| NauravaNappi: Lastenvaatteet kaupasta vai itse tehtynä?

lauantai 23. toukokuuta 2015

Lastenvaatteet kaupasta vai itse tehtynä?

Jossain aikaisemmassa postauksessa lukija kyseli, että ostanko lapsille paljon lastenvaatteita, kun kerta ompelen itse. Ajattelin sitten kirjoitella ihan aiheesta oman postauksen. Meillä Aavalla on niin kaupanvaatteita ja itse tehtyjä sulassa sovussa. Se johtuu siitä, että Aavan kokoisia vaatteita löytyy vielä suhteellisen hyvin kirppareilta. Uutena ostettuja on muutamia paitoja, housuja ei taida löytyä yksiäkään jos en väärin muista. Mekot ja tunikat taitavat olla muutamaa poikkeusta lukuunottamatta itse tehtyjä ja housut ja peruspaidat sitten ostoisia. Sukat ja sukkahousut ja ulkovaatteet ostetaan kaupasta. Tosin Aavan "paremmat" takit ovat tänä vuonna molemmat itse tehtyjä.


Aika harvoin tulee kierreltyä edes vaatekaupoissa ja olen aika ranttu sen suhteen, että en halua vaatteisiin mitään kamalan isoja prinsessakuvia sun muita. Ja tällä hetkellä vaatteet pursoavat esim Frozen-kuvia, mitkä eivät sytytä eivät sitten yhtään! Sen vuoksi on ollut helpompi tehdä niin saa mieleisiä. Toki semmoisiakin merkkejä löytyisi, joiden vaatteista tykkäisin, mutta hinta tulee esteeksi. Esimerkiksi Papulla on joitain ihania vaatteita, mutta kun vaatteen hinta on noin 30e/paita niin väkistenkin mietin, että paljonko kangasta tuolla rahalla saisi ja se ostos jää sitten siihen. Samaten Gugguun  vaatteet ovat todella kivoja. Yksivärisiä, mutta kivoilla leikkauksilla piristettyjä. Kynnykseksi nousee taas se hinta. Yli 80e jumpsuitista on todellakin yli kipurajan!


Jos käyn etsimässä lapsille vaatetta, poikkean monesti silloin Lindexillä, koska siellä on minusta kivoja ja suhteellisen edullisia vaatteita. Varsinkin kun perusvaatteissa on se tarjous: ota 3 maksa 2.
Viikolla pöyrähdin etsimässä imetysliivejä ja tsekkasin samalla lasten kesävaatetarjonnan ja nappasin Aavalle peruskampetta mukaan. Lindexiltä on ostettu ylimmän kuvan raitamekko, tuo pitsireunainen hihaton sekä alempana näkyvä lyhythihainen. Nuo kaikki kuuluivat tuohon ylhäällä mainittuun tarjoukseen. Puuvillaiset kesähaalarit puolestaan on käytettynä ostettu Facebookin kirpparilta, merkinä Pomp de lux.
¨
Tuota Lindexin toppia mietin, että imaisikohan se pesussa väriä itseensä kun mielestäni toppi oli saman värinen kuin nuo pitsit tai ompeleet ja nyt se on epämääräisen värinen. Ainakin tuotekuvassa tuo paita on samaa väriä noiden pitsien kanssa ja mielestäni tuo meidänkin oli ennen pesua. Pesty vielä ohjeen mukaan ja vaaleiden pyykkien kanssa. Pitänee ehkä käydä paidan kanssa Lindexillä vertaamassa pesemättömään. Eipä tuo kallis ollut, mutta kyllä pitäisi yhden pesun kestää.




Perhosmekko on ostettu Kärkkäiseltä ja on Name it:n. Tuokin oli hinnaltaan alle kympin muistaakseni. Kesävaatteita ei ihan kamalasti viitsi ommella, jos sattuukin kylmä kesä. Siksi olen ostanut noita edullisia ja vauvallekin ostanut lyhythihaista vaatetta kirppareilta.


Veetillä ei taida olla kaupan paitoja kuin kaksi, molemmat Pomp de luxin ribbipaitoja. Niistä olen tykännyt niin paljon, että ostan mielelläni aina seuraavaa kokoa ja eri väriä. Muut paidat ovat itse tehtyjä. Housuista collarit ja tuommoiset rennommat housut ovat itse tehtyjä, että saan tarpeeksi hoikkia. Farkuista osa on kaupoista ja osa on itse tehtyjä kierrätyskankaista. Ne ovat hyviä pihaleikkeihin, niin ei harmita, jos ne "paremmat" farkut menevät ruohoon tai muuten ikilikaiseksi.


Nyt voi leggareita ostaessa kiittää onneaan siitä, että Aava ei ole samanlainen laiheliini kuin Veeti. Ostin nimittäin myös nuo ihanat mintunväriset leggarit Aavalle koossa 104cm! Pituutta Aavalla oli maaliskuussa sen vajaa 86cm muistaakseni. Ja noissa ei ole oikeastaan edes kasvunvaraa. Onneksi eivät ole leveät niin pystyy hyvin ostamaan reiluakin kokoa. Ihmetyttää vaan, että pitää ostaa koko 110cm 86cm pitkälle lapselle jos haluaa kasvunvaraa. Ei Aavan jalat kuitenkaan NIIIN pitkät ole, vaikka pitkäraajainen onkin. Noista kuvista näkyy hyvin, että ei noihin juuri ruttua tule nilkkaan...





13 kommenttia:

  1. Ehkä nuo leggarit oli tarkoitettu kesäleggareiksi, caprimittaisiksi. Kyllä niissä kuitenkin yleensä on ihan huomattava pituusero, jos ovat täysimittaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tullut mieleen! MEillä kun on muutenkin Lindexin pitkissä leggareissa käytössä jo 98cm :D Mutta joo, nyt kun katoin Lindexin sivuilta niin siellä lukee että 3/4! :D Nyt saatan tuntea itseni tyhmäksi. No, sainpa kivat leggarit jolla on käyttöä muulloinkin kuin lämpimillä keleillä. Vois siis hyvin ostaa syksyksi sen kokoa isomman. Mut sit taas jos capripituutta haluais niin pitäs vissiin ottaa se 92cm eikä sitä meidän normi 98 kokoa :)

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoinen aihe. :)

    VastaaPoista
  3. Itse olen aloittanut ompeluharrastuksen vasta viime syksynä, mutta tytön vaatekaapissa on jo nyt varmaan puolet vaatteista itsetehtyä. Oon huomannut, että kun ompelee itse, niin tulee tosi pihiksi valmisvaatteiden suhteen. Aina miettii, että tällä rahalla saisi niin paljon kangasta :D En oikeastaan olekaan ostanut valmisvaatteita enää kuin -50 tai -70%-alesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli sulla on ihan sama kuin mulla, että jos vaate on vaikka 24,9e niin miettii, et tää ois metri sitä ja sitä kangasta ja siitä sais useamman ku yhden vaatteen :D Joskus se on tosi ärsyttävää, kun menee asiasta tähden muka ostamaan jotain ja sit ei oikeasti raski ostaa mitään kun miettii vaan paljoko kangasta sais silläkin rahalla!

      Poista
  4. Meillä pojalla on sisävaatteet melkein kaikki itse tehtyjä, mutta tytöllä on nyt kirppikseltä löytynyt niin paljon ihania, että valmisvaatetta suurin osa. Ja ihan pieniä en ehkä senkään takia rupea ompelemaan, kun jää niin nopsaa pieneksi. Paitsi jumppiksia, niitä on pakko tehdä :) Jotain 68 ja 74 eteenpäin kestää käytössä jo useamman kuukauden, niin saa kivoja vaatteitakin pitää pidempään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojille tosiaan löytyy huonommin kirppareilta! Tai no ihan vauvoille löytyy mut ei sen jälkeen oikein enää. Veetille esim on turha melkeen edes etsiä mitään kun ne on jo niin puhkikäytettyjä.

      Poista
  5. Minä oon kans huomannu ajattelevani kaupassa esim Metsolan vaatteista että tuolla rahalla saisin niin ja niin paljon kangasta ja siitä useamman vaatteen. Valmisvaatteet jää kauppaan, mutta ostankin kangasta. Sitten kun vielä ehtis ompelemaan kaikki mitä on suunnitellu.. :D Oli kyllä mielenkiintoinen lueskella miten muut ompelua harrastavat on ratkaissut tämän ommella vai ostaa -ongelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli sama ongelma sielläkin, kuten näemmä meillä muillakin ompelevilla :D

      Poista
  6. Olen kyllä samoilla linjoilla muidenkin kommentoijien kanssa :) Meillä on poika (Veeti ;) ) 3,5v ja kirpparilta on kyllä vaikea löytää hyväkuntoista kampetta! Siistimmät vaatteet (housut, kauluspaidat ja takit ) ostan kaupasta, mutta colleget ja puserot tulee paininjalan alta :) Ja nykyään harmittaa esim. H&M:n vaatteiden surkea laatu niin mielummin ompelen laadukkaista kankaista ja vaikka maksan vähän enemmän. Noshin kankaisiin olen rakastunut, hinta-laatu-suhde kohdallaan! 110cm vaatteita kun kannattaa vielä tehdä, kangasta kun ei niin kamalasti mene. Tyttö 6kk taas kulkee lähes kokonaan äidin tekemissä vaatteissa, kirpparilta olen ostanut paljon esim. housuja mutta ei ne mahdu tuolle tyllerölle :D Lisää saa siis tehdä :) Olen nyt ommellut n.4kk ja suurin osa lasten kamppeista taitaa olla itse tehtyjä, aika hyvin! Kaupan vaatteiden kohdalla käy nykyään niin, että "tänhän tekis itsekin" :D Ja itse saan yleensä idean vaatteisiin nimenomaan kaupan vastaavista :) Oletkin ehkä ompeluksiini törmännyt fb:n ompeluryhmän kautta: http://pietula.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mitä, oot ommellut noin vähän aikaa ja sulla on aivan ihania vaatteita! Pitääkin liittyä heti sun lukijaksi :)

      Poista
    2. Heh, kiitos! :) Tammikuun lopussa ostin ensimmäisen oman ompelukoneen ja sain äidin vanhan saumurin :) Olen ommellut vaatteita viimeksi reilu 10v sitten :D Äkkiä sitä kehittyy kun sarjana tekee kaapit täyteen :D Ja onhan sitä jotain vuosien takaa mielessä :) Tervetuloa seuraamaan!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...