sopivasti tarjous että yli viidenkympin ostoksista sai kympin alea. Mutta vk-vaatteista juttua luvassa myöhemmin.

Eilen tein vielä muutaman aleoston Prismassa ja Cittarissa ruokaostosten yhteydessä. Prismassa oli kenkiä alessa -70%, joten ostin Aavalle nuo tennarimalliset Vikingin goret vuorella sekä vauvalle Ugg-tyyliset tossut. Crocsin kumpparit on ostettu Aavalle Cittarin mammuttimarkkinoilta hintaan 25e. Yhteensä nämä kolmet kengät sekä Veetin kurahousut maksoivat vähän reilut 60e, eli ei ollenkaan paha kun noiden Vikingin kenkien normihinta oli 64,9e.


Olisi mukava sanoa tässä vaiheessa, että eiköhän tässä ole nyt ostokset vähäksi aikaa, mutta ei valitettavasti ole. Aavalle pitäisi ostaa vielä joku parempi takki välikausitakin lisäksi sekä jotkut kevätkengät ja kesäksi myös kenkiä. Veetillä onneksi on kesäksi yhdet Puman aletennarit ja nyt gorelenkkarit, eli tarvitaan todennäköisesti vain saappaat ja ehkä jotkut halppiscrocsit kesäksi. Takki- ja housupuoli on hoidossa.


15 kommenttia:

  1. Klikkasin itseni toisen blogin kautta tänne ja täältä löytyi kiva blogi! Liityn heti lukijaksi ja alan ahmimaan lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Kiva, että tykkäät :) Pitääkin käydä vastavierailulla ;)

      Poista
  2. Voi ei! Me käytiin eilen samaisessa prismassa mutta kierrettiin vaan ruokapuoli, harmi! Cittarista haettiin samat kumpparit sinisenä, pinkit ehdin aiemmin tilaamaan netistä :)

    Kokokysymykseen, kyllä ne vaatteet on jo meillä pieniä siinä vaiheessa kun pituus ja vaatteen koko on samat, varsinkin yläosissa kun on pitkäselkäisiä lapsia. Alaosissa toimii paremmin mutta aiemmin ne koot otetaan silloinkin käyttöön.

    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdutukseksi voin sanoa, että kokoja oli aika rajallisesti :) Meillä on Aavalla osassa housuista jo 98cm käytössä, vaikka pituutta 85,5cm :D

      Poista
  3. Hahaa, samanlaiset goret lähti tääläki prismasta mukaan! Vikat tuommoset lilat vein, oli just meijän koko ja Ilarille sitte siniset. Kerranki kävi itellä tuuri, kun yleensä just meidän koot on jo menny kun on kunnon alet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei harmi vaan riittänyt koot enää Veetille missään, mutta noissa onneksi riitti!

      Poista
  4. Voiko vauvanvaatteiden väreistä päätellä, että teille on tulossa tyttö? Nuo feikkifarkut näyttää kivoilta.

    VastaaPoista
  5. Great minds think alike, mulla oottaa tuolla lipaston päällä läjä vaatetta joita oon pääasiassa Livialle ostellut kun sillä alkoi käymään kaappi tyhjäksi sopivista :D Jostain syystä on vaan ollut nyt vähän kädet täynnä muuta.. Tosi ihania ostoksia oot tehny! Nuo aavan goret on iiiihanat. Pakko käydä katsomassa oisko siellä meillekin jotain :) Onko nuo crocsin kumpparit kaposemmat nilkasta kuin Nokiat? Meillä on sopivat Nokialaiset mutta ne on jotenki kauhean leveät ja eivät sitte kunnolla pysy jalassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Crocsit on varresta just tosi kaposet, meillä pysynyt konttaavalla lapsella :) Nyt vähän arvoin, että saako Aava niitä sitten itse jalkaan, mutta näytti tuo saavan. Veetillä ei ekojen jälkeen ostettu toisia kun se ei meinannut saada niitä jalkaan. Mutta ehkä noissa just siksi on nuo kahvat mitä ei Veetin aikana ollut ja varsikin ehkä on himpin leveämpi. Ihanan kevyet nuo kyllä on! Ehkä hieman hiostavat kun on kokonaan kumia, mutta kuivuu myös nopsaa jos pääsee sisälle vettä :)

      Poista
  6. Meillä on tytöllä käytössä Popin leggarit, 80 otettiin käyttöön kun tyttö oli jotain 70cm. Nyt tilasinkin neljät jo seuraavassa koossa jemmaan. Kumisaappaat pitää vielä nuorimmalle ostaa, sit onkin vk-setit kaikilla kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli ilmeisesti on pientä kokoa! Mua nyt ahdistaa tuo Aavan "parempi" takki kun en löydä mieleistä :) Näitä todella suuria ja vakavia ongelmia! Vinkkaapas jotain kivoja kun sulla on niin hyvä maku ;)

      Poista
    2. Joo, arvaas vaan, oonko iteki saanut harmaita hiuksia yhden takin vuoksi ;) Kivoja ei löydy montaa, omat suosikit oli MR Pico, Molo kidsin se kukkakuosi (valkoinen pohja), Name it -merkin semmoinen haaleanvaaleanpunainen parka (vähän ruskeaa nahkaa taskuissa koristeena), Elloksen mu-va pallokuosinen takki (suurin koko 86) ja Esprit kirkkaan keltainen parkamallinen sadetakki :D

      Poista
    3. Meillä Veetillä on Pico niin en varmaan raski Aavalle enää tilata. Name it pitääkin kurkata ja tuo Ellos on pieni meille! keltainen parka kuulostaa kivalle, mutta sadetakki ei :D

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista