perjantai 5. kesäkuuta 2015

Stressinpoikasta pukkaa ja kotiintulovaatetta vauvalle

Hermoraunio äiti täällä terve! Ei niinkään siksi, että laskettu aika tuli ja meni vaan lähinnä sen vuoksi, että mies on ollut vuorostaan keskiviikosta asti sairaana. Oon saanut nyt kolme päivää pelätä, että se synnytys käynnistyy juuri nyt, kun mies ei pääsisi saliin mukaan! Hätäsuunnitelmana meillä on toki äitini, joka lupautui lähtemään mukaan, jos lähtö nyt tulee ennen kuin mies on tervehtynyt. Ehkä se on tämä stressi, mikä on pitänyt synnytyksen loitolla? Nyt on nimittäin jo 41+2 eikä kumpikaan noista aiemmista raskauksista ole mennyt näin pitkälle.

Kävin eilen neuvolassa, missä todettiin vettä olevan vielä hyvin ja istukan näyttävän siistiltä. Siihen nähden ei mitään hätää. Maanantaille sain ajan synnytyssairaalaan, jossa tsekataan tilanne ja mahdollisesti käynnistetään tai sitten pistetään vielä kotia odottelemaan. Olen yrittänyt nyt siirtää ajatuksia pois tuosta mahdollisesta synnytyksestä, että ei ihan niin paljoa stressaisi koko ajan.

Niinpä aloin eilen miettiä vauvan kotiintulovaatteita. Olen pakannut kasan vauvan vaatteita pinnasängylle odottamaan h-hetkeä. Ajattelin, että otan varalta omia pieniä vaatteita synnärille mukaan, kun siellä on aiemmin ollut vähän heikosti sopivan kokoista kampetta saatavilla. Samalla ehtisi käyttää noita pienimpiä vaatteita ainakin kerran!


Veetillä ja Aavalla käytin tyhmänä samaa bodia ja jälkikäteen hoksasin, että olisi ollut kiva säilöä muistojen laatikkoon kummaltakin ne vaatteet, missä on ensimmäistä kertaa tullut kotiin. Veetin vaatetusta täällä blogissa ei näy, koska blogia ei silloin ollut. Aavan vaatteista olen postannut täällä. Mutta tosiaan tuo sama body oli Veetilläkin.


Tulevalle vauvalle valitsin vaaleanpunaisen kietaisubodyn sekä nuo mintun väriset leggarit.


Päälle ajattelin vuoritettua haalaria ja kaveriksi myssyä, tumppuja sekä villasukkia. Suomen kesään nyt ei kuitenkaan voi luottaa siinä suhteessa, että olisi kovin kuuma ilma ja kyllähän se pieni alussa tarvitsee enemmän vaatetta päällensä. Luulen, että tällä setillä tullaan kotiin sitten joskus.


Haalari on todennäköisesti niin iso, että pieni hukkuu siihen. En vain ole osannut tehdä pienempääkään ja kuitenkin se ihan pieni vauva kasvaa niin nopeasti.


Nyt sitten pidetään peukut pystyssä, että vauva ei ainakaan vielä tänään eikä mielellään huomennakaan alkaisi syntyä, vaan ymmärtäisi pysyä mahassa niin kauan, että mieskin on kunnossa. Ja toivon erittäin suuresti, että tauti ei tartu minuun ennen synnytystä! Kun se on nyt käynyt läpi kaikki muut viikon tartunta-ajalla, niin ensi tiistaina olisi mun vuoro. Toisaalta olen miettinyt, että oon kahtena viikkona ollut kotona sairaan lapsen kanssa, että olisi kai se jo tarttunut jos on tarttuakseen.  *Koputtaa puuta*.

3 kommenttia:

  1. Tiedän niin nuo tuntemukset! Ressaahan se väkisinkin kun molemmat itsellänikin yliajalle menneinä pääsivät viimeisinä viikkoinaan kasvamaan niin että olin enimmäkseen huolissani kuinka pienikokoisena ihmisenä jaksaisin pusertaa maailmaan pian nelikiloista vauvaa! Ei muuta kun kovasti tsemppiä että vauva haluaisi syntyä vasta kun miehesikin on taas terveenä ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ei onneksi se koko oo stressannut, vaikka tämä isompi saattaakin olla kuin edelliset. Mieluummin synnytän isonkin siten, että mies on mukana mitä pienemmän yksin :) Mutta jos käynnistystä pitää odotella 42 viikolle, niin kyllä voin sanoa, että siinä vaiheessa jo stressaa, että eihän vauvalle ehdi käydä mitään odotellessa!

      Poista
  2. Toivottavasti Oulaskankaalla ei ole ruuhkaa jos käynnistykseen joudut. Minut lääkäri pasitti takas kotia, kun käynnistys osasto oli täysi. Anto vaan puh numeron käteen ja käski soittaa seuraavana päivänä josko mahtuisi osastolle. Tuntui hirveältä! Tiedossa oli vielä, että iso vauva syntyy. No ei tarvinu soitella seuraavana päivänä. Tuli yöllä lähtö lanssilla sairaalaan ja syntyi 4595g poika.

    VastaaPoista