torstai 27. elokuuta 2015

Ison pojan paitoja

Veetillä on aina ollut paljon kuosipaitoja, mutta nyt on tullut jotenkin vähän kuosiähky, enkä ole löytänyt mieleisiä kankaita Veetin vaatteisiin. Mietin sitten, että mitä voisin tehdä, että paidat eivät olisi kuitenkaan tylsän yksivärisiä vaan niissä olisi jokin juju. Tämä ensimmäinen paita sai inspiraation Metsolan cut-mallistosta, joissa on yhdistelty hauskasti useaa yksiväristä kangasta.






 Toiseen paitaan piirsin kangastussilla Ninjago-hahmon. Ei mennyt ihan niin kuin Strömssössä, koska suunnittelemani taktiikka kuvansiirtoon ei toiminutkaan. Luin Nuutikki-blogista, että tulostamalla ensin kuvan ja kovalla lämmöllä ja höyryllä silittämällä sen saisi hieman tarttumaan paitaan, mutta eipä tarttunut. Ei sitten yhtään, vaikka yritin jo epätoivoisesti kastella kuvaa ja sitten silittää.


Jouduin turvautumaan ikkunan läpi piirtämiseen, joka ei myöskään oikein onnistunut, koska kangas oli liian tumma, eikä kuva meinannut näkyä läpi. Tein sitten jonkin verran haihtuvalla tussilla apuviivoja ja piirsin kuvan niiden avulla mallia alkuperäisestä kuvasta katsoen. Tussi olisi saanut olla joissakin kohdissa ohuempikin, mutta Kärkkäisellä ei ollut saatavilla kuin tätä paksuutta.


Pääasia, että Veetille kelpaa ja tästä tulikin lempipaita, mitä pitäisi saada pitää myös helteellä. Ihan kiva tämmöinen ääriviivakuva semmoisen kaupan värikkään printin sijasta. Housut olen myös tehnyt Veetille keväällä. Taisivat olla Ottobren Knicker bockerit, jos oikein muistan. Hassun pitkä malli, ilmeisesti tarkoituksella. Veetillä on pitkät jalat ja nämä taisivat olla kokoa 122cm ja yltävät melkein nilkkaan. No menevätpä sitten ensi kesänäkin, kun tänä vuonna ei kamalasti ehditty pitää.


13 kommenttia:

  1. Kivoja paitoja! Mua kans vaivaa kuosiähky ja musta kuosittomille kankaille jotenki on kivempia ideoitakin mitä voi hyödyntää. Ei kuosiin oikein voi mitään sen suurempaa ees laittaa ettei tuu liikaa. Mutta se aika kaiken toteuttamiseen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on taas se, että mää en oikein keksi, että mitä mää tekisin niihin yksvärisiin jujuksi! Joten vinkkejä saa jakaa ;)

      Poista
  2. Tosi kiva paita. Minullakin on kuosiähky. Niin ja väriähky. Nykyään tuntuu ompelu tyssäävän siihen, että menen ompeluhuoneeseen ja totean, että ääh taas nuo tyttöjen kankaat on tuossa ja kyllästyn ja menen pois :D

    Siis semmosia kankaita mitä ostin ku tytöt vielä tykkäs heppakuoseista ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mulla on aika vähän jäljellä kuosikankaita tai ylipäätänsä mitään kankaita ja oonkin tilannut viime aikoina enemmän tarpeeseen :)

      Poista
  3. Hienoja! Tuo ylempi paita on just mun tyyliä, niin kuin se Metsolan Cut Collectionkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää kans tykkään niistä, mutta en niiden hintalapusta ;)

      Poista
  4. Upeita kummatkin, erityisesti ekassa paidassa hienosti yhdistelty kankaita! Minulla on kaappi pullollaan marinoituneita digiprinttitrikoita, jotenkin niistä on kuitenkin hävinnyt se alkuviehätys, saapi nähä milloin saan niistä jotain aikaiseksi. Minusta on paljon hauskempaa keksiä jippoja esim. yksivärisiin kankaisiin, kuosillisiin kun ei kovin paljon muuta voi lisätä ettei tule liian sekava kokonaisuus..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse mietin, että onko tuo musta liian jyrkkä väri ton mintun kans, et oisko harmaa kuitenkin ollut parempi. Mut kiva siitä sit lopulta tuli! Mää osaan yhdistää kuoseja suunnilleen vain ja ainoastaan mustavalkoisen raitakankaan kanssa :D

      Poista